Taaperosta isoveli


Kirjoittanut Laura

Kuopuksemme täytti tällä viikolla kaksi kuukautta ja arki on vauvan sekä taaperon kanssa löytänyt jonkinlaisen rytmin. Arki rullaa omalla painollaan ja jokainen tahollaan on sopeutunut uuteen perheenjäseneen ja sen tuomiin arjen muutoksiin. Esikoisemme paijaa ja pussailee siskoaan. Suurimmilta ylilyönneiltä olemme välttyneet. Muutamiin asioihin meidän vanhempien on ollut syytä kiinnittää huomiota. Omia haasteita arkeen on tuonut taaperon ikä kehityksen tuomat pulmat, ja niiden mukana on arkeemme tullut kasvun ja kehityksen tukeminen. Kuulostaa hurjalta, mutta miten tämä kaikki käytännössä näkyy arjessamme.

Sairaalassa taaperomme ei viihtynyt kovinkaan kauan. Hän tuli moikkaamaan vauvaa ja katsoi vieressäni sängyllä hetken Pipsa Possua, jonka jälkeen oli valmis lähtemään kotiin. Vauva oli konkreettinen ja ensimmäisen tapaamisen perusteella ehkä jopa pelottava. Nostaessamme vauvan patukan syliin, alkoi vauva itkemään, joten patukka tietenkin säikähti. Ei ollut itku kaukana, kun patukan alahuuli kääntyi alaspäin vauvan itkiessä. Kotona patukka on ottanut päivittäin kontaktia vauvaan. Hän käy silittelemässä vauvaa ja antaa hänelle pusuja. Hän ei vielä tahdo kuitenkaan ymmärtää omaa painoaan ja hän haluaisi aina maata vauvan päällä koko painollaan. Tuntuu ikävältä kieltää patukkaa, koska ottaa niin upeasti kontaktia vauvaan (positiivisessa mielessä), mutta hänen on myös opittava oma kokonsa. Tietyissä tilanteissa vauva on saattanut saada hieman turhan kovaa vauhtia sitterissä tai häntä on silitetty turhan aggressiivisesti. Näissä tilanteissa on pitänyt olla aktiivisesti läsnä ja puuttua toimintaan heti. Patukka haluaa aina vauvan lähellä, että hänestä otetaan kuvia. Lattialla ollessamme hän menee vauvan viereen makoilemaan ja matkii vauvan asentoja. Hän yleensä laittaa myös kätensä vauvan ympärillä ja pitää vauvaa sillä tavalla sylissä. Ja käskee äitiä tai isää ottamaan kuvan.


Vauvan kotiintulon jälkeen suurimmat haasteet ovat tulleet ehkä meidän vanhempien suuntaan. Patukka on ollut itkuisempi ja halunnut enemmän syliin. Hän on jo siinä iässä, että osaa vaatia huomiota juuri silloin, kun näkee, että meidän vanhempien on sitä mahdotonta antaa. Joka kertaa tuntuu todella ikävältä, kun joutuu juuri siinä tilanteessa sanomaan, ettei nyt pysty ottamaan syliin. Yleensä näissä tilanteissa on vauva sylissä. Muutaman kerran olen huomannut olevani lattialla yöpaidassa pidellen toisella kädellä vauvaa ja toisella kädellä itkevää taaperoa. Siinä olemme, jo hieman myöhässä aikataulusta, istuneet sylikkäin, jotta taapero rauhoittuisi ja voisimme aloittaa ulkovaatteiden pukemisen. Joskus rauhoittuminen vie sen viisi minuuttia, joskus olen joutunut osittain ottamaan muutamia juoksuaskelia päiväkodille, jotta olemme kerenneet aamupalalle, koska itkupotkuraivarit on kestäneet vartin. Lohdullista on ollut huomata, että patukka odottaa päiväkotipäiviä. Vaikka hänelle sanoisin, että tänään on kotipäivä, on hän pukemassa vaatteita jo aamusta. Hän tulee luokseni kengät kädessä ja toteaa " kotiin", jonka olen tulkinnut lyhenteeksi päiväkodista.


