Muuttuvat joulut

Kirjoittanut Laura

Jännästi joulun odotus muuttaa muotoaan, kun ikää tulee lisää. Aikaisemmin joulu on rakentunut pitkälti joulupukin ympärille. Jouluaattoaamusta lähtien on kuumeisesti odotettu pukkia. Käyty kurkkimassa aamusta iltaan ikkunasta, olisiko se pukki vihdoin tulossa meille. Joulut ovat toistuneet vuodesta toiseen samalla kaavalla ja päättyneet aina hautausmaalle viemään kynttilöitä haudoille. Kun tapaa puolison muuttuu perinteet ensimmäisen kerran. Perinteitä rikotaan ensimmäistä kertaa, kun niihin sekoittuu jonkun toisen perinteet. Missä vietetään jouluaatto? Loukkaantuuko joku, jos emme tulekaan syömään aattona, niin kuin yleensä? Onko joulufiilistä enää joulupäivänä, jos menisimme silloin viettämään "toisen joulun" toisen perheen luokse. Itselleni oli aikoinaan isokin kriisi viettää joulu "normaalista" poikkeavalla tavalla. En ollut koskaan aikaisemmin viettänyt joulua jossain muualla kuin oman perheeni kanssa. Se, että joutuisin ensimmäistä kertaa sanomaan, etten ole tulossa viettämään aattoa perheeni kanssa, tuntui ihan kamalalta. Ihan kuin pettäisin nyt jonkun ikivanhan kaavan. Ensimmäiset yhteiset vuodet säädimme oikein huolella. Olimme aattoaamun jossain ja aattoillan vietimme toisaalla. Tuntui, ettei päässyt oikeasti joulun tunnelmaan eikä rauhoittumaan ollenkaan, kun mietimme kellon kanssa, koska pitäisi lähteä matkaamaan kohti seuraavaa paikkaa. Totesimme, että joku toinen keino olisi löydettävä, jotta meidän ei tarvitsisi reissata edes takaisin koko jouluaattoa, mutta saisimme viettää joulua kummankin perheen parissa. Siksi päädyimme viettämään aattoa joka toinen joulu mieheni perheen kanssa ja joka toinen joulu minun perheeni kanssa. Lisäsäväyksen joulun suunnitteluun tuo bonuspoikani, joka on joka toinen joulu meidän kanssamme. Olemme saaneet kaikki sumplittua niin, että bonuspoikani on meillä niinä jouluina, kun olemme aaton mieheni suvun kanssa. Hurjaa säätöä, mutta olen ollut iloinen, kun olemme löytäneet meille sopivan kuvion, jossa voimme viettää joulua kummankin perheen kanssa.


Omien lapsien myötä joulu on taas yhden muutoksen edessä. Haluaisin luoda omia perinteitä, joiden pohjalta lapset luovat omia lapsuusajanmuistojansa.  Yksi tärkeimmistä asioista itselleni on saada luotua jouluun sellainen tunnelma, että se on antamisen aikaa. Jos pystyy omilla teoillaan luomaan iloa ja onnellisuutta ympärilleen, ei jouluun muuta tarvitakaan. Antamisen ilo olisi jalo taito oppia ja sisäistää. Tosin tiedän, että sen ymmärtämiseen menee vielä hetki, ennen kuin asian oikeasti sisäistää. Parhainta tämän hetkisissä jouluissa on läsnäolo ja kiireettömyys. Lapsien malttamattomuus (myös kaikessa kauheudessaan ja levottomuudessaan) ja into kirkkaan sinisissä silmissä, on kaikkein suurin ilo itselleni. Voin vaan kuvitella riemun määrää jouluaattoaamuna, kun vuoden odotuksen jälkeen, on vihdoin se odotettu päivä, kun joulupukki tulee. Itse olemme käyttäneet tänäkin vuonna lasten lahjoihin suhteellisen vähän rahaa. Olemme ajatelleet käyttävämme rahoja pitkin vuotta ja tekevämme rahoilla yhdessä asioita. Lapset tulevat saamaan sukulaisiltamme niin paljon paketteja, että olisi melkein tuhlausta ostaa vielä itse siihen päälle paketteja. Varsinkin leluja. Leluja tulee jouluna niin paljon, että ne unohtuvat toistensa alle. Yleensä on aina yksi lahja ylitse muiden, jonka varjoon moni muuten hyvä lelu, jää. Olenkin miettinyt vaihtoehtoa, että laittaisin osan leluista kaappiin odottamaan pölyn laskeutumista. Avaamattomat lelupaketit ovat parasta, mitä lapsi voi tietää. Tällä tavalla lapsi saisi mahdollisesti enemmän lelusta irti myöhemmin. Jouluna, kun niin monella lelulla leikkiminen on käytännössäkin mahdotonta. Muutama lelu pahan päivän varalle odottamaan, vaikka kaikki paketit avattaisiinkin jouluna. Olisiko tämä huono ajatus?


