Talohaaveista ja muista unelmista

Kirjoittanut Tanja


Olen unelmoija ja minusta on ihana pohtia, miten asiat voisivat olla tulevaisuudessa ja mitä elämässä olisi vielä kiva nähdä, kokea ja saavuttaa. Viime aikoina olen löytänyt itseni taas luvattoman usein selailemasta oikotietä ja asettamasta hakuvahteja tietynlaisten omakotitalojen kohdalle. Omakotitalokuume on kuume, joka on piinannut minua jo useamman vuoden ajan, mutta jonka aina välillä onnistun järkiperustein ainakin hetkellisesti hautaamaan.

En ole koskaan asunut omakotitalossa, mutta jostain syystä yksi unelmani olisi joskus omistaa omakotitalo. Eniten omakotitalossa kaipaan omaa rauhaa, mitä ei rivi- pari- tai kerrostalossa samalla tavalla ole mahdollista saada. Rauhaa ja jonkinlaista tilantuntua, vaikka en loppujen lopuksi ihan hurjan paljon lisäneliöitä nykyiseen verrattuna kaipaakaan. 

Kaipaan omakotitalon tuomaa rauhaa, etenkin pihamaalla ollessani

Rivitalossa minua tökkii eniten se, ettei omalla pihalla saa koskaan olla täysin rauhassa. Ei edes siellä takapihalla, koska naapurin ja meidän terassia erottaa vain harvalautainen aita, joten totta kai elämisen äänet kuuluvat todella selkeästi niin meiltä naapureille kuin toisinkin päin. Se on tosiasia, jonka olen kyllä tiedostanut rivitaloon muuttaessani, mutta joka vuosi vuodelta on enemmän aiheuttanut omakotitalon ja ikioman tontin kaipuuta. 


Lasten kasvaessa haave omasta talosta ja pihasta on myöskin muuttanut muotoaan. Olisi ihanaa, jos pihalla olisi tilaa trampoliinille ja muille pihapuuhille. Jos voisi vain määritellä lapselle oman tontin rajat ulkoilualueeksi, eikä tarvitsisi jatkuvasti vahtia, että lapsi pysyy sillä omalla pienellä pihapläntillä, eikä leikkiessään potkaise palloa suoraan naapurin autoa päin.

Vaikka asumme todella ihastuttavalla pientaloalueella, ei tässä ihan vieressä ole kovin paljon metsiä tai puistoja, minne lasta vielä hetkeen uskaltaisi päästää yksin leikkimään. Haikeudella ajattelen omaa lapsuuttani ja kotiamme ympäröineitä metsiä. Siellä oli tilaa ja mahdollisuutta leikkiä, eikä vanhempien tarvinnut vahtia ihan jokaista askeltamme. Omista ihanista lapsuusmuistoista huolimatta en kuitenkaan ole valmis muuttamaan maalle, joten samanlaista kasvuympäristöä en lapsilleni siksi pysty tarjoamaan. Olisi kuitenkin mukavaa, jos olisi edes se ikioma piha ja kenties asuinalue, jonka aivan lähistöltä löytyisi leikkipuistoja tai metsiä, missä lapsille olisi enemmän leikkimahdollisuuksia jo heidän opetellessa ulkoilua ilman meidän vanhempien jatkuvaa läsnäoloa ja valvontaa.

Pääkaupunkiseudun hurjan kalliit tontit ja talot

Kuten varmasti etenkin pääkaupunkiseudulla asuvat tietävät, täällä asunnot ovat todella kalliita. Hyväkuntoisesta omakotitalosta omalla tontilla saa pulittaa hurjia summia, eikä sellaisen asuntolainan ottaminen tässä elämäntilanteessa sovi omalle hermorakenteelleni. Minulla on periaate, että asuntolainan täytyy olla sellainen, että sitä ei tarvitse stressata ja asumiskulujen jälkeen elämiseen jää riittävästi rahaa. En halua venyttää penniä vain siksi, että olen voinut ostaa unelmieni omakotitalon. Vapaus olla omalla pihalla ei mene sen vapauden ohi, että on mahdollista elää hyvää ja normaalia elämää ilman jatkuvaa pennin venytystä.


En myöskään ole yhtään remppaihminen, joten edullisemman remonttikohteen ostaminen tee-se-itse-ajatuksella ei tule meidän kohdalla kuuloonkaan. Pientä kodin pintojen viilausta tykkään tehdä, mutta isoihin remontteihin ei riitä aika, osaaminen eikä myöskään mielenkiinto. Eikä sekään loppujen lopuksi ole täällä päin hurjan edullinen vaihtoehto. Huonokuntoisista remonttikohteistakin pyydetään suuria summia ja remontit tietenkin vievät paljon rahaa, etenkin, jos niiden tekemiseen on pakko käyttää ammattilaisten apua.

