Jo kaksivuotias blogi!


Tämän kuun alussa havahduimme siihen tosiasiaan, että on ehtinyt kulua kaksi vuotta siitä, kun blogin ensimmäinen postaus näki päivänvalon. Kuten muunkin elämän osalta, myös blogin näkökulmasta aika on mennyt hurjan nopeasti. Kerta toisensa jälkeen olemme istahtaneet koneen äärelle ja naputelleet mielen päällä olleita ajatuksia postauksiksi. Julkaisutahti on hakenut välillä muotoaan, kun pikkulapsiarjen kiireet ovat ottaneet niskalenkkiä, mutta aina meillä on kuitenkin ollut halu kirjoittaa ja palata takaisin blogin äärelle.

Blogin kirjoittamisessa yksi todella tärkeä juttu on te lukijat! On ihanaa seurata käyttäjätiedoista, kuinka joka kuukausi useampi ihminen löytää tekstiemme äärelle ja palaa blogiimme myös uudestaan. Silloin tällöin saadut kommentit ilahduttavat myös hurjasti ja antavat motivaatiota jatkaa. Kiitos siis sinulle, että luet ja kommentoit!

Koska synttäreihin kuuluu pienet yllätykset ja lahjat, halusimme järjestää teille lukijoille ja Istagram-tilimme seuraajille pienen arvonnan. Arvomme yhteensä 4 ihanaa neuvolakorttikoteloa (sopii myös passin säilytykseen) , 2 täällä blogissa ja 2 instagramissa.



Blogin arvonta:

Arvomme yhden Panda-aiheisen ja yhden Pupu-aiheisen neuvolakorttikotelon (kahdelle arvontaan osallistuvalle, molemmille yksi neuvolakorttikotelo). Neuvolakorttikotelot ovat todella jämäkkää kartonkia ja ne ovat kotimaisen LuKLabelin valmistamia.

Arvontaan voit osallistua blogissa jättämässä meille kommentin kommenttiboksiin 21.2.2020 mennessä. Jätäthän kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteen, mistä tavoitamme sinut, mikäli arpaonni on puolellasi. Voit myös jättää toiveen, jos jompikumpi neuvolakorttikotelon kuosista miellyttää sinua enemmän (panda tai pupu), pyrimme huomiomaan toiveet voittoja jakaessamme.

Mikäli emme tavoita voittajaa viikon kuluessa arvonnasta, palkinto arvotaan uudestaan tähän postaukseen tulleiden kommenttien kesken. Lähetämme arvontavoitot vain Suomessa sijaitseviin osoitteisiin.

Voittomahdollisuuksien maksimoimiseksi, voit käydä osallistumassa arvontaan myös instagramissa @vainaitienjutut.

LuKLabel ei ole mukana arvonnassa.

Onnea arvontaan!

11 kommenttia

  1. Sukuun odotellaan ensi viikolla uutta ihmettä, olisipa ihana antaa tämä tuoreeseen vauvaperheeseen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! �� olisi kiva saada pupu-kotelo♥️

    zeynepjarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihania molemmat, pupun valitsisin mikäli mahdollista. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania! Jos arpaonni osuisi kohdalle niin pupu kotelo olisi omalle pojalle täydellinen��

    A.xu.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa! Pupu kotelon valitsisin jos voitto tulisi.

    Macku-91@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea!

    Nää on söpöjä ja molemmat kelpaisivat!

    VastaaPoista
  7. Mukaan kivaan arvontaan. Kumpi vain olisi tervetullut!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Molemmat yhtä ihania:).
    Osallistun!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa, panda-kuosi on ihana :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Mukana :)
    Molemmat ovat hienoja :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukana. Panda-kuosi ois ihana, omalle tytölle tulisi 🥰
    Lellu00@hotmail.com
    Teillä on ihana blogi 😊

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin! :)