Koronapäiväkirja, viikko 1


Kirjoittanut Laura

Voisi sanoa, että koronan myötä konkretisoitui, kuinka nopeasti elämä heittää kuperkeikkaa. Korona oli vielä pari viikkoa sitten tavallaan kaukainen ajatus, vaikka pelko siitä olikin. Jotenkin sitä ei kuitenkaan tahtonut uskoa, että se voisi todella vaikuttaa omaan elämäämme, ainakaan näin suuresti. Ihmisten kyky asettua toisten saappaisiin on tietyllä tavalla hävinnyt, empatiaa ei tunnu riittävän toisen tilanteen ymmärtämiseen. Toisen haasteet saattavat tuntua todella pieniltä omiin verrattuna, eikä tilanteita pystytä peilaamaan toisen lähtökohtien perusteella. Joka paikassa muistutetaan pesemään käsiä ja toteuttamaan hallituksen suosituksia. Jokaisen pitäisi mennä pois omalta mukavuusalueeltaan ja sietää jonkinlaista epämiellyttävyyttä. Tilanteet muovautuvat tällä hetkellä nopeasti, eikä tosiaan voi vain ajatella, mikä olisi kivaa ja miten pääsisin helpommalla. Joka paikassa hehkutetaan niitä, jotka altistavat itsensä omissa ammateissaan ja näin ollen mahdollistavat yhteiskunnan toimivuuden. Toisaalta nämä samat henkilöt altistavat mahdollisesti omat lapsensa ja sitä kautta myös muiden lapset ja sitä kautta taas heidänkin perheensä.


Ohjeistukset muuttuvat tilanteen edetessä, mutta, myös taudin edetessä ja pitkittyessä, tilanteet eskaloituvat ja tuovat eteen uusia haasteita. Itse olen pohtinut tätä paljon myös siltä kannalta, kuinka paljon maassamme on vähäosaisia, maahanmuuttajia, kodittomia ja muita syrjäytymisvaarassa olevia, joiden elämään tämä tulee vaikuttamaan enemmän kuin pelkästään sairastumisen pelossa. Huoli syntyy heidän mahdollisuuksistaan jatkaa muutenkin mahdollisesti sirpaleista elämää koronan takia.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta taloudellisen tilanteidensa puitteissa käydä ostamassa varastoon ruokaa tai tarpeellisia tarvikkeita. Ja nyt ne, jotka voivat sen tehdä, vievät ne viimeisetkin mahdollisuudet elää normaalia elämää. Kehotetaan kaikkien, jotka vain pystyvät, olemaan etäopetuksessa. Voisin kuvitella, että monelle perheelle se saattaa olla mahdotonta, vaikka välineet siihen tarjottaisiinkin. Suomen kielen taito ei ole mahdollisesti riittävä ohjeistamaan tehtävien tekemiseen tai vanhempien jaksaminen menee päivästä toiseen selviytymiseen. Lapsi jää yksin tehtävien kanssa ja pahimmallaan saattaa edessä olla monen kuukauden jakso, ettei koulua ole käyty tai tehty yhden yhtä tehtävää. Tämä on eittämättä iso haaste. Itse olen aika varma, että lapset eivät tule osallistumaan koululla opetukseen enää tämän lukuvuoden aikana. Ainakin, kun katsoo ennusteita taudin huipusta.

Ajatukset ovat myös yksinäisten ja syrjäytyneiden luona. Suomessa on ennenkin puhuttu paljon vanhusten yksinäisyydestä. Miten käy niiden, joiden sosiaaliset kanssakäymiset rajataan tällä hetkellä nollaan. Heillä ei mahdollisesti ole moneen kuukauteen yhtään kontaktia tai kontakti ulkopuoliseen maailmaan on oven taakse kauppakassin jättävä tuttu tai tuntematon auttaja. Voi olla vaikea myöskään ymmärtää tilannetta niin, että tämä on heidän omaksi parhaakseen. Paljon on ilmassa myös turhautuneisuutta ja monet ovatkin ottaneet oikeuden silti valita, mitä tekevät. "Jos on tullakseen, tulkoot!" asenne on hiukan vaarallinen. Jokainen joka ajattelee samalla tavalla on vaaraksi itselleen ja muille. Tällä viikolla mieheni vanhemmat veivät mieheni mummulle ruokaa, vaikka hän onkin varsinainen teräsmummo ikäisekseen. Haluamme pitää mummun luonamme mahdollisimman pitkään, joten mekin teemme niin kuin on kehotettu. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että onneksi hankimme ja opetimme hänet syksyllä käyttämään älypuhelinta. Voimme sen avulla puhua videopuheluita ja näin pitää tärkeää suhdetta yllä.


