Vauva on 9kk ja äitiysloma on ohi

Kirjoittanut Laura

Ja sitten tuli se päivä, kun vietin viimeistä äitiyslomapäivää. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että kohta on kulunut jo vuosi siitä, kun typykkä tulla tupsahti tähän maailmaan. Paljon on mahtunut tuohon yhdeksään kuukauteen, jopa sellaisia asioita, joita ei ajatellut silloin, kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin.

Odotettu vauva ja plussa tulikin paljon nopeammin, mitä olimme uskaltaneet edes odottaa. Puolitoista kiertoa ja heti tärppäsi. Päätimme, että vauva tulee, jos on tullakseen. Silti huomasin ostavani ovulaatiotestejä sekä laskin kiertoja kuin myös otollisia päiviä.



Lopulta sisaruksille tuli ikäeroa 2 vuotta ja 2 viikkoa. Meille se on pieni ikäero, koska olimme suunnitelleet suurempaa ikäeroa, mutta käytännössä olemme huomanneet, että ikäero taisi olla juuri sopiva. Vauvavuosi on opettanut paljon ja äitiysloma sekä kotona olo on ollut täysin erilaista kuin ensimmäisellä kerralla.

Ensimmäinen vauvavuosi toi paljon varmuutta toiseen vauvavuoteen

Onhan sitä ollut todella paljon varmempi ja uskaltanut seistä ihan eri tavalla omien valintojensa takana. En ole kokenut samalla tavalla ahdistusta siitä, kun joku on kyseenalaistanut valintojani, vaikka olen edelleen sitä mieltä (oikeastaan vielä vahvemmin kuin ennen), että kenenkään ei täytyisi kokea tarvetta selitellä valintojaan. Eikä kenenkään tulisi niitä mielestäni edes kyseenalaistaa.


Toinen äitiysloma ei ole myöskään ollut yhtä leppoisaa kuin ensimmäinen. Aamut olivat jossain vaiheessa aikamoista sekoilua, kun vein patukkaa päiväkotiin, yritin saada vauvan valmiiksi ja samalla vielä pumpata maitoa muille vauvoille. Suurin osa ajasta kului kodin askareissa, johon yritin sitten väliin mahduttaa ystävien näkemistä, vaunuilua ja omaa aikaa.

Korona sekoitti arkea entisestään ja uuden arjen pyörittäminen oli aikamoinen tuskien taival. Ryvin myös jonkinlaisen marttyyriviitan alla jonkin aikaa, ennen kuin olin valmis näkemään arjen uusin silmin. Arjesta tuli aikamoista aikatauluttamista, mutta toisaalta opin arvostamaan ja ottamaan omaa aikaa eri tavalla. Samalla sain ehkä konkreettisemmin käytyä omia arvoja sekä tarpeitani läpi ja raivaamaan oikeasti tärkeille asioille aikaa.

Väsymys läsnä koko ajan, mutta en kulkenut zombina

Väsymys on ollut läsnä tämänkin vauvavuoden aikana, tosin missään kohtaa en ole ollut siinä zombitilassa, missä olin patukan vauvavuoden aikana. Olenkin käyttänyt hyvänä mittarina omaa migreenitaipumustani, koska suurin laukaiseva tekijä migreenille on väsymys. Olen joutunut muutaman kerran turvautumaan lääkkeeseen, muuten olen pystynyt taklaamaan kohtauksen muilla keinoin. En ole joutunut lähtemään vaunulenkille pakottamalla ja puskemalla päänsärkyä sivuun, vaan jokainen ulos lähtö on ollut päänsärky vapaa.

Toinen mittari väsymyksen tasolle on ollut päiväunet. Jos muistan oikein, olen nukkunut päiväunet typykän syntymän jälkeen ehkä kolme kertaa, ja nekin ovat olleet normaalista poiketen sellaisia puolen tunnin pituisia (yleensä nukun sen kaksi tai jopa kolme tuntia). Olen kyllä yrittänyt useamminkin nukkua päiväunia, mutta en ole saanut unenpäästä kiinni tai sitten tarve ei ole oikeasti ollut niin suuri, että olisin nukahtanut. Olen käyttänyt päiväuniaikaa muuhun koomailuun tai kodin laittamiseen.

Muutto äitiyslomalla taisi lopulta helpottaa uuteen kotiin asettumista

Asuntokaupat toivat tähän äitiyslomaan oman säväyksen ja siksi osa äitiyslomasta menikin sisustaessa sekä pakatessa ja purkaessa tavaroita. Typykkä on ollut siinä mukana ja toisaalta onkin ollut helpompi keskittyä päivisin tavaroiden laittamiseen, kun on ollut kotona. Aikaa on ollut ihan eri tavalla, mitä olisi ollut, jos olisin ollut töissä ja lapset päivähoidossa.

Samalla olen tänä vuonna panostanut eri tavalla sormiruuan valmistamiseen ja olenkin siitä innostunut aika lailla. Minusta on ollut ihana huomata huimaa kehitystä viimeisten kuukausien aikana typykän syömisessä. Voisi sanoa, että nykyään menee enemmän ruokaa suuhun kuin lattialle eikä ruokaa tarvitse antaa niin paljon tarjolle. Tarkoitan siis sitä, että sormiruoka on selkeästi paljon täyttävämpää eikä sitä tarvitse määrällisesti mielestäni antaa niin paljon kuin sosetta eikä sitä tarvitse laittaa niin paljon tarjolle, koska suurin osa ruuasta menee oikeasti suuhun.

