Varapäivähoito = narikka?

Kirjoittanut Laura

En ole koskaan ajatellut tai miettinyt, että lomani tai mieheni lomat pitäisi rytmittää niin, että ne menisivät yksiin päiväkodin kanssa. Yksiin niin, ettei lasten tarvitsisi mennä varapäivähoitoon. Olen ajatellut asian ennemmin niin, että tämäkin on osa lapsen kasvuprosessia ja vahvistaa lasta tottumaan muuttuviin tilanteisiin.

Päiväkotiin mennään ympäri vuoden ja joskus siellä ei ole niitä tuttuja aikuisia tai joskus hoito järjestetään jossain muualla kuin siinä omassa päiväkodissa. Patukka on luonteeltaan reipas, rohkea ja sosiaalinen ja pienen alkujännityksen jälkeen uudet tilanteet eivät aiheuta hänelle suurempaa murhetta.



Kun ajatukseni varapäivähoidosta horjuvat

Viime viikon aikana olen kokenut tunteita laidasta laitaan, eikä mieleni ole säästynyt murheelta, ahdistukselta tai edes vitutukselta. Varapäivähoito on järjestetty samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina, eikä varapäiväkoti ole enää vieraspaikka patukalle. Tiesin, että vietäessä patukkaa päiväkotiin pitkän loman jälkeen (kolme ja puoli viikkoa), voi hoitoon jääminen olla isompi kynnys kuin normaalisti. Hoitajat ovat kuitenkin aina hoitaneet hommansa ja aamut ovat helpottaneet yleensä ensimmäisen katastrofiaamun jälkeen.

Vein patukan päiväkotiin ensimmäisenä aamuna loman jälkeen, ja hän aloitti itkemisen kenkiä riisuessa. Päästessämme käsienpesulta hän roikkui kaulassani kuin apina, jota ei saanut millään irrotettua otteesta. Kukaan ei tullut meitä vastaan eikä ottanut poikaani ”hoitaakseen”. Typykkä oli lattialla ja yritti kiertää penkkiä ympäri, kun yritin saada patukan unohtamaan ikävänsä, jotta pääsisin jatkamaan takaisin kotiin typykän kanssa.

Menin ovella ja sanoin, että hän olisi tulossa -päiväkodin nimi- ja astuin sisällä. Bongasin huoneen nurkasta autolelun, jossa on pitkiä liukumäkiä autoille. Tiesin, että kyseinen lelu olisi poikani mieleen ja yritin innostaa poikaa leikkimään. Hän kuivasi kyyneleensä ja vilkutti minulle iloisesti heipat. Lopulta se olikin helpompaa kuin luulin. Luulin tosin ihan väärin.

Lapsen lähestyminen oikealla tavalla ratkaisee paljon

Seuraavana aamuna vein patukan samaan aikaan päiväkodille, ja matka meni ilman haluttomuutta päiväkotiin. Olin ajatellut, että saisin päiväkotiin lähdöt mielekkäämmiksi potkupyörällä ja annoin myös mahdollisuuden mennä päivähoidon jälkeen läheiseen leikkipuistoon, joka oli remontoitu. Päiväkodin porteilla alkoi itku, joka yltyi metri metriltä hysteeriseksi. Päiväkodissa oli kuitenkin hoitaja vastassa, joka oli aivan eri maata kuin edellisen päivän aamuhoitajat.

Hän jutteli iloisesti pojalleni ja yritti selkeästi puheellaan kiinnittää poikani huomion johonkin muuhun kuin minun läsnäolooni. Käsienpesun jälkeen itku oli muuttunut hysteeriseksi, ja jätin lapseni tuntemattoman aikuisen syliin huutamaan ja vilkuttamaan ikkunasta. Aikuisen, joka kuitenkin yritti helpottaa lapseni oloa.

Huoltajan kohtaaminen ja oikeat sanat korostuvat haastavissa tilanteissa

Ehdoton viimeinen tikki oli päiväkodista haku. Lapset leikkivät yksinään eri puolilla pihaa ja kolme paikalla ollutta hoitajaa juttelivat pöydän päällä istuen. Lapseni juoksi iloisena syliini ja alkoi kertomaan tarinoita päivänkulusta. Hän kertoi, kuinka oli syönyt lautasen tyhjäksi ja kuinka koko ryhmä oli retkeillyt lähipuistossa. Hoitaja lähti kuitenkin korjaamaan poikani tarinaa, tavalla, joka särähti korvaani.


”Hän kyllä söi lautasensa tyhjäksi, mutta välipalalla, kun oli rahkaa. Lounas ei mennyt ollenkaan!”. Äänensävyssä kuuli ärtymyksen, ja tunsin oloni harmistuneeksi. Eikö voisi iloita siitä yhdestä tyhjäksi syödystä lautasesta kuitenkin? Lounaalla ollut kasvisruoka ei ollut lapseni mieleen, mutta asian voisi esittää erittäin monin eri tavoin. Minulle kerrottiin samassa hetkessä, että pojallani oli pyykkiä. Hän oli haku hetkellä ilman kalsareita (kolmet kalsarit löysin pyykkipussista), koska hänellä oli tullut kakat housuun.

