Päivähoitopaikka arvonnassa


Kirjoittanut Laura
Julkaisin jokin aika sitten pohdintoja vanhempainvapaan päättymisestä, kotihoidosta ja töihin paluusta. Sitä ennen olin käynyt läpi myös päivähoidon aloitusta, sekä patukan kohdalla, sen jatkumista. Päivähoitojärjestelmämme tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja perheille, mutta tilanteita mutkistaa täynnä olevat päiväkodit. Paikan saaminen omasta lähipäiväkodista saattaakin olla kiven alla ja pahimmassa tapauksessa lapset saattavat olla sijoitettuina eri päiväkoteihin. Olisi karmeaa viedä toista lasta eri päiväkotiin kuin toista. Eniten pohdinnoissani nousi esiin teema pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Haluan lapselleni mahdollisimman vähän muutoksia. Monesti pystyn järkeistämään asioita itselleni, laittamaan tunteeni syrjään. Päiväkotiasia on moneltakin kannalta tullut minulle isoksi aiheeksi, jossa on monta kuoppaa, johon kaatua. Enkä ole tämän asian suhteen olemaan yhtä ”tunteeton” kuin monessa muussa asiassa.


Tykkään hirmuisesti meidän omasta lähipäiväkodistamme ja patukka viihtyy siellä todella hyvin. Hän on juurtunut sinne ja hänelle on muodostunut kaverisuhteita ryhmän lapsiin. Hän kertoo monesti leikkineensä sen ja sen kaverin kanssa. Hän osaa jo taitavasti kertoa päivän kulusta ja mitä on päivähoidossa tehty. Olemme jopa olleet päiväkotikaverilla leikkimässä ja kupposella kahvia. Olen itsekin päässyt siis luomaan uusia tuttavuuksia lapseni kautta. Muuttomme tullessa ajankohtaiseksi, esiin nousi myös päiväkotipaikka ja mitä tulisimme sen kanssa tekemään. Muuton jälkeen nykyinen päiväkotipaikka ei olisi enää lähipäiväkotimme. Päiväkoti olisi kuitenkin omalla asuinalueellamme, joten patukka voisi jatkaa samassa päiväkodissa. Ongelmaksi muodostuu lähikoulupaikka (tiedän, että siihen on vielä aikaa, mutta tarkoitus olisi, että uusi kotimme olisi pysyvä kotimme). Muuton yhteydessä lähikoulumme muuttuu, vaikka muutto matka on alle kaksi kilometriä. Lähialueella on kaksi todella suurta peruskoulua ja asuntomme on oikeastaan kummankin koulun rajalla. Uusi lähikoulu on kuitenkin todella paljon lähempänä, eikä sen varrella olisi ollenkaan tienylityksiä. Olisi paljon järkevämpää käydä sitä koulua. Lapset tulevat käymään sitä koulua ellemme halua hakea johonkin toiseen kouluun, koska se on lähikoulumme. Ongelmaksi tilanne tulee siinä vaiheessa, kun pitäisi miettiä uutta päiväkotipaikkaa.


Niin kuin aikaisemmin kerroin täällä, aloittaisi typykkä päiväkodin, kun palaan töihin. Kun sain tämän päätöksen valmiiksi, laitoin päiväkotihakemuksen menemään eteenpäin. Päiväkoti alkaisi joka tapauksessa, vaikka tulisin tekemään lyhyempää viikkoa. Muutama viikko hakemuksen jätön jälkeen sain päiväkodinjohtajalta viestin, että hän on vastaanottanut päiväkotihakemuksen. Päädyimme hakemaan typykälle päivähoitopaikkaa samaan päiväkotiin, jossa patukkakin on. Typykkä on päiväkodin alkaessa 1v 2,5 kk vanha. Koimme tärkeäksi tässä vaiheessa molempien lasten päivähoitopaikkojen olevan samassa päiväkodissa. Jos olisimme lähteneet hakemaan myös patukalle vaihtoa toiseen päiväkotiin, olisi lopputulos voinut olla se, että lapset ovat eri päiväkodeissa eri puolella asuinaluettamme. Tämä ei olisi millään tavalla hyvä ratkaisu. Päädyimme lopulta siis ratkaisuun, jossa lapset ovat samassa päiväkodissa, mutta eivät lähipäiväkodissamme. Tämä oli täysin tunteet edellä tehty ratkaisu, niin sanottu helppo ratkaisu. Erittäin haasteellisen päiväkotipaikkatilanteen vuoksi halusimme hyödyntää sisaruusedun ja miettiä myöhemmin paikan siirtoa lähipäiväkotiimme.


