Kevään parhaat

Kirjoittanut Laura

Rakastan yli kaiken erilaisia listoja. Erityisesti mieleeni ovat erilaiset suosituslistat, josta voi löytää itselleen esimerkiksi uusia makuelämyksiä, luettavaa tai vaikka uuden seurattavan sarjan. Meillä onkin blogissa ollut silloin tällöin tapana kerätä yhteen omia lemppareitamme jaettavaksi teille lukijoille. 

Nyt päätinkin jälleen koota yhteen niitä kevään aikana esiin tulleita omia lemppareita erilaisten otsikoiden alle. Jos sieltä löytyisi jollekin teistä blogimme seuraajista, uutta luettavaa, seurattavaa tai kokeiltavaa. 


Kirjat 

Joka kerta palaan siihen, että yksinkertaisesti lempi juttujani on lukeminen. Tykkään lukea "oikeita" kirjoja, joten olenkin harmitellut, etten ole päässyt kirjastoon lainaamaan kirjoja. Toisaalta minulla ei ole samalla tavalla ollutkaan mahdollisuutta lukea, koska iltaisin huoneessa on pitänyt olla hämärää ja pimeää typykän nukkuessa meidän huoneessamme. 

Olenkin siis opetellut kuuntelemaan kirjoja ja tämän taidon oppimisen jälkeen ovat vaunulenkit sekä lenkit menneet musiikin kuuntelun sijasta täysin äänikirjoja kuunnellen. Kuunnellen tai luettuna, alla kevään ja osittain talven ehdottomat kohokohdat. 

Tykkään lukea myös "tieto"kirjallisuutta (yksi mainitsemisen arvoinen on Unelmaduunarin tilipäivä), mutta sydämeni on omistettu romaaneille, erityisesti dekkareille. Suureksi yllätyksekseni alla olevassa listassa ei ole kuitenkaan yhtään dekkaria. Tämä ehkä hieman yllätti itsenikin, koska olenhan dekkareiden suurkuluttaja. 

Auscwitchin tatuoija
Joku taisi sanoa, että ei jaksaisi enää lukea yhtäkään toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa, erityisesti liittyen holokaustiin, mutta tämä kannattaa kuitenkin vielä lukaista. Kirjoihin tulee mielestäni aina sata kertaa enemmän värikynää, kun se pohjautuu pitkälti tositarinaan, ainakin minulla. Pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka sivuja ei malttanut olla kääntämättä (kuuntelematta tässä tapauksessa) ja olisin halunnut kävellä vielä muutaman metrin pidempään, jotta olisin saanut tietää, miten joku jännittävä tilanne tulisi päättymään. 

Opintiellä
Tositarina tämäkin ja onneksi löysin tämän kirjan. Tätä oli kai jonkin verran nostettu mediassakin esille, mutta minulta oli tämä jäänyt täysin pimentoon. Hurja kirja ja hurja elämä, ja jotenkin välillä puistatti, miten lapsuudella onkin niin suuri merkitys loppu elämään. Tarina siitä, kuinka suuri rooli vanhemmilla onkaan lasten tulevaisuuteen ja kuinka, ihmisen mieli voi olla rikki. Uskonnon avulla asioiden perusteleminen sekä hankalien asioiden taakse piiloutuminen puistattaa joka kerta.  

Satutettu Lapsi
Iki-ihana Torey Hayden, jonka kirjoihin tutustuin jo kymmenen vuotta sitten, ellen jopa aikaisemminkin. Olen lukenut hänen kaikki kirjansa, joista tositarinoihin perustuvat kirjat ovat selkeästi hänen parhaimpiaan. Olin yllättynyt, että hän oli julkaissut pitkän tauon jälkeen uuden romaanin ja laitoin sen heti kuuntelulistalleni, ohi kaikkien muiden siellä olevien teosten. 
Tarinat kertovat hänen oppilaistaan sekä asiakkaistaan, erityistarpeessa olevista lapsista ja heidän kohtaloistaan. Ei ehkä sovi herkkähipiäisille, mutta tarinat ovat lohdullisia siinä mielessä, että erilaisten ongelmien ja haasteiden kanssa voi oppia elämään.  

Seuraavaksi lukulistalla ovat Keplerin kaksi uusinta kirjaa, Stephen Kingin Laitos sekä Helmi Kekkosen Olipa Kerran Äiti. 

Sarjat

Hakekaa Kätilö!
Sarja, jonka uusia jaksoja joutuu aina odottamaan ihan liian kauan. Todentuntuisia tarinoita englantilaisista odottavista äideistä 50-60-luvun taitteesta. Huvittavaa, mutta tämän sarjan olen nostanut omiin top-listoihin aikaisemminkin, ja se tulee varmasti pysymään siellä jatkossakin. 

Ex-Onnelliset
Otin tämän takia itselleni kokeiluun C-moren neljän viikon kokeilun (onneksi pystyin hyödyntämään Kolmistaan-blogin Karoliinan alekoodin). Välillä nauran kippurassa kyyneleet valuen erilaisille uusperhe ratkaisuille ja toisinaan taas samaistun osille niille kipukohdille, joita sarjan päähenkilöt kokevat erilaisten suhdekiemuroiden myllerryksessä. 

Kerrostalo, joka on rakennettu eroperheille ja eroperheiden asunnon jakaa liukuseinä, ja ovi avataan kerran viikossa, jotta lapset pääsevät toisen vanhemman luokse seuraavaksi viikoksi. Huippu sarja. Suosittelen, vaikka et eläisikään uusperhearkea. Raottaa vähän uusperhearkeakin, mutta sarjan ehdotonta eliittiä on huumori, joka kukkii tässä sarjassa todella upeasti. 

