Taaperon unikoulu

Kirjoittanut Tanja


Jos joskus olen pystynyt onnellisena hehkuttamaan, miten hyvin esikoinen nukkuu, niin viimeisen vuoden ajan tilanne on ollut kovin toisenlainen. Väliin on onneksi mahtunut lyhyitä ajanjaksoja, jolloin nukkuminen on ollut hieman parempaa, mutta pääsääntöisesti haasteita on riittänyt. Olen aiemmin kirjoittanut meidän nukkumiseen liittyen postauksia, jotka listaan tähän. Nyt kahden lapsen myötä tilanne on öiden osalta taas kovin erilainen, koska vauvalla on nukkumisen suhteen erilaiset kuviot kuin kaksivuotiaalla ja me vanhemmat pyritään sitten näiden kahden nukkujan (tai heräilijän) rytmien mukaan nukkumaan omat yöunemme. Kirjoitan myöhemmin oman postauksensa vauvan uniin liittyen, koska nyt kahden lapsen kokemuksella olemme pyrkineet välttämään tiettyjä virheitä,  joita olemme esikoisen kanssa tehneet ja siksi olemme tietoisesti tehneet vauvan kanssa jotain juttuja toisin. Saa nähdä, onko sillä merkitystä tulevaisuutta ajatellen, mutta juuri nyt vauva nukkuu öisin hyvin.

Puolitoistavuotiaan siirtäminen yöunille omaan huoneeseen

Vihdoin meillä nukutaan omassa huoneessa

Äiti on vähän väsynyt

Kaksivuotiaan yölliset itkukohtaukset

Viimeksi elokuussa kirjoitin taaperon yöllisistä itkukohtauksista ja valitettavasti voin todeta, että vieläkään emme ole päässeet niistä täysin eroon. Nukkuminen sujuu hyvin, jos jompi kumpi meistä vanhemmista nukkuu patjalla pojan sängyn vieressä, muuten yöt ovat jatkuvaa heräämistä, itkua, raivoamista ja viereen pyrkimistä. Nyt useamman kuukauden vieraspatjalla nukkumisen jälkeen selkä alkaa olla rikki ja mitta täysi ja siksipä viikonloppuna siirrämme patjan pois pojan huoneesta ja taistelen öiden läpi palauttamalla huutavan lapsen sänkyynsä ja toivon, ettei tuota hulluutta kestäisi ihan hirveän montaa yötä.


Esikoisella on siis tapana potkia tahallaan peitto pois päältänsä ja huutaa meitä vanhempia peittelemään. Me pöljät vanhemmat tietenkin olemme palvelleet häntä kuukausi kaupalla öisin ja käyneet kiltisti peittelemässä uudestaan ja uudestaan. Nyt peittelemisen (ja myös veden ja potalle pääsemisen) vaatiminen on lisääntynyt hurjasti ja poika selvästi juoksuttaa meitä, koska on huomannut, että sillä saa öisin meidän huomion. Olen jo muutamana yönä kokeillut nukkua pojan huoneen viereisessä vierashuoneessa ja pyrkinyt mahdollisimman vähän reagoimaan yöllisiin vaatimuksiin. Sen seurauksena yö on ollut aivan kamala ja esikoinen on raivonnut patjani vieressä, kun en ole suostunut häntä jatkuvasti peittelemään tai muuten taipunut hänen vaatimuksiinsa. On kuitenkin ollut helpottavaa huomata, että muutaman tunnin raivoamisen jälkeen poika on vihdoin luovuttanut ja kömpinyt takaisin sänkyynsä nukkumaan. Hän on myös osannut laittaa itse peittonsa päälle, eli taitoa kyllä löytyy, jos vain halua on. Ongelmana on vain ollut oma jaksaminen ja se, että tuota yöllistä hulabaloota pitäisi jaksaa useampi yö putkeen. Ja se ei vaan ole vielä onnistunut, koska vauvan hulinavaiheen valvomiset ja yösyötöt painavat edelleen univelkana ja en vain kykene selviytymään päivistä, mikäli en ole saanut nukuttua yöllä.

