Nelikuisen hulinat

Kirjoittanut Laura

Vauva oli nukkunut jo niin pitkään kahdella yösyötöllä, että koko pikkulapsiarki alkoi tuntumaan oikeasti äitiyslomalta. Päivisin olo oli pirteä ja energiaa riitti kodin siivoukseen, lenkkeilyyn, kirjoittamiseen, töiden tekoon ja tulevan muuton miettimiseen. Typykkä täytti neljä kuukautta ja johan alkoikin tapahtumaan. Sain heittää hyvästit hyvin nukutuille öille sekä omalle jaksamiselle päivisin. Joululoma tuli sopivaan väliin, miehen ylimääräiset kotipäivät toivat mahdollisuuden tarpeellisiin päiväuniin.
Ensiksi ajattelin, että typykän unen tarve on vain vähentynyt. Hän on aina ollut todella aamu-uninen ja onkin saattanut nukkua aamuisin jopa neljän tunnin päiväunia. Unien määrään ei ole vaikuttanut se, kuinka paljon tai vähän on nukuttua yön aikana. Päivärytmi on rakentunut samalla tavalla öistä riippumatta. Iltaa kohden unen tarve vähenee ja pisin pätkä ollaankin hereillä ilta viidestä nukkumaanmenoon asti, eli johonkin kahdeksan ja yhdeksän välille. Olen nauttinut suunnattomasti aamulla nukkuvasta lapsestani. En sen takia, että olisin palannut sänkyyn nukkumaan vietyäni patukan päiväkotiin. Vaan sen takia, että olen kerennyt aamupäivisin tekemään paljon itselleni tärkeitä asioita. Olen pystynyt päivittämään blogia, pitämään kodin siisteystasoa yllä ja jopa käymään varastoja sekä kaappeja läpi muuttoa varten. Ihan luksusta. Paniikki, joka iski ennen typykän syntymää siitä, miten tulisin ikinä selviämään päiväkodille ajoissa, niin, että patukka saisi aamupuuron lämpimänä, katosi muutaman ensimmäisen viikon aikana.


Joulua ennen päälle iskevä stressi (joka tulee ihan väkisin joka vuosi, vaikka tekisi mitä) taisi ottaa vallan myös minun neljäkuisesta vauvastani. Hän ei ollutkaan enää niin yhteistyökykyinen kuin olisin toivonut. Mieleeni palasi patukan ajalta stressi ja ahdistus siitä, miten yhtäkkiä pitäisikin priorisoida tekemisiään. En saisikaan ajatella, että missä järjestyksessä tekisin asioita vaan minun tulisi päättää, mikä asia olisi tärkein. Koska se olisi mahdollisesti se ainoa asia, minkä kerkeisin tekemään päiväunien aikana. Loput To Do- listalla olevat asiat olisi suosiolla jätettävä siihen, kun mies tulisi töistä kotiin. Neljän tunnin päiväunet lyhenivät, eikä sekään olisi haitannut, koska osaan olla tehokas, jos niin päätän. Päiväunista teki hankalaa niiden rikkonaisuus. Pää meinaa todella nopeasti muuten räjähtää siinä kohtaa, kun saat juuri imurin käyntiin ja samalla itkuhälytin ilmoittaa levottomasta vauvasta, jonka tutti on tippunut tai se on tarkoituksella syljetty pois suusta. Eikä sekään, mutta kun se tapahtuu kuusi kertaa puolen tunnin aikana, meinaa lähteä järki. Joskus typykkä tyytyi kuudennen kerran jälkeen, joskus hän ei tyytynyt ollenkaan.
Ne kuuluisat nelikuisen vauvan hulinat. Aika taitaa kullata muistot, koska mielestäni esikoisemme ei ollut todellakaan näin hankala tapaus nelikuisena. Vai oliko? Harmi, kun emme vielä silloin kirjottaneet blogia, sieltä se olisi ollut helposti tarkistettavasti. Typykän nelikuisen hulinoiden ”oireet” ovat oikeastaan todella klassiset. Tuntuu, että typykällä on koko ajan nälkä ja luovutettua maitoa ei saa lypsettyä yhtä paljon kuin ennen. Ei tietenkään, koska oma vauva on koko ajan rinnalla.  Yölliset syömiset ovat moninkertaistuneet eikä typykkä välttämättä rauhoitu syömällä. Olemme palanneet vastasyntyneen rytmiin ja typykkä tykkää ollakin rinnalla muutaman tunnin välein. Maito nousee taas välillä niin kuin alussa, että rintoja särkee ja maidonnousun oikeasti tuntee. Olen jo moneen otteeseen epäillyt maidonriittävyyttä, mutta sitkeästi ottanut vauvaa vaan rinnalle, kun mikään muu ei ole enää auttanut. Hauskinta tässä syömisessä on se, että typykkä tuntuu joka kerta syövän todella ahnaasti, ihan kuin olisi todella nälissään. Aivan sama olisiko edellisestä ruokailusta puoli tuntia vai neljä tuntia. Vauva vaikuttaa melkein koko ajan tyytymättömältä. Hän jaksaa olla lattialla hetken, kunnes haluaa syliin. Sylissä menee hermo hetkessä, jos liike pysähtyy tai joku ei juttele hänelle. Lelut ovat mielenkiintoisia hetken ajan, jonka jälkeen nekin on jo niin nähtyjä. Auto taitaa olla ainoa paikka, jossa neiti viihtyy ilman, että häntä täytyy jatkuvasti viihdyttää.


