Vauva 11kk, millainen tyyppi hän on?

Kirjoittanut Tanja


Meidän pieni pötkylä on huomenna jo 11 kuukautta vanha. Olen kuluneen viikon aikana palannut useaan otteeseen vuoden takaiseen aikaan ja miettinyt, millaista silloin oli odottaa ison vatsan kanssa lähestyvää synnytystä. Siitä ajasta tuntuu toisaalta olevan ikuisuus, mutta toisaalta kaikki tuntuu tapahtuneen ihan hetki sitten. Kovin ristiriitainen tunne! Miten meidän vastasyntyneestä on voinut näin nopeasti kasvaa tomera taapero, joka sulattaa meidän sydämet joka päivä moneen kertaan.

Vaikka vauvavuosi on tuntunut hurahtaneen aivan hetkessä tähän pisteeseen, on siihen kuitenkin mahtunut vaikka minkälaisia vaiheita. Nyt 11kk kohdalla nautin tästä vauvavuodesta ehkä eniten tähän mennessä, koska niin moni asia on helpottunut ja ehkäpä kaikkien haasteiden ja mutkien myötä olen löytänyt oman tapani elää tätä kahden pienen lapsen vanhemmuutta.

Millainen tyyppi meidän yksitoistakuukautinen sitten on?

Hän on aivan hurmaava! Pääsääntöisesti aivan älyttömän tyytyväinen lapsi, joka ei juuri koskaan itke tai ole huonolla tuulella. Vaikkakin pakko sanoa, että viime aikoina joihinkin päiviin on sisältynyt aiempaa enemmän kitinää ja tyytymättömyyttä, minkä epäilen johtuvan puhkeavista hampaista. Tällä hetkellä suuta koristaa 6 pientä hammasta ja saas nähdä, onko lisää tulossa piankin.Käytöksestä voisin niin ainakin päätellä.

Isoveljeensä verrattuna kuopus on paljon itsenäisempi ja temperamenttisempi ja osoittaa kyllä, mikäli asiat eivät mene hänen mielensä mukaisesti. Hän on myös hienosti oppinut pitämään puoliaan meidän kohta kolmevuotiaan esikoisen kanssa ja vaikka kokoeroa edelleen on jonkin verran, ei meidän vanhempien onneksi enää jatkuvasti tarvitse vahtia, ettei esikoinen kurita liikaa pikkuveljeään.


Meidän kovin rauhallisesta ja hyvin muiden kanssa toimeen tulevasta esikoisesta on pikkuveljen myötä kuoriutunut ajoittain hieman kovakourainen tyyppi. Uskon, että se on ihan normaalia sisarusten välistä nahistelua ja kuuluu asiaan, mutta onhan erotuomarina oleminen ajoittain omankin hermon päälle käyvää. 

Esikoinen on kovin mustasukkainen omista leluistaan, eikä millään haluaisi, että pikkuveli leikkisi niillä. Näissä tilanteissa on sitten ollut tönimistä, nipistelyä ja puremista, mihin me vanhemmat ollaan jouduttu puuttumaan monta kertaa päivässä. Eikä todellakaan niin, että pureminen olisi ollut vain esikoisen tekosia, vaan jossain vaiheessa tämä meidän pienempi herra puolustautui esikoista vastaan puremalla. Todella kovaa vieläpä. Onneksi tuo puremisvaihe on nyt alkanut hieman hellittämään ja ehkäpä jossain vaiheessa erimielisyyksiä voidaan selvittää muillakin keinoilla, kuin iskemällä muutaman hampaan rivistö kiinni toisen käsivarteen.

Kuopus on hieman isompi mitä esikoinen oli 11kk iässä ja en yhtään ihmettelisi, jos roolit vielä jossain vaiheessa kääntyisivät aivan päälaelleen. Hullua, että poikien ikäero on melkein 2 vuotta, mutta kuopuksella on painoa vain 3 kiloa vähemmän esikoiseen nähden. Onneksi kasvutahti tasaantuu jossain vaiheessa, joten ehkäpä esikoinen saa säilyttää isoveljen roolin ihan konkreettisestikin, eikä pelkästään kuvainnollisesti. 

