Raskaudet vertailussa

Kirjoittanut Laura 
Neljä kuukautta on kulunut typykän syntymästä. Olen pitkään pitänyt blogin luonnoksissa tämän tekstin aloitusta. Olen kaivannut tätä tekstiä varten aikaa ja ajatusta. Tästä johtuen pääsen vasta nyt palaamaan raskausaikaan vielä kertaalleen.  Kaksi raskautta kahteen vuoteen ja molemmat tavallaan samanlaisia, mutta niin erilaisia raskauksia.

Alkuraskaus oli kummassakin raskaudessa hyvin erilainen. Toinen raskaus oli paljon vaikeampi oman olon kanssa. Aika ajoin voin erittäin huonosti eikä aamuisin tuntunut päivä lähtevän millään käyntiin. Muutaman kerran istuin aamuisin sohvan nurkassa syöden mehujäätelöä ja pohtien, että millä ilveellä pääsisin tunnin sisällä töihin. Mikään ei pysynyt sisällä, mutta raahauduin silti töihin. Eräskin maanantai söin ensimmäisen ruuan (joka pysyi sisällä) kahden aikoihin iltapäivästä. Energiaa ei tuntunut riittävän mihinkään. Ensimmäisessä raskaudessa ei tiennyt olevansa raskaana, koska ei ollut minkäänlaisia oireita. Toisen raskauden aikana minulla oli kuukautismaisia oireita ja olinkin ihan varma, että raskaus menisi kesken. Alaselkää jomotteli jatkuvasti ja olo oli turvonnut ja kurja. Aivan samalla tavalla kuin kuukautisten aikaankin. Oireet olivatkin onneksi alkuraskauteen kuuluvia oireita eivätkä liittyneet kuukautisiin millään tavalla, vaikka niin luulinkin alussa.
 Raskaudesta kerrottaessa kukaan ei ollut osannut aavistaa. Ehkä tietyllä tavalla odottaa kyllä, että jossain vaiheessa lapsia tulisi lisää. Ajankohtaa ei kukaan tiennyt ja taisi osalle olla yllätys, että toinen lapsi ilmoitti itsestään niinkin nopeasti ensimmäisen lapsen jälkeen. Itse olimme miettineet jo tovin sopivaa ajankohtaa. Ensimmäistä raskautta edeltänyt keskenmeno kummitteli mielessä. Eräs syyskuinen ilta päätimme miehen kanssa, että mitä turhaa odottelisimme. Voisimme rauhassa yrittää raskautumista, koska se ei olisi itsestään selvyys. Olihan sekin selvää, että alkuraskauden haasteet ovat aina mahdollisia, joten kaikkeen oli hyvä varautua.


Raskautuminen tapahtui kuitenkin ensimmäisestä kierrosta, johon emme tietenkään olleet varautuneet. Mutta toisaalta näin jälkikäteen mietittynä, olihan esikoisen kanssa sama juttu. Raskautuminen tapahtui kolmen kuukauden yrityksen jälkeen. Vaikka tuo raskaus meni 5+2 viikolla kesken, raskauduin uudestaan seuraavasta kierrosta keskenmenon jälkeen. Välissä ei kerennyt tulemaan kuukautisia ja tuo raskaus sujui mallikkaasti. Heinäkuussa 2017 syntyi tuosta raskaudesta patukka. Keskenmeno oli raskas paikka, vaikka tapahtuikin aika alkuraskaudesta. Olin tuon keskenmenon jälkeen aivan varma, että emme voi saada koskaan lapsia. Suru oli tuon ajatuksen takia todella valtava ja murskaava. Usko omaan perheeseen mureni täysin. Ensimmäistä raskautta yrittäessä ei ollut vielä tietoinen keskenmenojen yleisyydestä, eikä osannut odottaa sitä. Keskenmeno oli maailmanloppu ja olin niin vihainen, että juuri meitä oli kohdannut tämä menetys. Keskenmeno oli omassa mielessäni niin harvinainen tapahtuma, ettei kukaan muu joutuisi samanlaista kohtaloa kokemaan.
Keskenmenosta johtuen kävin kummassakin raskaudessa yksityisellä varhaisultrassa. Kunnallisen ensimmäinen ultra on vasta viikolla 12, joten siihen oli aivan liian pitkä odotella. Yksityiseltä sai tukun kuvia mukaansa ja rauhallisen mielen. Vaikka pelko keskenmenosta oli läsnä ensimmäisillä viikoilla silti, vaikka oli nähnyt kaiken olevan hyvin, oli olo paljon rauhallisempi, kun oli nähnyt pienen pavun sisällä sykkivän sydämen. Odotus oli konkreettista ja olin oikeasti raskaana. Kummassakin raskaudessa tein varmaan kymmenisen raskaustestiä, koska halusin varmistua, että raskaushormonin määrä kasvaisi. Olihan se merkki siitä, että kaikki olisi hyvin. Joten jokainen lääkefirma saa kiittää meidän perhettämme, koska olemme tukeneet heidän toimintaa monilla kymmenillä euroilla, ellei jopa sadoilla.