Onnistuneen osittaisimetyksen rinnalle kokemus onnistuneesta täysimetyksestä

Olen niin iloinen, että sain kokea täysimetyksen vastapainoksi onnistuneelle osittaisimetyksellä. Olen myös iloinen, että imetyksen lopetus sujui omalla painollaan ilman sen suurempia kipuiluja. Imetin lopulta noin 9 kk, ja viimeiset viikot harvakseltaan kerran tai kaksi päivässä enkä edes joka päivä. Tämäkin oikeastaan siitä syystä, että rinnat eivät olisi niin kipeät. Eli käytännössä viimeiset kerrat olivat vain "tyhjennystä" varten ja hyvä niin.

Loppu imetys oli ihme sekoilua ja pyörimistä. Väitän, että typykän päästessä jyvälle pulloruokinnasta, ei rinnalla oleminen ollut enää mielekästä. Hän oli löytänyt helpomman sekä vaivattomamman tavan tulla syötetyksi ja on näyttänyt ottavan siitä ilon irti. Imetystaival oli kokonaisuudessaan, alun haasteiden jälkeen, oikein onnistunut kokemus.


Ilokseni sain myös luovutettua maitoa muille sitä tarvitseville ja ilman, että poden huonoa omatuntoa itsekehusta, voin sanoa, että olen super ylpeä luovuttamisesta. Se tulee varmaan olemaan yksi suuria onnistumisen kokemuksia, kun muistelen vauvavuotta.

Onnistumisia unien kanssa sekä vahvuutta siirtymäkohtiin

Toinen asia, josta koen suurta ylpeyden aihetta, on meidän yömme. Yömme eivät ole täydellisiä kokonaisia öitä ilman heräilyjä, mutta muuten niihin liittyvät muutokset ovat olleet todella helppoja.  Muutamia lipsumisia lukuun ottamatta, olemme pystyneet tekemään asioita eri tavalla kuin patukan kanssa.

Olemme tällä pyrkineet välttämään jo heti alusta alkaen niitä haasteita, jotka olisivat olleet mahdollisesti edessä, jos olisimme toimineet eri tavalla. Toisaalta tämä oli tällä kertaa paljon helpompaa, koska uskalsi tehdä asioita omalla tavallaan eikä tarvinnut potea huonoa omatuntoa, jostain mistä sitä ei TODELLAKAAN kannattaisi potea. Siirto omaan sänkyyn, yösyötöistä luopuminen (sitten lopulta) sekä nukuttaminen ovat sujuneet huolettomammin kuin osasimme toivoakkaan. Onhan niissäkin niitä omia haasteita ja kesän tullen erityisesti valoisuus, tuovat omat haasteensa.


Uskallan kuitenkin väittää, ettei meillä tule olemaan samanlaisia kipuiluja nukkumisen suhteen, joita meillä oli patukan kanssa. Ainakin todella toivon niin. Rutiinit ja päättäväisyys ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä asioita uniasioiden kanssa.

Herttainen, aurinkoinen ja hurmaava 9 kk vanha neiti

Mutta millainen meidän neiti typykkämme sitten on 9 kuukauden ikäisenä? Hän on aika rauhallinen ja tyytyväinen, mutta kovin sylin kipeä vauva. Hänellä ei ole ollut kiire oppia uusia asioita, joka on ollut itselleni sellainen kipuilun paikka. Patukka oppi kaiken uuden aina todella aikaisin ja nyt olenkin joutunut kääntämään ajatuksiani eri suuntaan.

Olen opetellut luottamaan siihen, että kaikki oppii aikanaan ja silloin, kun on siihen valmis. Meillä liikutaan eteenpäin ryömien, istutaan ja kovasti otetaan konttausasentoa, mutta eteenpäin meneminen odotuttaa vielä. Olenkin henkisesti varautunut siihen, että kävelemään oppiminen vie tällä kertaa paljon kauemmin aikaa kuin patukan kohdalla.


Typykkä on todella puhelias ja höpöttelee omia juttujaan jatkuvasti. Selkeästi häneltä kuulee puheesta sanoja, kuten anna, ei, äiti, mikä on ollut ihanaa. Hänellä taitaa olla muutamakin sana sanottavana nuoremman veljensä touhuista sitten aikanaan, kun oppii oikeasti puhumaan.

Kovasti neitiä kehutaan rauhalliseksi, vaikka hänen temperamenttinsa kyllä näkyy, kun joku asia ei menekään niin kuin hän haluaa. Hän osaa komentaa veljiään eikä päästä meitä vanhempiakaan helpolla. Hänellä on todella kova ääni, jonka todella kuulee nälän yllättäessä, todella kauas. Hänen neljä hammastaan (kaksi seuraavaa näkyy jo) ovat erittäin söpö näky neidin hymyillessä, jota hän tekee paljon.

Typykkä tykkää nukkua vielä kahdet päiväunet ja nekin aina ulkona. Siinä taitaa olla meidän seuraava opettelun taival, kun olisi tarkoitus opetella nukkumaan myös sisällä. Typykkä on valloittava, hymyilevä neitokainen ja niin kovin rakas tyttäremme, jonka kupliva persoona tulee koko ajan vahvemmin esiin. Neiti aurinkoinen on valmis ensimmäiseen kesäänsä, toivottavasti lämpimään sellaiseen.


Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)