Konttaamalla kovaa vauhtia eteen päin

Vauva lähti konttaamaan 9 kuukauden iässä ja on siitä asti mennyt eteen päin kovaa vauhtia. Nyt muutaman viikon ajan hän on noussut tukea vasten seisomaan, mutta ei ole kuitenkaan vielä hoksannut, miten tukea pitkin pystyisi liikkumaan eteen päin. Nyt toisen lapsen myötä itsellä on onneksi enemmän malttia odottaa seuraavia kehitysvaiheita ja tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, että eteneminen tapahtuu konttaamalla. Vauva kyllä ehtii oppia kävelemään ja nyt nautin vielä tästä ajasta, kun hän ei jatkuvasi kaadu ja telo itseään kävelemään opetellessaan. Sekin vaihe tulee vielä, mutta odotellaan nyt vielä hetki. Huvittaa itseänikin, kuinka monta kertaa olen tässäkin postauksessa ehtinyt kirjoittaa sanan "vaihe". Mutta sitä se vauvavuosi on, vaiheita toisensa perään.

Kaapit ja laatikot ovat toistaiseksi saaneet olla vielä rauhassa. Odotan kauhulla sitä vaihetta, kun joka ikinen keittiön laatikko täytyy tyhjentää lattialle ja sitä vaihetta ainakin esikoisen vauva-aikoja muistellessani kestää tuskaisen kauan. Emme esikoisen kohdalla viritelleet kotiimme minkäänlaisia vauvoja varten kehiteltyjä lukkoja laatikoihin tai kaappeihin ja toivoinkin, että kuopuksen kanssa selviäisimme samalla tavalla. 

Vauva-arkea on myös helpottanut oma minimalistinen sisustusmaku, kun ei ole ihan hirveästi ollut tavaroita, joita olisi tarvinnut kerätä vauvalta turvaan. Kaikki kaapit ja laatikot ovat myös sellaisia, että niistä ei löydy mitään, mikä olisi vauvan osalta vaarallista. Ei siis ihan haukkana tarvitse kulkea vauvan perässä ja voi antaa hänen tutkia kotiamme kaikessa rauhassa.


"Äti, iti"

Mikään ei ole ihanampaa, kuin kuulla pienestä suusta ensimmäistä kertaa "äiti". Joka kerta, kun kuljen vauva sylissä peilin ohi, hän osoittaa minua peilin kautta ja sanoo "äti". Ja joka ikinen kerta sydämeni meinaa pakahtua rakkaudesta ja onnesta. Lapsen kehitys on jotain niin mahtavaa seurattavaa ja etenkin puheen oppiminen. Äidin lisäksi vauva osaa sanoa "iti", eli isi ja jotain lamppuun viittaavaa. Lamppu siitä syystä, että sitä on opeteltu viimeisten viikkojen aikana todella ahkeraan. Muutaman viikon se vei ja lopuilta kuopus on osoittanut lamppua, kun häneltä kysytään missä lamppu. Luonnollista siis, että äidin ja isän lisäksi hänen sanavarastoon sisältyy ensimmäisenä niinkin tärkeä sana kuin lamppu.

Katkeamattomia yöunia jo reilu kahden viikon ajan

Olen täällä jo aikaisemminkin hehkuttanut, miten hyvin meillä on vihdoin nukuttu. Silläkin uhalla, että kehuskelun myötä hyvien öiden taika raukeaa ja pian meillä alkaa taas ikuisuuspitkä huonojen öiden kausi. Vauva on siis nukkunut kaksi ja puoli viikkoa täysiä yöunia. Sitä ennen hän heräsi ehkäpä 2-5 kertaa yössä ja hänelle täytyi aina käydä laittamassa tutti suuhun ja peitto päälle. Kunnes älysin tehdä muutoksen hänen nukutusrituaaleihin. Aiemman vieressä nukuttamisen sijaan totutin hänet nukahtamaan itsekseen ja sen myötä yöheräilyt loppuivat kuin seinään. Samalla jäivät myös klo 5.30 heräämiset ja nykyään vauva nukkuu aina klo 7.00- 8.00 asti. 12 tunnin katkeammattomat yöunet, aikamoinen muutos parin viikon takaiseen nähden.

Ihan mieletöntä luksusta kaikkien niiden kamalien kuukausien jälkeen, jolloin meillä heräiltiin tuon tuosta ja aivan liian aikasin aamulla. Nyt meillä nukutaan todella hyvin ja hulluinta tässä on se, että tämä kaikki vaati vain pienen muutoksen nukutusrutiineihin. Ajattelin, että itsekseen nukahtamisen oppiminen tulisi olemaan useamman päivän tuskainen projekti, mutta mitä vielä. Parissa illassa homma lähti rullaamaan täydellisesti ja nykyään vauva jää ilman minkäänlaista itkua nukkumaan omaan sänkyynsä. Suosittelen kokeilemaan, jos teidän yöt ovat jatkuvaa heräämistä ja nukutat vauvan vierellä istuen ja silitellen. Meillä ainakin auttoi ja toivon todellakin, että pysyvästi!

Tässä lisää postauksia, jotka saattaisivat kiinnostaa sinua!

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)