Kakkaa, kahvia ja metatyötä


Kirjoittanut Laura
Tiedättekö sen tunteen, kun lähtöpäivänä on hermot kireällä. Edellinen yö on mennyt penkin alle ja kaikki tuntuu tuskaiselta. Ei ole aikaa tai mahdollisuutta lähteä ulos lasten kanssa purkamaan energiaa, ja lapset tuntuvat sisällä tekevän juuri noina päivinä kaikkea sellaista, joka ei ole sallittua. Lähtöpäivinä äidin aivot ovat ylikuormituksella, koska metatyön määrä on tapissaan. Ihana lähteä lomalle, kun hermot ovat valmiiksi kireällä. Joka kerta totean lähtöpäivinä, etten ikinä enää lupaa miehelleni, että selviän lähdöistä ilman häntä. "Totta kai onnistuu, että pakkaan ja tulemme lasten kanssa sinua hakemaan töistä. On paljon fiksumpaa lähteä suoraan siitä ajamaan mökille!". Jälleen kerran pakatessani autoa, kun typykkä huusi täyttä kurkkua väsymystään, totesin, ettei enää ikinä. 
Käymme noin kerran kuussa viettämässä viikonlopun mökillä. Kaikki tietävät, että lapsiperheissä on se ja sama, onko kyseessä viikonloppu vai kaksi viikkoa lomaa, tavaran määrä on vakio. Sitä on todella paljon. Kyseisinä viikonloppuina yritämme tähdätä tien päälle niin, että lapset nukkuisivat matkalla päiväunensa. Se helpottaa paljon kaikkien matkustamista ja me vanhemmat saamme hetken hengähdystauon. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että patukka on kotona kanssani. Joten hoidan aamutoimet, siivouksen, pakkaamisen, ruuat ja kaiken mahdollisen yksin lasten kanssa. Joka kerta yritän ennakoida ja pakata kaiken mieluummin paljon aikaisemmin valmiiksi, kuin kiireellä. Melkein aina saan mieheltäni puhelun puoli tuntia sen jälkeen, kun olisi pitänyt lähteä. Joka kerta hän kysyy kuulumisia ja joka kerta olen yhtä kireänä. Mitä hitto tänne soittelet, kun tasan tarkkaan tiedät, että olen varmasti tatti otsassa, kun en ole VIELÄKÄÄN ilmoittanut, että olemme tulossa.


Tämä aamu ei ollut poikkeus. Olimme sopineet, että appivanhempani ottavat vanhemmat lapset kyytiinsä, jotta matkanteko sujuisi mielekkäämmin. Bonuspoikani koulu päättyisi vasta 13.15, joten päätimme, että patukka nukkuu kotona päiväunet. En halunnut siis edes yrittää venyttää unia matkalle, koska tiesin, ettei hermoni yksinkertaisesti riittäisi siihen. Käytännössä tämä tapa matkustaa tarkoitti sitä, että patukan istuin piti nostaa appivanhempien autoon, jotta matkustaminen heidän kyydissään onnistuisi. Mieheni kysyi minulta vielä edeltävänä iltana, että olenko varma, etten halua, että hän nostaa istuimen jo valmiiksi pois autosta. Nokkelana vastasin, ettei tarvitse, kyllä minä sen saan sieltä lasten papan kanssa. 
Edeltävä yö meni kai ihan ok, tai ainakin näin jälkikäteen kuulin. Tosin aamu oli totuttua aikaisempi, koska patukka oli päättänyt, että 5.20 on oikein optimaalinen aika herätä yöunilta. Yritin puhelimen avulla saada häntä olemaan rauhallisesti vielä sängyssä, jotta voisin vielä hetken aikaa torkkua. Onnistuin missiossani ehkä noin viiden minuutin ajan, kunnes patukka alkoi höpöttelemään niin kovaa, että typykän yöunet alkoivat häiriintymään. Patukka ei todellakaan ymmärrä, mikä on kuiskauksen merkitys. Lähdimme hipsimään alakertaan ja viritin itkuhälyttimen typykän sängyn viereen. Päässäni oli varmaan kahdeksan eri To Do- listaa ja mietin, mistä aloittaisin. Katsoin kelloa ja päätin aloittaa kahvista ja maidon pumppaamisesta. Sain kahvini ja aloin pumppaamaan. Normaalia lyhyimpien unten takia, patukka kitisi jokaisesta mahdollisesta asiasta. Milloin telkkarissa oli väärä Ryhmä Hau - jakso tai milloin sukka oli huonosti jalassa. Tilanne eskaloitui siihen, että patukka kompastui omaan jalkaansa, otti tukea sohvapöydästä ja kaatoi täyden kahvikuppini pöydälle ja lattialla. Jätin pumpun hetkeksi sohvan reunalla (uhkarohkeaa taaperon kanssa), heitin vauvan puklurätin pöydälle ja kävin hakemassa keittiöliinan. Siivosin pahimmat kahvit pois lattioilta sekä pöydältä ja jatkoin pumppaamista. Sain juuri pumpattua loppuun, kun typykkä ilmoitti itsestään.



