Arki vauvan ja kaksivuotiaan kanssa on välillä raskasta

Kirjoittanut Tanja
Kaupallisessa yhteistyössä Stella Kotipalvelut kanssa



Olen ollut viime aikoina todella väsynyt. Kuopuksemme syntyi juhannuksen tienoilla, joten olen ehtinyt elää arkea kahden pienen lapsen äitinä hieman reilun neljän kuukauden ajan. Yöunet ovat olleet melko katkonaisia ja univajetta on ehtinyt kertyä jo useamman yön verran. En millään osannut etukäteen arvata, miten intensiivistä vauvan ja kaksivuotiaan kanssa eläminen voisi ajoittain olla. Kädet ovat jatkuvasti täynnä töitä, eikä päivissä tunnu olevan riittävästi tunteja kaikkien asioiden hoitamiseen. Lähes kaikki aika ja energia menee lasten kanssa puuhasteluun ja loputtomalta tuntuvien kotitöiden tekemiseen. Siksi omaa- tai parisuhdeaikaa on ollut aivan rikollisen vähän, koska ne ovat ne ainoat asiat, joista on ollut mahdollista nipistää lisäminuutteja muille arjen toimivuuden kannalta tärkeille asioille.

Meidän perheemme lisähaasteena on ollut myös tukiverkoston puute, jonka takia apua ei ole helposti saatavilla ja pääasiassa meidän on täytynyt pärjätä mieheni kanssa kaksin. Ei ole mummia ja ukkia, jotka tulisivat joskus hoitamaan lapsia, jotta me vanhemmat pääsisimme hengähtämään hetkeksi ja viettämään kahdenkeskistä aikaa. Ei ole myöskään anoppia, joka huseeraisi moppi kädessä ympäri asuntoamme, jos pölypallot valtaavat liian suuren pinta-alan lattiasta ja itse ei univelan takia jaksa tarttua imuriin. Kaikki arkiset asiat on tehtävä itse ja jaksaminen niihin täytyy löytyä jostakin muusta, kuin tukiverkostolta saatavissa olevasta avusta.

Sen lisäksi, että auttavia käsiä on vaikeasti saatavilla, kuulun itse vieläpä niihin ihmisiin, joiden on todella vaikea pyytää toisilta apua. Uskon, että minut on kasvatettu niin vahvasti yksin pärjäämisen kulttuuriin ja siihen, että asioista on vain selviydyttävä vaikka hammasta purren ja omia jaksamisen rajoja venyttäen. Ei millään viitsisi olla muille ihmisille vaivaksi, etenkin, kun tiedän, että ystävät ja lähellä asuvat sukulaiset elävät myös ruuhkavuosiaan, omien kiireidensä keskellä.



Vaikka pikkulapsivaihe on loppujen lopuksi melko lyhyt aika elämässämme ja arjen kuormittavuus vaihtelee pitkälti päivien mukaan, on silti hyvä pohtia keinoja, jotka tuovat helpotusta arkeen. Itse en ainakaan halua olla se otsa rytyssä elämää suorittava, jatkuvasti väsynyt äiti. Siksi haluan etsiä keinoja, joilla voin keventää arjen kuormitusta ja saada aikaa ja jaksamista niille oikeasti tärkeille asioille, kuten perheelleni ja itselleni.

Miten pikkulapsiarkea sitten voisi keventää niin, etteivät vauvavuodet olisi jälkikäteen ajateltuna pelkkää sumua? Meidän perheessämme arjen taakkaa on pyritty jakamaan mahdollisimman tasaisesti meidän molempien vanhempien välillä. Kumpikin hoitaa oman osuutensa arkisista asioista ja mahdollistaa toiselle omaa aikaa, ottamalla vastuun lasten hoidosta. Olemme myös ajatelleet ulkoistaa arjen kuormitusta ostamalla palveluita, jotka helpottaisivat hieman elämäämme. Ruokaostokset hoituvat kaupan tarjoaman keräily- ja noutopalvelun avulla ja sen lisäksi olemme puhuneet, että voisimme käyttää myös kotisiivous - ja lastenhoitopalveluita. Lastenhoitopalvelut ovat jääneet vielä odottamaan aikaa, kun vauva on hieman isompi, mutta kotisiivousta olen pyöritellyt mielessäni useampaankin otteeseen. Siivouspalvelun myötä saisimme vapautettua kotitöihin menevää aikaa kaikkeen mukavaan ja arjessa energisoivaan tekemiseen.



Olen erittäin tarkka kodin siisteystasosta ja minun on todella vaikeaa rentoutua sotkuisessa ympäristössä. Kahden lapsen myötä olen väkisinkin joutunut madaltamaan siisteyskriteereitäni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haikailisi puhtaamman kodin perään tai ettenkö stressaisi viikko tolkulla pesemättä jääneitä lattioita, kun aikaa on ollut vain pikaiselle imuroinnille. Jostain syystä siivouspalvelun testaaminen on kuitenkin jäänyt, vaikka olen siitä useasti haaveillut. Väsyneenä ja kiireisenä ylimääräisten asioiden hoitaminen ja järjestäminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömän hankalalta. Sitä vain siirtää asioiden hoitamista, vaikka sen myötä tietäisikin pääsevänsä arjessa hieman helpommalla.

