Vanhempainvapaa päättyi - ajatuksia töihin paluusta

Kirjoittanut Tanja


Kuopus täytti yhdeksän kuukautta ja sen myötä vanhempainvapaakin päättyi pari viikkoa sitten. Töihin paluusta on ainakin tällä hetkellä täysin selvät suunnitelmat ja olen tietysti ilmoittanut hyvissä ajoin ennen kotihoidon tuelle jäämistä, milloin aion palata takaisin työelämään. Kuopus on vielä kovin pieni ja koska ei ole mitään pakottavaa tarvetta laittaa häntä vielä näin nuorena hoitoon, aion olla hänen kanssaan kotona vielä tämän vuoden loppuun. Silloin kuopus on 1,5-vuotias ja uskon, että pystyn suht hyvillä mielin viemään hänet päiväkotiin.

Tammikuun 4. päivä meidän perheessä alkaa aivan uudenlainen arki. Toisaalta olen hurjan innoissani töihin paluusta, mutta samaan aikaan koen myös ahdistusta. Olen tammikuuhun mennessä ollut 3,5 vuotta kotiäitinä, joten ajasta, jolloin kävin vielä töissä, tuntuu olevan pieni ikuisuus. Tuolloin toukokuussa 2017 töistä lähti ihminen, joka oli saanut siihen asti elää vain itseään varten. Aikatauluihin ei vaikuttanut juurikaan muut ihmiset, joten töiden suunnittelu oli helppoa, eikä ajoittain venyvät työpäivät aiheuttaneet harmaita hiuksia. Tammikuussa 2021 töihin palaa kahden pienen lapsen äiti, jonka täytyy muutaman vuoden tauon jälkeen saada taas kiinni työelämän rytmistä ja samalla opetella uusi arki lasten päivähoitokuvioiden kanssa.

Oman lisähaasteen kaikkeen tuo se, että ensimmäisen äitiyslomani aikana työtehtäväni muuttuivat täysin ja nyt minua odottaa töissä uusi työtehtävä, uudet työkaverit, uusi esimies ja myös uudet toimitilat. Ei mitään vanhaa ja tuttua, vaan täysin uusi ympäristö, uusien haasteiden kanssa. Sanomattakin on selvää, että ensimmäiset päivät tai viikot eivät tule olemaan kevyimmästä päästä.

Vaikka töihin paluu jännittää ja hieman ahdistaakin, odotan uutta elämänvaihetta kuitenkin pääsääntöisesti innolla. Työ on aina ollut todella tärkeä osa elämääni ja minulla on paljon haaveita ja tavoitteita sen saralta. Ennen lapsia en olisi koskaan uskonut, että tulen olemaan näin kauan pois töistä. Olin ihan varma, että palaan töihin viimeistään, kun esikoinen täyttää puolitoista vuotta, mutta toisin kävi. Jostain putkahti esiin haave toisesta lapsesta pienellä ikäerolla ja onnekseni haave toteutui.


3,5 vuotta kotiäitinä kuulostaa monesta hurjan pitkältä ajalta ja joskus sitä vähän jopa on kauhisteltukin muiden toimesta. Olen kuitenkin ajatellut, että 3,5 vuotta ei loppujen lopuksi ole pitkä aika, etenkin, kun sen aikana elämääni on syntynyt kaksi lasta. Saman ajan tai jopa enemmänkin olisin varmasti tullut olemaan yhteensä poissa, vaikka olisinkin ehtinyt menemään lasten välissä töihin ja pitänyt perhevapaat pätkissä. Nyt vain kaikki tapahtui yhdessä ajanjaksossa ja sen jälkeen on taas minun vuoroni keskittyä uudestaan töiden tekemiseen.

Eläkelaskureiden mukaan alin eläkeikäni on 67 vuotta, joten ehdin luoda uraa ja tehdä töitä vielä lähes 35 vuotta, kun palaan töihin tammikuussa. Ei varmasti siis huolta siitä, ettenkö ehtisi nähdä ja kokea kaiken sen, mitä työelämältäni kaipaan ja haluan. Toki ei ole vielä täysin varmaa, tuleeko meidän perhekoko jäämään tähän kahteen lapseen, vai tuleeko vielä olemaan ajanjakso, jolloin hoidan lasta kotona. Kaikki ajatukset ovat vielä avoinna ja ehkäpä seuraavat pari vuotta tulevat näyttämään, miten asian suhteen käy.

Nyt kuitenkin palaan todella hyvin mielin töihin. Lasten kanssa kotona oleminen on ollut ihana ja todella erilainen ajanjakso, mutta huomaan kuitenkin kaipaavani jo jotain erilaista sisältöä arkeeni. Olen pitkin kotonaoloaikaani kipuillut useampaan kertaan sen ajatuksen kanssa, että kaipaisin aivotyöskentelyä tai jotain vaihtelua perusarjen pyörittämiseen. Mietin opiskelua avoimessa yliopistossa ja keikkatöiden tekemistä. Ne ajatukset kuitenkin kariutuivat siihen, että etenkin toisen lapsen raskauden ja syntymän myötä aikaa ja jaksamista oli todella paljon rajallisemmin ja tajusin, että nyt ei sittenkään ole minulle oikea aika aloittaa uusia projekteja.


Nyt tässä vaiheessa kotiäitiyttä olenkin onnellinen, että olen osannut pysähtyä ja nauttia näistä kotiäitivuosistani, vaikka vuosiin onkin mahtunut kipuilua useampaan otteeseen. Ennen esikoisen syntymää opiskelin ja juuri ennen äitiyslomalle jäämistä rutistin päivätöiden ohella viimeiset opinnot ja opinnäytetyön kasaan. Ehkäpä siksi kontrasti kotona olemiselle tuntui niin hurjalta, kun työt ja opinnot loppuivat kuin seinään ja vauvan syntymän myötä alkoi totaalisesti uudenlainen arki. Arki, jossa riitti paljon tekemistä ja sisältöä, mutta hyvin erilaista tekemistä siihen nähden, mihin olin tottunut. Ei siis ihme, että kriisejä aika ajoin on ollut.

Kunnon tauko työelämästä on kuitenkin tehnyt todella hyvää. Olen ehtinyt miettiä, mitä uraltani haluan. Olen ehtinyt suunnitella, haaveilla ja myös kaivata töihin. Olen myös saanut kasvattaa motivaatiota ja sen myötä odotan tammikuuta innolla. On jännittävää pakata työlaukku ja hypätä taas aivan uudenlaiseen rooliin ja uusien haasteiden äärelle.

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)