Olin hämmentynyt, koska näitä vahinkoja ei ollut sattunut enää pitkään aikaan. Tämä kuitattiin sillä, että: ”hänellä oli varmaan jotain mielekästä tekemistä, eikä hän malttanut mennä potalle!”. Enpä usko, koska kotona sellaista tilannetta ei ole tullut enää vastaan toviin, vaikka olisi mitä tekemistä. Jälkeenpäin mietin, että kukaan ei ollut tainnut seurata, missä tilanteessa vahinko oli käynyt ja se kuitattiin huoltajalle näin. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että lasta ei ollut seurattu eikä hän ollut uskaltanut mennä sanomaan, että hänellä on hätä.

Kesähoito ei voi olla pelkkä narikka

Loppuviikon aamut olivat ihan tuskaa ja päätinkin, että viimeisen päivän poikani saisi olla kotona, olimmehan lähdössä mökille viikonlopuksi. Päivä olisi siis muutenkin ollut lyhyt. Ja minua vitutti. En ole koskaan epäröinyt jättää lastani päivähoitoon, vaikka se olisikin vieras ja siellä olisi vieraat aikuiset. Mitä voisi muka sattua, talo täynnä ammattilaisia?
Nyt minulla oli kuitenkin olo, että vein lapseni päivittäin narikkaan, eikä narikassa oikein välitetty ihan pienemmistä lapsista. Niissä olisi enemmän hoidettavaa eivätkä he olisi samalla tavalla omatoimisia, mihin tietyt hoitajat olivat ehkä tottuneet. Tämän jotenkin vaistosin ja se oli vastenmielistä.

Ymmärrän, että kesähoidon resurssit ovat ihan eri luokkaa kuin muuten, mutta suhteessa niin on myös lapsimäärät. Kesähoito on jokaisen tiedossa, myös hoitajien, ja silloin joutuu valmistautumaan siihen, että joutuu työskentelemään myös eri ikäisten kanssa.  Mahdollisesti myös sen ikäisten kanssa, jotka eivät välttämättä ole juuri sinulle ominaisia. Jokainen hoitaja ja lastentarhanopettaja ovat ammattilaisia, ja työhön kuuluu kaikkien varhaiskasvatusikäisten kanssa toimiminen. Joskus pitää siis mennä epämukavuusalueelle ja yrittää hammasta purren selviytyä. Sen verran pitäisi olla myös pelisilmää, että yrittäisi edes näytellä huoltajien läsnä ollessa. Näyttää edes tekevän jotain lasten haku hetkellä.

Ensimmäistä kertaa minulla oli olo, että lapseni oli yksin

Minulle ei ole koskaan aikaisemmin tullut meidän kahden vuoden päivähoitohistorian aikana sellaista oloa, että ahdistun lapseni yksinäisyydestä. Nyt minulla oli sellainen olo. Huolehtiko kukaan hänestä ja olisiko hänen päivänsä oikeasti mielekkäitä? Saisiko hän leikkiä muiden lasten kanssa ja pääsisi olemaan vuorovaikutuksessa muiden ikäistensä kanssa, joka on itselleni yksi niistä merkittävistä tekijöistä, jonka takia lapseni on päivähoidossa.

Arvostukseni oman ryhmän aikuisia kohtaan nousi entisestään. Jokaiseen lapseni tilanteeseen on suhtauduttu asianmukaisesti ja kunnioittavasti. Niitä on käsitelty kohteliaasti ja ymmärretty lapsen näkökulmasta asiat. Myös vaikeista asioista on ollut helppo jutella ja aina on voinut lähteä päiväkodilta hyvillä mielin. Lapseni on huomioitu, hänellä on kavereita ja häntä ymmärretään sekä arvostetaan osana päiväkotiryhmää.

Ystävillä on suuri merkitys

Toinen viikko lähti paremmin käyntiin, mutta tätä helpotti paljon tieto parhaan ystävän lomaltapaluusta. Sovimme treffit päiväkodin pihaan ja poikani juoksi nauraen sisään päiväkodin ovesta. Kuinka suuri merkitys ystävillä onkaan? Hän näytti reippaana mallia ystävälleen, mitä leikkiä voisivat leikkiä ja hän jäi iloisena vilkuttamaan ikkunaan. Tämä onneksi todensi minulle, ettei hänellä ainakaan kovin ikäviä muistoja jää varahoidosta. Mutta palautetta aion silti antaa.

2 kommenttia

  1. Kyllä palautetta kuuluu ehdottomasti antaa. Se, että kokee lapsen olevan yksin on hirvittävää. Muistan kerran hakeneeni lasta kun meillä oli puolen vuoden "melkein kaikki hoitajat vaitui" härdelli. Lapsi oli itkenyt kaksi tuntia ja odottanut äitiä siitä saakka kun oli herännyt päiväunilta. Seuraavat päivät sitten järjesteltiin lyhyempiä päiviä... Paljon jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja pahoittelut, että vastaus viipyi näinkin kauan (laittoman kauan suorastaan!).
      On kyllä todella harmillista kuulla samanlaisia kokemuksia myös muilta. Päiväkodin pitäisi kuitenkin olla lapsella turvallinen ja lämmin paikka, johon voisi mennä ilolla. Toki ymmärrän, ettei päiväkotikaan voi vaikuttaa henkilökunnan valintoihin, mutta toki sitä aina toivoisi pysyvyyttä lapsen sekä itsensä kannalta.
      Onneksi, pääsimme tämän viikon alussa omaan päiväkotiimme ja tilanne rauhoittui. Näyttää jopa siltä, että on vaikea saada lapsi jäämään kotiin, kun normaaliin arkeen palaaminen tarkoittaa myös kotipäiviä typykän ja minun kanssani.
      Iloa teidän syksyynne koko perheelle! -Laura

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin! :)