Loppuraskaudet olivat aika lailla samanlaisia ja alun pahoinvointien jälkeen, vointi pysyi hyvänä. Liikkuminen tuli molemmissa raskauksissa raskaaksi viimeisellä kolmanneksella ja vatsa meni kovaksi aina liikaa seisoessani tai liikkuessani. Lopulta lenkit jäivät haaveeksi, kun piti jo pelkästään pärjätä masun ja esikoisen kanssa päivistä toisen raskauden aikana. Toisen raskauden aikana tunteeni menivät enemmän laidasta laitaan ja olin paljon skeptisempi raskauden sujumiseen. Olin ihan varma, että jotain ikävää tapahtuisi. Toisen raskauden ultrat olivat raskaampia, koska olin varma, että saisimme huonoja uutisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Ehkä ensimmäistä raskautta edeltänyt keskenmeno kummitteli mielessäni. Alitajuntani valmisti minua varoiksi pahimpaan ja mieleni oli sitä mieltä, että raskaus ei voisi olla pelkästään onnea ja iloa. Saimme tyttölupauksen, mutta olin ihan varma, että se ei tulisi toteutumaan. Olinhan sitä salaa toivonut kuitenkin. Pienet tummat pilvet varjostivat raskautta, vaikka syytä ei ollut. Olen tullut siihen tulokseen, näin reilu neljä kuukautta raskauden jälkeen, että toisen raskauden hormonitasot ovat olleet aivan eri luokkaa kuin esikoisen kohdalla. Tästä syystä olisi mahdollisesti ollut paljon huonompi olo ja synkempi mieli.


Synnytykset olivat aivan täysin erilaiset. Esikoisemme tuli hätäsektiolla maailmaan, pitkään kestäneen käynnistyksen jälkeen. Sydänäänet hävisivät ja oli kiire. Patukan piti olla tyttö ja olikin poika. Synnytysodotukset heittivät häränpyllyä eikö toiveilleni ollut tilaa, kun oli hätä. Toisen lapsen kohdalla kävimme viikolla 36 synnytystapa-arviossa, jossa todettiin istukan toimimattomuutta sekä kalkkeutumaa. Istukan ongelmat johtivat laskettuaikaa aikaisempaan käynnistykseen. Käynnistystapa oli sama kuin esikoisen kohdalla, mutta eteni paremmin kuin esikoisen kanssa. Esikoisella sain yhden kokonaisen supistuksen, kun toisella kertaa sain kokonaisen vuorokauden supistusten kanssa. Sain kokea alatiesynnytyksen sekä sektion. Vaikka sektiosta en muistakaan mitään, koska minut nukutettiin, tiedän paljon palautumisesta. Molempien synnytysten jälkeen jouduin jäämään sairaalaan ja molemmista palautuminen sujui mallikkaasti, ollen synnytystapojen takia hyvin erilaista. Toisen synnytyksen jälkeen kroppa oli kauemmin kadoksissa, eikä keskivartalon lihakset ole vieläkään tarpeeksi palautuneet tukeakseen korsettia. Selkä on välillä tulessa ja tulen tarvitsemaan vielä paljon fysioterapeutin apua. Kummankin synnytyksen jälkeen olin jo jaloillani samana iltana, alatiesynnytyksen jälkeen heti. Ekalla kerralla sain tikkejä leikkauksen takia ja siitä on muistona pystyarpi. Toisella kertaa selvisin ilman arven arpea.


Erilaisten synnytystapojen lisäksi olen molemmilla kerroilla kokenut täysin erilaiset imetystaipaleet. Patukan ollessa erittäin kuihtunut, hän tarvitsi sairaalasta lähtien paljon lisäravintoa. Muutaman viikon huutokonserttien jälkeen tajusimme antaa hänelle korviketta. Tätä päätöstä emme katuneet koskaan. Öistä tuli rauhallisemmat ja saimme kaikki nukuttua paremmin. Patukan imetys sujui osittaisimetyksellä puolivuotiaaksi asti, jonka jälkeen jatkoimme täysin korvikkeella. Typykän kanssa alku oli myös kuoppainen, mutta ensimmäisten viikkojen jälkeen, imetys lähti sujumaan erittäin mallikkaasti. Imetys sujui jopa niin hyvin, että aloin luovuttamaan maitoa sairaalaan ja olen pystynyt jatkamaan luovuttamista edelleen. Maitoa alkoikin tulemaan yllättäen niin paljon, että pakkasemme oli täynnä maitoa. Otin asioista selvää ja päädyin luovuttamaan maitoa muillekin vauvoille. Vaikka aika ajoin arki on niin hektistä, että olen valmis luopumaan luovuttamisesta, olen sinnikkäästi jatkanut pumppaamista.
Kumpikin raskaus oli minulle erittäin iloista ja onnellista aikaa. Nautin raskaana olemisesta, vaikka en kokenut, että hehkuisin. Niin kuin monesti kuvitellaan, että raskaana olo on. Tai siis varmaankin kaikki muut paitsi raskaana olleet tai olevat kuvittelevat raskaana olemisen olevan. Raskausaika on ainutlaatuista, erityistä ja ihanaa. Eniten tulen raskauksistani kaipaamaan ensimmäisiä potkuja. Se tunne, kun on saanut aikaan jotain niin ihmeellistä, on sanoinkuvailematonta.


Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)