Itse rakastan jouluruokia. Parasta on joulupäivän aamut, kun voi ihan luvan kanssa syödä aamupalaksi jouluruokaa. Mikä voisikaan olla parempaa kuin graavilohileipä tai pala kinkkua joulupäivän kunniaksi. Itse toivoisin joulupöytään mätiä, sipuli ja smetanaa, mutta yleensä sen menekki on niin vähäistä, että meillä on siitä luovuttu. Meidän joulupöytäämme on kuulunut perinteisesti kinkku ja paistikastike, keitinperunat, laatikot, makaronilaatikko, herneet, hillosipulit, herkkusienet, tankoparsa, graavilohi ja -siika, kylmäsavulohi, lämminsavusiika ja -lohi, kermaviilikastike, sinappikastike, arabialainen maustekakku, joulukakku, juustoja, kahvi + avec ja jouluillallisen avaa vuosittain glögit. Joulupöytä on ajan saatossa muovautunut ja mieheni tavatessani meidän joulupöytäämme on tullut lisänä karjalanpaisti. Aina on tapana syödä itsensä ähkyyn alkuruuista, jonka jälkeen laatikoita syödään ehkä yhden ruokalusikallisen verran. Kahvit ja jälkiruoka syödään vasta pukin ja lahjojen avauksen jälkeen, johon mennessä muut ruuat ovat kerenneet jo hieman laskeutumaan. Kahvit ovat olleet sellainen kruunaus illalle, jonka jälkeen jokainen on lähtenyt lahjoineen eri suuntiin.


Tänä vuonna joulumme on jälleen hieman erilainen. Olemme meillä kotona. Ensiksi ajattelin, että se saattaisi olla itselleni liikaa, koska joudumme olemaan tavallaan isännän ja emännän roolissa. Joulu järjestetään aina nyyttäri tyylisesti. Jokainen tuo jotain, jolloin kenenkään kustannukset eivät nouse kohtuuttoman suuriksi. Mutta kaikki siivoaminen ja järjestäminen tuovat omat haasteensa pienten lasten kanssa. Toisaalta ajattelin, että on helpompi olla kotona, jos lapset tarvitsevat jotain. Ei tarvitse stressata tai miettiä päiväuni ja nukkumaanmeno kuvioita, kun ollaan kotona. Voimme viedä lapset yläkertaan nukkumaan tarvittaessa ja kaikki tarvittava löytyy läheltä. Ei tarvitse miettiä, mitä tulisi pakata matkalle mukaan. Meille tulevat syömään minun perheeni. Mieheni vanhemmat, toinen hänen siskoistaan ja mieheni mummu tulevat meille sitten joulupukin kanssa samaa aikaan. He tulevat avaamaan lahjoja ja katsomaan lasten riemua sekä juovat kahvit meidän kanssamme ennen kuin lähtevät hautausmaalle käymään. Meille on ollut kovin tärkeää muistaa meidän jo edesmenneitä isovanhempiamme. Viemme joka joulu heille jokaiselle kynttilän haudalle ja näin muistamme niitä poisnukkuneita rakkaita. Meille se tarkoittaa kahta eri hautausmaata ja siksi olemme jo monen vuoden ajan jakaneet hautausmailla käyntiä muutamaan osaan. Tänä vuonna teen retken typykän kanssa aatonaattona Helsingin keskustaan hautausmaalle ja vien kaksi kynttilään sinne. Toiset kynttilät taidamme viedä sitten aatonaaton iltana Malmin hautausmaalle, jossa nukkuvat meidän muut isovanhempamme. Jotenkin haluaisin aina ajoittaa hautausmaalla käynnin pimeän aikaan (ei ole merkitystä onko aamu vai ilta), koska hautausmaa on todella kaunis jouluisin. Yleensä olemme päättäneet jouluillallisen hautausmaalle ja vieneet kynttilät illalla, mutta nyt pienten lasten kanssa se ei ole mielekästä. Nyt ajattelin, että voisimme, pyhittää aattoillan Joulutarina-elokuvalle. Olisiko tämä perinne, jonka voisin tuoda meidän perheemme omaksi perinteeksi? Meillä lapsuudenkodissa valittiin aina aattoiltana yksi elokuva, joka katsottiin illan päätteeksi yhdessä. Äitini piti tästä huolen sillä tavalla, että oli ostanut jokaiselle sisarukselle yhden elokuvan, josta sitten valittiin se yksi, joka katsottiin yhdessä ennen nukkumaanmenoa. Nyt ei osteta enää elokuvia, vaan ne voidaan valita suoraan jonkin palvelun kautta, mutta voisiko elokuva olla joka vuosi sama?