Haluamme vaihtaa lasten päiväkodin samaan aikaan ja viimeistään ennen patukan esikoulun alkua, mieluiten jo aikaisemmin. Huonoin skenaario olisi se, että lapsiemme pitäisi aloittaa koulunkäynti uudella alueella, ilman yhtään kaveria esikoulusta. Siksi koen erittäin tärkeäksi, että lapsilla on ajoissa tehdyn päiväkotimuutoksen avulla aikaa rakentaa uusia ystävyyssuhteita. Patukka on erittäin sosiaalinen tapaus ja varmasti löytää kavereita uudestakin päiväkodista. Koulumaailma aloitus saattaa olla karu ilman yhtään ystävää, joten sen riskin haluamme välttää. Lähellä oli, ettemme muuttaneet toiseen kuntaan, mutta löysimme kodin lopulta nykyisestä kunnastamme. Onneksi. Viereisen kunnan päiväkoti tilanne on kyseisellä asuinalueella paljon surkeampi kuin meillä (vaikka meidänkin asuinalueellamme on täyttä). Olimme tekemässä jo asuntotarjousta toisen kunnan puolelle, mutta synnytyksen jälkeiset hormonihuurut tulivat sopivasti esille patukan varhaiskasvatuskeskustelussa. Totesin miehelleni, etten voisi repiä tässä vaiheessa lasta pois päiväkodista toiseen paikkaan, kun kaverisuhteita on jo luotu. Tiedän tässä vaiheessa, että tämä tulee olemaan edessä joka tapauksessa, mutta tuossa elämän vaiheessa se tuntui liian karulta ratkaisulta.


Vuosi mennään ainakin nykyisen päiväkodin kanssa ja katsotaan sitten vuoden päästä keväällä tilannetta uudestaan. Lapset saavat käydä samassa päiväkodissa hetken ja typykkä pääsee harjoittelemaan päiväkotiarkea meidän perheellemme tutussa ympäristössä. Meille vanhemmilla tämä ratkaisu tuo hieman lisähaasteita, koska päiväkoti matka pitenee ja on tavallaan " väärässä" suunnassa. Kotimatka pitenee ja joutuu kävelemään edes takaisin, mutta ratkaisu on väliaikainen. Ainakin toivomme niin. Ja lähtökohtaisesti tärkeintä on se, että lapset ovat samassa päiväkodissa. Haluamme kuunnella päiväkodin henkilökuntaa ja ottaa huomioon heidän havaintonsa mahdollisen vaihdon suhteen. Koska se olisi hyvä tehdä ja mikä lähialueen päiväkoti olisi meidän lapsillemme paras vaihtoehto. Tämä kaikki edellyttää tietenkin sitä, että saamme paikan nykyisen asuntomme mukaiseen lähipäiväkotiin. Jos paikka tuleekin johonkin toiseen päiväkotiin, täytyy paletti sitten miettiä uudestaan.
psst. Blogi täytti viime viikolla kaksi vuotta ja sen kunniaksi järjestimme pienen arvonnan täällä blogissa sekä Instagramissa. Olethan käynyt osallistumassa? Löydät arvonnan täältä.


Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)