Vaihtoehtona kehyskuntaan muuttaminen

Hintataso muuttuu hieman kohtuullisemmaksi heti, jos on valmis muuttamaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella oleviin kehyskuntiin. Meidän nykyisen rivitaloneliön hintaan ei tarvitse ihan hurjan paljon lisätä budjettia, jolla kehyskunnista irtoaa suhteellisen uusi ja toiveidemme mukainen omakotitalo. Siksi olemmekin lisänneet hakuskaalaamme myös Keravan, joka oli jo tätä kotia etsiessämme yksi harkinnassa ollut vaihtoehto asuinkunnaksemme. 


Kerava täyttää meille monet tärkeät asuinpaikkakunnan kriteerit, mutta silti en ole ihan varma, onko se kuitenkaan meitä varten. Kerava on hyvien kulkuyhteyksien päässä meidän molempien työpaikoista ja julkisilla kulkuvälineillä (juna) pääsee näppärästi suuntaan jos toiseen. Itselleni asuinpaikkakunta ei ole koskaan ollut kovin oleellinen muuten kuin arjen toimivuuden näkökulmasta. Olen asunut elämäni aikana viidellä eri paikkakunnalla ja niiden kokemusten myötä tiedän, mitä asuinpaikkakunnaltani toivon ja mitä puolestaan en ehdottomasti halua. Silti huomaan, että ajatus toiselle paikkakunnalle muutosta tuntuu tällä kertaa paljon vaikeammalta ja isommalta ratkaisulta, mitä se tähän asti on ollut ja se johtuu varmasti puhtaasti siitä, että olemme olleet nykyiseen asuinpaikkaamme hurjan tyytyväisiä.

Jos lopettaisin unelmoinnin ja olisin tyytyväinen siihen, mitä meillä jo on

Myönnän, että olen monessakin asiassa ihminen, joka kaipaa jatkuvasti muutoksia ja uusia juttuja. Ehkä omakotitalohaave juontaa juurensa osittain myös tähän luonteenpiirteeseeni. Elämä tuntuu helposti tylsältä, jos tähtäimessä ei ole mitään uusia tavoitteita, joita kohti voisi mennä. Ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana olen pisteessä, kun kaikki aiemmin omalla unelmalistalla olleet "isot siirrot" on tehty ja nyt olisi vain aika nauttia saavutetuista asioista. Nyt olisi se hetki, kun arkea ei tarvitsisi pöllyttää pohjamutia myöten uusiksi ja voisi vain nauttia elämän tasaisuudesta.

Rakastan meidän nykyistä kotia ja olisi todella haikeaa luopua siitä. Pidän todella paljon meidän asuinalueesta ja sitä, että melko lähellä on merta, keskustan vilinää ja kaikki ne ison kaupungin tuomat mahdollisuudet. Samaan aikaan kun haaveilen ja selailen oikotietä, en tiedä lainkaan, olisinko oikeasti ainakaan vielä tässä vaiheessa valmis laittamaan tämän kodin myyntiin ja hyppäämään kohti uutta ja tuntematonta. Kompromisseja joutuu kuitenkin tekemään aina, asuttiinpa tässä nykyisessä rivitalokodissamme tai omakotitalossa Keravalla. Ehkä minun täytyy kirkastaa itselleni, mitkä ovat oikeasti ne asiat joista haluan pitää kiinni ja missä voisin puolestaan tehdä kompromisseja. Ehkä se selkeyttäisi sitä, onko tässä omakotitalohaaveessa loppujen lopuksi yhtään mitään järkeä.


Unelmoiminen on ihanaa, jos se ei tee tyytymättömäksi nykyhetkeen

Onneksi unelmoiminen ei velvoita toimimaan, tai ainakaan ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei tarvitse tehdä tässä ja nyt. Vähän niin kuin kolmannen lapsen osalta olemme tietoisesti jättäneet ajatuksen hautumaan, koska toisaalta ajatus tuntuu houkuttelevalta, mutta toisaalta emme ole lainkaan varmoja. Tässäkin voimme odottaa, jättää hakuvahdin päälle ja katsoa, mitä elämä tuo tullessaan. Meille kriittinen takaraja muuttamiselle on esikoisen koulun aloittaminen. Jos siis seuraavan neljän vuoden aikana vastaan tulee omakotitalo, jonka kohdalla tulee pakottava tarve jättää ostotarjous, niin kenties sitten tulemme tekemään niin. Jos taas ei, niin tässäkin kodissa on todella hyvä olla ja riittävästi tilaa meidän perheen tarpeisiin.

Unelmoiminen on ihanaa, mutta omalla kohdallani saan olla todella tarkkana, ettei se aiheuta tyytymättömyyttä nykyhetkeen. Joskus täytyy vain osata pysähtyä ja olla tyytyväinen, etenkin kun aihetta tyytyväisyydelle on enemmän kuin olen joskus uskaltanut toivoakaan. 

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)