Joulu on ihan kohta täällä. Joulu tuo paljon erilaisia tunteita pintaan ja monesti huomaankin jouluisin miettiväni, kuinka onnellisessa asemassa olen. Tuntuu, että jouluisin korostuu monen ihmisen yksinäisyys, onhan joulu perinteisesti perhejuhla. Joulua pidetään myös lasten juhlana ja siksi myös lasten erilaiset lähtökohdat joulunviettoon ja sen odotukseen ovat pinnalla.  Onhan sekin todettu, kuinka joulu on suuri piikki myös lastensuojeluilmoituksille sekä valitettavan usein myös hätäkeskusten kotihälytyksille. Pyhät tekevät tehtävänsä, ikävä kyllä. Lapset ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen aina itkenyt lasten surullisia kohtaloita televisiosta tulevien hyväntekeväisyystempausten myötä. Olen myötäeläjä ja erityisesti omien lasten myötä, ovat lasten ja vanhempien tarinat kolahtaneet sydämeen entistä rajummin. Ehkä ajatus siitä, että joskus tuollainen traaginen tarina voi osua omalle kohdalle, tekee tarinoista entistä koskettavimpia. Toisaalta olen aina ollut mielissäni siitä, kuinka ihmiset ovat valmiita tekemään hyvää ja antamaan omastaan. Siksi olemmekin ottaneet perinteeksi ostaa erään hyväntekeväisyystempauksen avulla muutamalle vähäosaiselle lapselle joululahjat. Olemme ajatelleet ostettavien lahjojen kanssa niin, että jokainen meidän perheemme lapsista ostaa ikätoverilleen lahjan. Emme haluaisi, että yksikään lapsi jäisi ilman lahjaa jouluna. Lahjan ostaminen on tehty helpoksi ja sen voi tehdä omalta kotisohvalta, jos ei pääse esimerkiksi ostoskeskukseen sitä ostamaan. Meiltä lähtee siis tänä vuonna jälleen lahjat meidän lastemme ikäisille vähävaraisille ja sosiaalitoimen piirissä oleville lapsille. Jos pienellä panostuksella saa aikaiseksi suurta iloa jollekin, joka ei sitä ehkä muuten saisi, olemme sen valmiit tekemään. Pieni hinta merkityksellisestä asiasta.
Onko teillä perinteitä vai oletteko tehneet omia? Lahjoitatko sinä jouluisin hyväntekeväisyyteen tai vietkö paketteja niitä tarvitseville?

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)