Milloin on oikea aika lapselle?

Kirjoittanut Tanja


Muistan ennen esikoisen raskautta pyöritelleeni päässäni todella monta kertaa kysymystä, milloin on oikea hetki perheen perustamiselle. Tuota ajatusta tuli pohdittua useampikin vuosi ja aina sitä päätyi samaan lopputulokseen; ei ihan vielä. Oli ihan liian pelottavaa luopua siitä tutusta ja turvallisesta elämästä ja aivan liian helppoa siirtää vaikean ratkaisun tekoa epämääräisesti vähän eteen päin.

Päässä risteili miljoona erilaista kysymystä ja skenaariota siitä, millaista elämä lapsen myötä tulisi olemaan. Saako lapsen myötä sanoa hyvästi nukkumiselle, omalle vapaa-ajalle, parisuhteelle, ystäville, uralle ja rahoillensa? Mietin myös, olenko ylipäänsä yhtään äitityyppiä, kun en koskaan kokenut pakahduttavaa vauvakuumetta ja muiden lapset eivät ole herättäneet sen suurempia tunteita suuntaan eikä toiseen. Onhan ne oman lähipiirin lapsen kivoja, mutta en koskaan saanut mitään ryöpsähtävää "oiii, onpa se niin ihana"- oloa muiden vauvoja nähdessäni ja siskon lapsiakin hoitaessani olin loppujen lopuksi väsynyt ja helpottunut, kun sain palata takaisin omaan kotiin ja omaan helppoon elämääni.

Omalla kohdallani on aina ollut selkeää, että ennen kuin voin edes ajatellakaan vauvoja, niin tietyt elämän peruspalikat pitää olla kunnossa. Itselläni ne palikat olivat koulutus, työ (vakipaikka, joka on omalla alallani hyvinkin mahdollinen), pitkäaikainen parisuhde (avioliitto), omistusasunto ja vakaa taloudellinen tilanne.


Olen kaikin puolin suunnitelmallinen, järjestelmällinen ja turvallisuushakuinen ihminen, joten siksi nuo edellä mainitut vaatimukset eivät tuntuneet itselleni oudoilta tai liioitelluilta. Minulle on aina ollut todella selkeää, että haluan ehtiä elää elämää itsekseni ja mieheni kanssa, ennen kuin olisin valmis vauvalle ja lapsen tuomalle elämänmuutokselle. Turvallisuushakuisuuden takia halusin opiskella ja löytää omalta alaltani vakituisen työpaikan, koska koin, että se on hyvä keino taata taloudellista turvaa ja saada elämä, jossa pesukoneen hajoaminen ei levitä pakkaa täysin. Kaikille nuo asiat eivät ole oleellisia tai edes mahdollisiakaan, eikä se tietenkään tarkoita, etteikö silti voisi olla hyvä hetki perheen perustamiselle.

Meillä nuo peruspalikat olivat paikoillaan jo muutamaa vuotta ennen esikoisen syntymää. Vaikka elämäntilanne oli monelta osin hyvä lapsen saamiselle, silti lopullista ratkaisua oli todella vaikeaa tehdä. Jokin siinä vain pelotti ihan pirusti, eikä se tietenkään ole mikään ihme. Päätös yrittää lasta on kuitenkin aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Vaikka kuinka olisi ollut tekemisissä lasten kanssa, pitäisi lapsista ja tietäisi haluavansa lapsia, niin silti etukäteen ei pysty mitenkään ymmärtämään sitä muutosta, minkä lapsi todellisuudessa elämään tuo. Silloin on helpompi ottaa itselleen aikalisää ja jättää vauvahaaveet hautumaan.

Milloin se oikea aika sitten on? Silloin, kun tiedät, että haluat lapsia ennemmin tai myöhemmin ja koet olevasi valmis huolehtimaan jostakin toisesta ihmisestä ja ottamaan vastaan lapsen tuoman vastuun. Silloin ei kannata liikaa miettiä ja järkeillä, koska elämässä on aina meneillään asioita, joiden kannalta lapsen syntyminen ei ehkä ole se optimaalisin juttu. Viimeistään lapsen saamisen myötä tajuat, että monet asiat minkä kautta on miettinyt sopivaa ajankohtaa perheen perustamiselle, menettää todella paljon merkitystään. Itse mietin esimerkiksi, mitä työpaikallani ajatellaan, kun tulin raskaaksi alle vuoden päästä vakipaikan saamisesta. Silloin tuo tilanne oikeasti mietitytti ja tuntui relevantilta syyltä jopa siirtää vauvahaavetta, koska eihän juuri saadusta työstä voi heti jäädä perhevapaille, mitä työnantaja ja työkaveritkin siitä ajattelevat. Nyt nuo ajatuksen lähinnä naurattaa. Sellaista se elämä on. Lapsia syntyy ja niiden takia jäädään joksikin aikaa pois töistä. Esimies ja työkaverit olivat iloisia puolestani ja tilalleni palkattiin sijainen. Ei sen hankalampaa, vaikka se omassa päässä tuntui ihan hurjalta ja hieman jopa mahdottomalta ajatukselta.


Jos olisin ennen lapsia tiennyt, millaista on olla äiti, olisin säästynyt todella monelta miettimiseltä ja epävarmuudelta. Olisin uskaltanut yrittää vauvaa heti, kun ne omat peruspalikat olivat kohdillaan ja mietin, joko olisi oikea hetki. Silloin en olisi antanut täysin turhien asioiden vaikuttaa liikaa omaan ratkaisuuni, vaan olisin ymmärtänyt, että syntyvä lapsi on kaiken sen ja enemmänkin arvoinen. Mutta sitä fiilistä ei ymmärrä täysin, ennen kuin oma lapsi syntyy. Sitä voi yrittää kuvitella, mutta eihän se tietenkään tunnu samalta, koska mikään kokemus tai ihmissuhde ei ole verrattavissa oman lapsen syntymään ja siihen suhteeseen, mikä vanhemmalla on lapsensa kanssa.

Oma ohjeeni asian kanssa pähkäileville onkin, että mieti, mutta älä kuitenkaan liikaa. Täydellistä hetkeä ei varmasti tule, mutta jälkikäteen tajuat, ettei sillä ollut loppujen lopuksi mitään merkitystä. Lapsi tulee olemaan yksi elämäsi parhaimmista asioista.

2 kommenttia

  1. Hyvää pohdintaa! Itsellä oli miehenä samat elämän osa-alueet oltava kunnossa ennen kun perheelisäystä pystyi harkitsemaan. Oli vakituinen työ, vakaa taloudellinen tilanne ja häät juhlittuna, siinäpä sopiva hetki! Näin myös kävi ja oli kyllä just täydellinen hetki tälle elämänmuutokselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se isoa elämänmuutosta helpottaa, että muuten on aikalailla rauhallinen ja tasainen elämänvaihe menossa. :) -Tanja

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin! :)