Nyt viikonloppuna kuitenkin aion käydä esikoisen kanssa taistelun jonkinlaisen unikoulun muodossa. Aiemmin kokeiltu "vanhempi nukkuu lapsen huoneessa- unikoulu" ei ole tuottanut pysyviä tuloksia, vaan lapsi on nukkunut hyvin vain silloin kun vanhempi nukkuu hänen kanssaan ja yöt palautuvat hankaliksi heti, kun vanhempi palaa nukkumaan omaan sänkyynsä. Nyt aion jatkaa "pistäytymiseen perustuvaa unikoulua", eli unikoulua, jossa lapsen itkuun ei reagoida heti ja reagoimisaikaa pidennetään koko ajan.

Nukun unikoulun ajan esikoisen huoneen viereisessä huoneessa, koska siten turvaamme paremmin vauvan yöunet. Esikoinen ei nykyään enää jää itkemään omaan sänkyynsä, vaan tulee meidän sängyn viereen itkemään ja raivoamaan ja herättäisi samalla vauvan. Ensimmäisillä heräämisillä palautan lapsen sänkyynsä ja peittelen kerran, mutta mikäli peiton pois potkiminen ja sängystä vieraspatjan vierelle tuleminen jatkuu, niin annan pojan raivota patjani vieressä. Aiemmin olen välillä sanonut, että "äiti nukkuu nyt" ja hetken itkun ja raivoamisen jälkeen rauhoittelen häntä ja käsken menemään takaisin omaan sänkyynsä ja laittamaan itse peittonsa päälle. Viimeksi tuo keino toimi aina lopuilta ja poika kykeni lopettamaan itkun ja palaamaan sänkyynsä. Aluksi sängyssä vietetty aika oli 10-15min, mutta loppuyöstä hän nukahti jopa kahdeksi tunniksi, ennen kuin peiton vaatiminen alkoi uudestaan. Samalla taktiikalla jatketaan nyt viikonloppuna ja toivon todellakin, että yöt alkaisivat helpottaa muutaman yön jälkeen.


Hyviä yöunia olemme pyrkineet tukemaan edelleen riittävällä ulkoilulla, tuntiin rajatulla ruutuajalla (jota katsotaan aina vain aamulla, ei koskaan illalla), säännöllisillä ruokailuajoilla sekä tietyllä tavalla toistuvilla iltaruutiineilla. Pyrimme myös päivän aikana antamaan pojalle tarpeeksi hellyyttä ja huomiota, jottei se ainakaan olisi syy yöllisille heräämisille ja huomion hakemiselle. Päivä- ja yöunille nukahtaminen tapahtuu aika lailla samanlaisella kaavalla. Illalla syödään iltapala, käydään potalla ja iltapesuilla, luetaan kirjaa ja sen jälkeen poika jää yksin sänkyynsä. Aiemmin kävimme peittelemässä poikaa uudelleen tai antamassa vettä, mikäli poika sitä pyysi, mutta nyt veden juomiset tehdään aina ennen sänkyyn menoa ja peittely tapahtuu yhden kerran iltasadun lukemisen jälkeen. Tässä on ollut pakko vetää tiukka raja, koska selvästi poika käyttää janoa sekä peiton pois potkimista omana iltaviihdykkeenään, jolla saa meidän vanhempien huomion toistuvasti itselleen.

Sen verran uniasioissa on elokuussa kirjoittamaani postaukseen nähden tapahtunut muutosta, että enää poika ei saa juurikaan hysteerisiä itkukohtauksia, joista hänen oli todella vaikea rauhoittua. Tuolloin jouduimme jäämään rauhoittelemaan häntä sängyn vierelle ja itku alkoi useasti uudestaan, kun jätimme hänet taas yksin. Silloin tuntui, että itku liittyi painajaisuniin ja pelkoon, mutta nyt yölliset itkut ja heräämiset on enemmänkin huomion hakua ja poika rauhoittuu heti, kun hänen luonaan vaan käy. Nykyisessä tilanteessa onkin helpompi lähteä toteuttamaan pistäytymiseen perustuvaa unikoulua, koska itku ei ylly niin hysteeriselle tasolle kuin aiemmin, vaan poika jossain vaiheessa pystyy itse rauhoittamaan itsensä ja palaamaan sänkyynsä nukkumaan.

Kirjoitan ensi viikolla viikonlopun öistä, miten unikoulu onnistui ja millaiset unijärjestelyt meillä ensi viikolla on! Olisi kiva kuulla, jos joku on saanut apua vastaavanlaisesta unikoulusta tai sellaista harkitsee toteuttavansa!

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)