Siksi olikin todellinen unelmien täyttymys, kun Stellalta otettiin meihin yhteyttä yhteistyön merkeissä ja pääsimme testaamaan heidän tekemäänsä kattavaa kotisiivousta. Sain huomata, että siivouksen sopiminen on todella helppoa ja vaivatonta. Stellalta soitettiin ja sovimme siivouspäivän, sekä kävimme läpi listan, mitä siivous tulisi meidän kodissamme sisältämään. Siivouslista oli todella kattava ja valitsin sieltä meidän kodin kannalta oleellisimmat kohteet. Kotimme on 96 m² ja siivouksen kestoksi arvioitiin noin seitsemän tuntia.

Sovittuna päivänä, Stellan siivooja Aale saapui täsmällisesti klo 8.00 kotiimme. Esittelin hänelle paikat ja näytin mistä siivousvälineet löytyvät, minkä jälkeen hän tarttuikin heti työhön ja aloitti imuroimaan kodissamme viliseviä villakoiria. Halusin antaa siivoojalle työrauhan, joten lähdin lasten kanssa viettämään aikaa Lauran luokse. Aale arvioi, ettei siivoukseen välttämättä menisi aivan aiemmin arvioitua seitsemää tuntia, koska meillä oli hänen mukaansa jo niin siistiä. Sovimmekin, että hän soittaa, kun hän on saanut kotimme siivottua. Tuntui hieman oudolta jättää joku siivoamaan meidän sotkujamme, mutta toisaalta oli aivan ihanaa lähteä viettämään aikaa ystävän luokse ja palata iltapäivällä puhtautta hohtavaan kotiin.



En edes muista milloin meillä olisi viimeksi ollut niin siistiä, kuin Stellan siivouksen jälkeen. Kuljin haltioituneena huoneesta toiseen ja ihastelin sitä puhtautta, minkä Aale oli kotiimme päivän aikana ahkeroinut. Oli ihana helpotus viikkoon, kun ei tarvinnutkaan itse siivota ja vihdoin kotimme oli saanut tehoputsauksen, johon ei vauva-arjessa ole viime aikoina ole ollut aikaa ja energiaa. Nyt siivouspalvelun testaamisen jälkeen haluaisin ehdottomasti ottaa kotisiivouksen yhdeksi arkemme helpottajaksi. Näin lasten kanssa kotona ollessani, aika ajoin tehtävät kattavat kotisiivoukset voisivat olla meille sopivin ratkaisu. Silloin ei tarvitsisi harmitella, ettei itsellä meinaa aika ja jaksaminen riittää kuin ylläpitosiivoukseen, kun tietää, että tietyin väliajoin meillä kävisi siivooja tekemässä kunnollisen, kattavan siivouksen. Ehkä sitten töihin paluun ja normalisoituvien tulojen myötä olisi mahdollista ottaa vakituinen viikkosiivouskin, esimerkiksi kahden viikon välein. Uskon, että työn ja perhe-elämän yhdistämisessä riittää myös omat haasteensa, joten kaikki helpotus on tulevissa ruuhkavuosissa tervetullutta.

Jos sinäkin kaipaat helpotusta arkeesi, voin lämpimästi suositella Stellaa! Stella on 100-prosenttisesti suomalainen yhtiö, jolle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton avainlippu. Stella tuottaa laadukkaita kotipalveluita, jotta me suomalaiset voisimme elää parempaa arkea ja onnellisempaa elämää kodeissamme. Stellan toimintaa ohjaavia arvoja ovat aitous, ammattitaito ja ratkaisukeskeisyys. Tyytyväisten asiakkaiden lisäksi Stellalle on tärkeää henkilöstön hyvinvointi ja motivaatio, sillä sitoutuneen ja ammattitaitoisen henkilöstön myötä Stella voi tarjota asiakkailleen parasta palvelua. Lisätietoja Stellan palveluista löydät heidän kotisivuiltaan.

Kiitos Stella yhteistyöstä ja erityiskiitos Aalelle, teitte tämän äidin todella onnelliseksi!

Jos haluat käydä lukemassa Lauran kokemuksia Stellan kotisiivouksesta, hänen postaukseen pääset tästä.

1 kommentti

  1. Miten minusta jotenkin vaikuttaisi, että mitä elämänvaiheeseen ja lasten ikään tulee, niin samoissa mennään. (Tarkistin, että oletko minun kanssa vielä samanikäinen, mutta ei sentään :D ) Olisi kyllä ihana, jos joku kävisi siivoamassa meilläkin, mutta rahastahan se kaikki aina jää kiinni.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.