Hain tytön sängystään, vaihdoin vaipan ja vaatteet. Samaan aikaan taapero karjuu alakerrassa, että haluaa myös ylös. Yritin häntä houkutella tulemaan ylös, mutta hän ei suostunut ilman syliä. Nostan vauvan syliin ja mietin mielessäni, että onneksi olin katsonut mukaan pakattavat vaatteet valmiiksi edellisenä iltana. Voitelen yhdellä kädellä taaperolle hapankorpun ja menen imettämään vauvan sohvan reunaan. Hetkellinen rauha talossa. Kunnes taapero huutaa, että hänellä on kakkahätä. Vauva sitteriin ja taapero potalle. Taapero vaatii oikeaa pottakirjaa, joka on tippunut kylpyhuoneen laatikoston taakse. Kaivan sen esiin ja annan kirjan taaperolle. Jätän hänet potalle rauhassa, koska tämä on todettu hyväksi keinoksi, jotta hän saa "tulosta" aikaiseksi. Päätän äkkiä siivota paikat, koska vauva on rauhallinen ja taapero potalla. Siivoan tavaroita oikeaan paikkaan ja nostan verhot nätimmin paikoilleen. Verhojen takaa löytyy yllätys. Kakkaa. Ei ole todellista. Laitan Tanjalle kuvan löydöstäni ja purskahdan nauruun. Sopii niin tähän päivään. Saan Tanjalta viestin takaisin ja saan vielä paremmat naurut. Tanjan mies luuli kakkakikkaroita kotiloiksi. Loistavaa!

Ei tullut pottaan mitään. Niinpä tietysti. Ryhmä Hau pyörii edelleen jo toista tuntia taustalla, vauva kitisee. Oliksiko hänelle jäänyt nälkä vai olisiko hän vain unen tarpeessa. Imetän häntä uudestaan, eikä hänellä taida olla nälkä. Puen hänelle vaatteet päälle, haen itkuhälyttimen yläkerrasta ja laitan typykän vaunuihin ulos nukkumaan. Hän nukahtaa ilman "nukuttamista". Yritän imuroida, mutta taapero kinuaa imuria. Imuroin pikaisesti pahimmat roskat pois ja annan imurin taaperolle. Tyhjennän tiskikonetta ja pyyhin keittiön tasot. Juoksuaskelin ryntään yläkertaan laittamaan pesuun kahvissa olevat pyyhkeet ja pöytäliinan. Pöytäliinaan laitan sappisaippuaa, koska siinä on taaperon tekemiä tussin jälkiä (paperi oli liian pieni). Heitän ne pesuun ja pakkaan laukut mökkireissua varten valmiiksi. Pienemmillä lapsilla on yksi laukku, bonuspojalla omansa ja meille vanhemmilla yksi iso yhteinen. Bonuspoika pakkaa oman laukkunsa nykyään, joten on yksi murhe vähemmän. To do - lista päässä vähenee, kun kamat on pakattu. Omat vaatteet, lasten vaatteet, lasten lääkkeet (aina varmuuden vuoksi mukana), vaipat, vitamiinit, rintapumppu, maidon säilytyskamat, kylmäkallet, kylmälaukku, punaviini, energiajuoma miehelle, ulkovaatteet, itkuhälytin, sitteri, unipesä, kirja, tietokone ja sen laturi, vaunut ja kaikki niiden lisäosat sekä patukan lelut. Toivottavasti on kaikki. Viimeisenä muistan meikit ja hiusharjan; sunnuntaina olisi töitä suoraan mökkireissun jälkeen. 