Yöt ovat aivan hirveitä. Inhoan valittamista ja yritänkin monesti olla positiivisella fiiliksellä. Monesti valittaminen ja mariseminen tekee asioista paljon synkempiä, mitä ne oikeasti ovatkaan. Vähäiset yöunet kuormittavat arkea todella paljon. Oma aika on vähissä, parisuhdeajasta puhumattakaan. Ehdimme mieheni kanssa jo tottumaan kaksin vietettyihin hetkiin iltaisin, kun saimme tehtyä typykälle jo jonkinlaisen rytmin. Nyt sekin on vain enää muisto, ainakin toistaiseksi. Itselleni haasteellisimmat hetket ovat siinä kohtaa, kun on aika oikeasti itsekin mennä nukkumaan. Kaikki muut nukkuvat ja sinulla ei vain ole vaihtoehtoa kääntää kylkeä ja sulkea korvia. Ei auta kuin valvoa ja yrittää jaksaa. Olen monesti laittanut valot kylmästi päälle ja päättänyt, että: ”Selvä, nyt sitten valvotaan”. Muutaman kerran vauva onkin vartin valvomisen jälkeen nukahtanut itsestään valot päällä. Yleensä tarvitaan vähintään tunnin valvominen ja sen jälkeen ”tissitainnutus” ennen kuin typykkä antaa oikeasti periksi. Omalle mielelle todella turhauttavaa. Olenkin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten turhautuisi, koska tiedostan tilanteen johtuvan jälleen yhdestä kehitysvaiheesta. Olen tehnyt itselleni suunnitelman. Yleensä vasta puolilta öin alkava yöni edeltää tunnin äänikirjan kuuntelua. Olenkin ajatellut sen niin, että samalla, kun yritän rauhoitella vauvaa sekä pitää huolen, ettei hän herätä koko taloa, voin ottaa jonkinlaisen ilon irti valvotusta ajasta. Kirjaa en voi lukea, koska se väsyttää liikaa ja puoli tokkurassa valvominen ei ole minun juttuni. Äänikirjoja voi helposti kuunnella sekä samalla hyssytellä, heijata ja imettää vauvaa. En aikaisemmin ole ollut äänikirjojen kuuntelija, en vain ole osannut sitä. Olen peräänkuuluttanut perinteisten kirjojen lukemista, mutta käytännön syistä olen joutunut pakottamaan itseni opettelemaan kirjojen kuuntelemista. Toisaalta se onkin ollut erittäin terapeuttista ja olen ottanut sen omana aikanani. Kirjojen kuuntelu ei vaadi kovaa keskittymistä, mutta siinä ei ole myöskään mahdollisuutta ajatusten harhailuun.


Olen jäsenenä Facebook-ryhmässä, johon kuuluu äitejä ja isiä, jotka ovat elokuussa 2019 syntyneiden vauvojen vanhempia. Jäin muutama päivä sitten jumiin erääseen keskustelunavaukseen, jossa eräs äiti haki vertaistukea hulinoihin. Itse en kovinkaan useasti osallistu keskusteluihin, mutta monesti niitä kyllä luen. Niin kävi tälläkin kertaa. Keskustelunavaus antoi lupauksen siitä, että hulinoihin voisi saada tukea ja ne loppuisivat aikanaan. Keskustelun kommenttiosiossa ei tainnut olla yhtäkään lohduttavaa kommenttia. Suurin osa niistä oli kuin omia ajatuksiani. Toiveita paremmista öistä, hyvin syövästä vauvasta ja joku toivoi saavansa takaisin vauvansa, joka nukkui ennen hyvin. Suurin osa jakoi tsemppiviestejä ja oli siellä joukossa yksi onnekas, joka ei tiennyt ollenkaan nelikuisen hulinoista. Vaihe, joka menee onneksi ohi, vai meneekö? Todellakin toivon niin, vaikka Imetyksen Tuki Ry:n mukaan on niitäkin vauvoja, joille vaihe jää päälle. Apua!   

2 kommenttia

  1. Tsemppiä! Kuulostaa raskaalta, varsinkin kun on jo ehtinyt tottua parempaan. Toivotaan, että tämä vaihe on nopsaa ohitse ja vauva palaa jo tuttuun rytmiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tsempeistä! Vaikka onkin vain vaihe, tuntuu unettomuus välillä raskaana taakkana ja tekee tästä vaiheesta turhankin pitkän tuntuisen. -Laura

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin! :)