Miten tämä koronaviikko on sitten meidän perheeseemme vaikuttanut ja toisaalta meille opettanut?

  • Olemme olleet kotona koko viikon, ulkoilleet kerran päivässä tunnin ajan yleensä. Paitsi muutamana päivänä jouduimme olemaan koko päivän kotona, koska lapset olivat kipeitä. En halunnut ottaa riskejä, joten pysyimme kotona. Päätimme lopulta lähteä lääkäriin ja lääkärin tutkimusten jälkeen meillä todettiin olevan virusperäinen perusflunssa. (korona vapaa perhe toistaiseksi siis). Lääkäriasemalla ei muuten ole ollut niin hiljaista arkena koskaan.
  • Ihmisillä ei tunnu riittävän ymmärrystä muiden tilanteisiin, koska omakin elämä on jo niin rajattua.
  • Kotona joutuu siivoamaan paljon useammin kuin normaalisti, koska molemmat lapset ovat kotona.
  • Taloudessamme kuluu enemmän rahaa kuin normaalisti, koska kaikille pitää tehdä aamupalaa, lounasta ja välipalaa joka päivä. Toistaiseksi emme ole saaneet tietoa päivähoitomaksuista. Toistaiseksi olemme siis senkin maksaneet.
  • Olen tajunnut, että päivähoitomme on puoli ilmaista. Samalla olen huomannut, kuinka nopeasti voi tulla iso ikävä ammattitaitosta henkilökuntaa päiväkodilla. Lapsellamme on jo ikävä päiväkotiin.
  • Kuinka riippuvainen olen ystävistäni ja sosiaalisesta piiristäni. Terapialenkkien merkitys korostuu ja kahvitteluseuran puute on myös rajoittanut juotujen kahvikuppien määrää. Todella huolestuttavaa.
  • Lapselleni on muodostunut tärkeitä ystävyyssuhteita, joita hän oikeasti kaipaa. Laitoimme eilen tärkeille ystäville videoviestin. Yksi heistä soitti takaisin videopuhelun ja kahdelta tuli takaisin video.  Minulla on myös yksi idea tähän liittyen. Jos saan sen toteutettu, kerron siitä myös teille.
  • En ole hetkeen ollut näin sekaisin siitä, mikä on oikein ja mikä väärin?
  • Ristiriitaiset fiilikset kulutuksen suhteen. Toisaalta olisi varmasti fiksua laittaa rahaa säästöön, koska ei todellakaan ole vielä minkäänlaista kuvaa siitä, miten tämä tulee vaikuttamaan maamme talouteen, saati sitten omaamme. Mutta toisaalta haluaisin myös ostaa tarpeeseen, koska miten käy, jos kaikki lopettaa kuluttamisen.
  • En ole vielä siinä pisteessä, että voisin sanoa, että olen ihan sinut muuttuvan tilanteen kanssa. Kyllä ottaa päähän, että riippumatta omasta tahdostani, olen kotona molempien lasteni kanssa. Vaikka alan päästä yli jo tästä, kyllä se silti muistuttelee silloin tällöin, kun kotona tilanteet kärjistyvät. Olen viikon aikana miettinyt kaikki mahdolliset selitykset, joiden jälkeen voisin sanoa, että olen oikeutettu viemään patukan päiväkotiin.
  • Enkä todellakaan ole siinä tilanteessa, että voisin sanoa, että olen kasvanut ihmisenä ja saanut lehmän hermot ja superäitiydenviitan. Ei vielä siellä.
  • Edessä saattaa olla tilanne, että joudun palaamaan aikaisemmin töihin, mitä olin kuvitellut. Tilanteet elävät niin paljon tällä hetkellä, ettei koskaan voi tietää.

Yksikään ajatus ei ole yksiselitteinen ja jokainen peilaa asiaa oman elämänsä kautta. Toivotaan, että suosituksia noudatetaan, mutta silti olisi hyvä muistaa, että jokainen meistä on varustettu tietynlaisilla voimavaroilla. Niiden avulla arki rullaa, mutta jossain kohtaa voi kuormitus olla liikaa. Ja silloin tietyt lieveilmiöt ilmaantuvat ja tulevat kuormittamaan entisestään meidän yhteiskuntaamme. Haluan luottaa siihen, että jokainen meistä tekee parhaansa elääkseen ohjeistusten mukaisesti ja omat voimavarat huomioiden. Älkäämme siis tuomitko kaikkia suoralta kädeltä, jokaisen valintoihin voi olla oikein päteä syy.

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)