Suomen kaunein koti- kesämökit
Olenko ennen maininnut, kuinka rakastan sisustusohjelmia ja kotien make overeita? Erityisesti niitä, missä tehdään oikeasti vanhasta uutta. Mutta oikeastaan kaikki pohjoismaalaiset sisustusohjelmat ovat meidän perheessämme erittäin aktiivisessa seurannassa. 

Kovana mökkeilijänä oli ihana huomata, että tällä kaudella Suomen kauneimmassa kodissa ei etsitäkään Suomen kauneinta kotia, vaan etsitään Suomen kauneinta kesämökkiä. Kuka meistä nyt ei rakastaisi päästä kurkkimaan toisen kotiin tai tässä tapauksessa mökkiin. 

Tuotteet

Hormonitoimintani on ollut pitkään ihan sekaisin ja tuntuukin, että viimeisimmän raskauden ja sen jälkeisen imetyksen myötä, ihoni on vaatinut paljon tehokkaampia tuotteita, joita olen ennen käyttänyt. Liputin pitkään luonnonkosmetiikan puolesta ja pitkään se riittikin, mutta nyt olen joutunut etsimään tehokkaampia ja toimivampia tuotteita ihoni hoitoon. Olen palannut vanhaan ja tuttuun, toimivaan ikisuosikkiini ja siksi haluankin tähän listaan nostaa heiltä muutaman tuotteen. 

Clinique, Facial soap  
Legendaarinen tuote, joka oli minulla käytössä ensimmäisen kerran jo teinivuosina. Kolmivaiheinen puhdistussarja, jonka ensimmäinen osa on tämä. Aamuin illoin käytettävä tuote, jota ennen puhdistan meikit pois erillisellä tuotteella. Toimii kuitenkin kevyen päivämeikin poistamiseen myös ilman muita erillisiä tuotteita. Tuotetta on saatavilla kolmena eri vaihtoehtona, riippuen ihotyypistä.



Clinique Age Defence BB- voide
Uusi tuttavuus, joka on tullut yhdeksi suosikkituotteekseni. Arki käyttöön soveltuva bb-voide, jonka peittävyyteen olen ollut todella yllättynyt. On kevyt, mutta tarpeeksi peittävä, hengittää eikä ole tunkkainen. On sivuuttanut täysin kevyen meikkivoiteen käyttöni. Ei ole siltikään käyttäessä sen näköinen, että olisin meikannut. Super tuote!

Clinique Take the day off cleansing balm
Rakastan kaikkia tuotteita, jotka "muovautuu" käyttäessä. Rakastin Evolven samanlaista tuotetta aikoinaan ja onneksi löysin tämän vastaavan tuotteen myös omalta lempi valmistajalta. Tuote meikin poistamiseen, joka käsiin hieroessa muuttuu voidemaiseksi. Purkissa aine on kiinteää, koostumus muistuttaa margariinia, vaikka ei olekaan ”rasvainen” 

Sometilit

Olen viime aikoina lukenut luokattoman vähän mitään blogeja. Harmittaa, koska se on ollut hauskaa ja omankin blogin kannalta olisi kehittävää seurata muiden tilejä. Monesti huomaan löytäväni blogien pariin vain jonkun mielenkiintoisen otsikon tai jonkun vaikuttajan vinkin kautta.  

Helposti sitä huomaa jämähtävänsä somemaailmaan ja siellä pyöriessä etenkin Instagram on minulla aktiivisesti käytössä. Muutamaa Instagram-vaikuttajaa seuraan aktiivisesti ja heistä saa mukavaa vertaistukea arkeen eikä näiden vaikuttajien tilit ole myöskään koskaan tuntuneet epäaidoilta tai liian myyviltä. 

Joskus omaan makuun tökkii liika kaupallisuus tai ei oikeastaan sekään, vaan sellainen piilossa tapahtuva "huomaamaton" markkinointi tai yhteistöiden tekeminen. Mutta jokainen tekee vaikuttamista ja bloggaamista omalla tyylillään ja siksi sinä pystytkin valitsemaan, ketä haluat seurata. Ethän seuraa sellaista tyyppiä, joka ärsyttää tai ahdistaa!


 Vertaistukea vauva-arkeen sekä paljon tärkeää asiaa synnytyksestä ja raskaudesta palautumiseen sekä ylipäätänsä liikkumiseen. Anna-Kaisa on jakanut paljon vauva-arjen tilanteita sometilillään ja onkin ollut mukava seurata heidän elämää melkein saman ikäisen vauvan kanssa. Ihanan pirteä tili! 


Ehdoton lempparitili somessa. Uusperhearkea sen kaikissa mahdollisissa muodoissa, haasteissa ja iloissa. Rakastan Sannan tapaa kertoa ikävistäkin asioista sekä avointa suhtautumista elämän vastaan tuomiin myrskyihin. Hän on myös "suklaavaikuttaja" , jonka ansioista olen ymmärtänyt, että on ihan ok ottaa päiväunikahvien kanssa pari palaa suklaata. Ja miten kateellinen olenkaan perheen kirjojen kulutuksesta ja he ovat erittäin aktiivisia kirjasto retkeilijöitä. 

Aikaisempia listoja ja suosituksia voit käydä kurkkimassa täältä:

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)