Hei hei kulunut vuosi ja tervetuloa uusi!

Kirjoittanut Tanja


Postauksistani on varmasti erityisesti tämän vuoden loppupuolen aikana pystynyt hyvin lukemaan, että ihan kevyintä settiä arki ei ole viime aikoina ollut. Olen jauhanut siitä blogissakin ihan kyllästymiseen asti ja postaustahti on takkuillut viime kuukausien aikana pahasti, koska aikaa ja jaksamista ei vain yksinkertaisesti ole ollut riittävästi. Summasimme mieheni kanssa joulun pyhinä kulunutta vuotta ja totesin ääneen, että on ollut aika raskasta. Ihanaa, mutta raskasta. Pikkulapsiarki vauvan ja kaksivuotiaan kanssa on koetellut ja huokaisen helpotuksesta, kun vauva on nyt puolivuotias ja arki on tuntunut asteen verran helpommalta ensimmäisiin kuukausiin verrattuna. Meidän kohdalla voi sanoa, että kaksi ei todellakaan mene siinä kuin yksi ja toisen lapsen syntymä on koetellut meidän molempien vanhempien jaksamisen rajoja. Onneksi kuitenkin oma lapsi on jotain niin huikeaa, että kaikesta univelasta, oman ajan ja parisuhdeajan vähyydestä ja muista kuluttavista puolista huolimatta, kuopus on ollut parasta, mitä vuosi 2019 meille on antanut.

Nyt kun alkuvaikeuksista on selvitty ja elämä kahden lapsen kanssa rullaa astetta kevyemmin, on myös ihanaa, että tulee uusivuosi uusien juttujen kanssa. Vaikka en sinänsä perusta uudenvuodenlupauksille, niin jonkinlaista summausta kuluneesta vuodesta tykkään aina tehdä ja sen myötä on kiva miettiä myös uutta vuotta ja siihen liittyviä toiveita ja tavoitteita. Uusivuosi antaa mahdollisuuden aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja uudella draivilla. Sitä todellakin kaipaan!

Vuosi 2019 jää muistoihin vuotena, jona saimme paljon, mutta myös menetimme paljon. Yhteen kesäkuiseen viikkoon mahtui molempien mummojeni pois nukkuminen ja kuopuksemme syntymä. Tunneskaalalta aikamoinen viikko, paljon surua ja paljon iloa. Loppuvuosi menikin uuden arjen opettelussa. Päivät olivat välillä pitkiä, mutta silti viikot ja kuukauden vain hujahtivat hurjalla vauhdilla ohitse. Yritin jotenkin pysyä mukana molempien lasten kasvun ja kehityksen tahdissa, samalla kun kamppailin oman riittämättömyyden tunteen ja väsymyksen kanssa.

Usein sanotaan, että vauvavuosi on ollut yhtä sumua. Omalta kohdaltani voin onnekseni kuitenkin sanoa, että vain jotkut päivät tai viikot ovat olleet sumua, mutta väliin on aina mahtunut kevyempiäkin aikoja, jolloin on pystynyt ja ehtinyt nauttimaan vauvasta ja pikkulapsiarjesta. Onneksi niin, muuten olisin ehkä tuntenut hukkuvani arjen pyörityksessä. Siltä se arki nimittäin aika ajoin tuntui. Niitä hetkiä en todellakaan jää kaipaamaan ja innolla odotankin uutta vuotta, jonka myötä toivon hieman uudenlaisia ja kevyempiä tuulia. Sellaisia, mitä on voinut nähdä jo tässä loppuvuoden aikana.


Mitä sitten toivon ja tavoittelen tulevalta vuodelta?

Hyvää oloa, stressittömämpää arkea, armollisempaa asennetta itseäni kohtaan, elämyksiä ja kokemuksia sekä aikaa perheen ja itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Kulunut vuosi on väsymyksen takia tuntunut todella tyhjäkäynnillä junnaamiselta, mikä on vaihtelua ja tekemistä kaipaavana ihmisenä ollut todella turhauttavaa ja mielelle raskasta. Olen tänä vuonna jättänyt väsymyksen takia tekemättä paljon itselleni tärkeitä ja mukavia asioita ja ensi vuoden haluan olevan aivan toisenlainen. Tarkoituksena ei ole lähteä muokkaamaan itsestäni jotain täysin uutta ihmistä, vaan kaivaa esille se vanha minä, joka on hautautunut pikkulapsiarjen alle. Siinä määrin mitä pelastettavissa on, äitiys kun on muuttanut asioita ihan pysyvälläkin tasolla ja kaikessa ei ole paluuta entiseen. Kuinkahan monta kertaa olen täälläkin todennut huolehtivani jatkossa paremmin omasta jaksamisestani ja epäonnistunut siinä kuitenkin täydellisesti. Aika monesti. Tällä kertaa täytyy tehdä asioita toisin, ettei lupaukset jää vain sanahelinäksi ja helmikuussa huomaan taas itkeväni väsymystä ja pahaa oloani hiekkalaatikon reunalla.

Innostunein ja positiivisin mielin uutta vuotta ja toivottavasti hieman kevyempää arkea kohti.

Olisi mukava kuulla, millainen vuosi 2019 teillä on ollut ja mitä odotatte ja toivotte tulevalta vuodelta 2020?

Postauksen kuvat: Canva

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätät kommentin! :)