Patukan ruokailun aika, puoli tuntia normaalia aiemmin. Aivan sama, koska pakko saada hänet nukkumaan ennen kuin typykkä herää. Koska itse kerkeisin syömään? Valmista lihaperunasoselaatikkoa suoraan Saarioiselta, mikroon ja lapsi syö antaumuksella. Sitten nukkumaan ja taas itketään, koska ei halua. Vaipan vaihto, paita pesuun, koska aamun tiimoilta se on jo likainen. Se on siinä kaatuneessa kahvissa.  Taapero ei halua nukkumaan ja kiipeää sängystä sanomaan hyvää yötä joka ikiselle pehmolelulle ja autolle, joka hänen huoneestaan löytyy. Korotan ääntäni ja totean, että laitan peiton vielä kerran ja sen jälkeen en tule enää sitä laittamaan. Menen meidän makuuhuoneeseemme viikkaamaan pyykkejä, joita on vuori meidän sänkymme päällä. Haluan lähteä reissuun niin, että takaisin tullessa ei ole heti kauheasti hommia tehtävänä. Taapero on nukahtanut ja otan puhtaat pyyhkeet ja liinat pois koneesta ja ripustan ne ovien päälle kuivumaan, koska en jaksa enää ottaa esille pyykinkuivaustelineitä. Hiljaisuus talossa ja kohta vauva on nukkunut kaksi tuntia. Mahdollisuus syödä ja juoda kupillinen kahvia rauhassa. Itkuhälytin ilmoittaa vauvan itkusta. Kiiruhdan laittamaan tuttia ja se auttaa. Syön edellisen päivän salaattia ja ylijäämä kanaa. Pakko saada suklaata ja kahvia. Syön kolme riviä suklaata, onneksi on perjantai. Hiilarit on viikonloppuisin sallittuja.


Vauva herää, taapero herää. Imetän vauvaa ja lykkään puhelimen taaperon käteen. Tämä päivä on yhtä huono mutsi- päivää, joten jatketaan samalla linjalla. Imetän vauvan rauhassa, jonka jälkeen järjestelen loput tavarat paikoilleen. Laitan likaiset astiat koneeseen ja muistutan itselleni, että vien roskat ennen kuin lähdemme. Appiukko ja bonuspoika tulevat ja lähdemme siirtämään istuinta autoon. Taistelemme Isofixin kanssa ja lopulta katsomme ohjeita. Menen käymään sisällä ja kaamea itku. Taapero on kolauttanut päänsä sohvapöytään. Patukka itkee ja katsoo veljensä puhelimelta Youtubea. Bonuspoika laittaa vauvalle tuttia ja kysyy, että joko lähdetään. Kohta mennään. Istuin saadaan autoon ja pojat pääsevät lähtemään. Pakkaan meidän automme ja mietin, miten saan kamat mahtumaan. Unohdan laittaa vaunujen jarrut päälle ja huomaan sivusilmällä, kuinka vaunut lähtevät rullaamaan alas mäkeä. Juoksen niiden perään, pakkaan ne autoon ja juoksen sisälle katsomaan turvakaukalossa tuhisevaa typykkää. Täällä kaikki hyvin. Loput tavarat autoon. Puhelin soi ja yritän mahdollisimman rauhallisesti todeta miehelleni, että olen pakkaamassa autoa. Vaikka hän sen kyllä ihan varmasti tietää. Perkele. Valmis, toivottavasti typykkä nukkuisi matkan hakemaan miestä töistä, en kestä enää yhtään itkua. Autossa taputan itseäni olkapäälle, että muistin patukan tekemän isänpäiväkortin ja ostamani lahjan. Ja muistan, kuinka en muistanut niitä roskia viedä. Ja siellä on ne verhojen takaa löytyneet kakkakikkareet. Kotilot.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.