Olimme tällä viikolla päiväkodilla perinteisessä "vasu"-keskustelussa, jossa kävimme läpi esiin tulleita haasteita ja kehityskohteita sekä pohdimme tulevaa vuotta. Saimme kehuja poikamme iloisuudesta ja positiivisuudesta. Hän on aina innolla lähdössä tekemään asiaa kuin asiaa eikä häntä tarvitse suostutella mihinkään. Hän nauttii suunnattomasti jumpasta ja musiikkihetkistä. Milloin tahansa hän kuulee musiikkia, alkaa hän kuulemma tanssimaan. Hänellä on myös erikoislupa tanssia silloin tällöin lattialla, koska tuoli tuntuu olevan liian pieni tanssimiseen. Hän muistaa aina tervehtiä kaikki päiväkodilla kävijöitä ja hän osaa kiittää pyytämättä. Hän on päiväkodissa ahkera pottailija, vaikka isolla hädällä ei potalla käykään. Hän on kaikkien kaveri, vaikka muutama sellainen mieluisa leikkitoveri häneltä löytyykin. Hän ei kuitenkaan ole yksin, vaikka parhaimmat kaverit olisivatkin poissa päiväkodista. Hänen puheensa on kehittynyt hurjasti viime keväästä ja hänellä on selkeästi herkkyyskausi menossa puheen kehityksen suhteen.


Patukan haasteet ovat sosiaalisissa kanssakäymisissä ja ruokailuissa. Hän on jo pitkään ollut huono syöjä ja tuntuu, että hänellä on kovin suuret ennakkoluulot monen ruokalajin suhteen. Pitkälle on tultu niistä ajoista, kun hän söi hurjia määriä ja ihan kaikkea, mitä hänen nenänsä eteen tuotiin. Nyt pyrimme häntä kannustamaan, että hän maistaa kaikkea. Päivästä riippuen ruoka menee tosi vaihdellen, mutta edelleen hedelmät ja kasvikset ovat sillä listalla, joita ei todellakaan syödä. Päiväkodissa kuulemma kala on sellainen ruoka-aines, jota hän ei syö. Kotona kaikki sellainen, joka näyttää "normaalista" poikkeavalta, jää syömättä. Joskus saamme hänet houkuteltua syömään ruokaa jonkun jälkiruuan avulla, mutta aina ei haluaisi ruuan päätteeksi antaa jotain herkkua. Siihenkin äkkiä tottuu.
Haasteet sosiaalisissa tilanteissa kulminoituvat tilanteisiin, jossa joku asia ei suju hänen toivomallaan tavalla tai joku ärsyttää häntä. Patukka saattaa silloin tönäistä tai puristaa kädestä, huitaista lapiolla tai tehdä jotain fyysistä. Itse en ole kovin paljon tällaista käytöstä nähnyt meidän kotipäivinämme, kun meillä on ollut kavereita leikkimässä. Muutamia hetkiä on kuitenkin ollut ja olenkin jo miettinyt, että kuinka huolissaan tästä käyttäytymisestä pitäisi olla. Juttelimme asiasta lastentarhaopettajan kanssa ja hänen mielestään ei mitään huolestuttavaa ollut havaittavissa. Ikäkehitykseen kuuluvaa kasvamista, jossa oikeita tapoja reagoida, harjoitellaan. Tärkeintä on myös kotona puuttua tilanteisiin, sanoittaa ja selventää miten pitää toimia sekä kertoa, miksi jollain tavalla ei saa toimia. Tällaiset yhteenotot eivät ole päiväkodissa päivittäisiä ja ne yleensä tapahtuvat aamupäivästä. Mietimmekin, että voisiko tämä liittyä jotenkin väsymykseen. Ennen lounasta saattaa olla jo nälkä ja lounaan jälkeen onkin jo päiväunet, jonka jälkeen on levännyt olo.


Syksyn aikana on ehkä tiedossa haasteita, mutta johdonmukaisuudella ja pitkäpinnaisuudella tulemme varmasti pääsemään eteenpäin patukan kanssa. Leikkitreffien aikana pitää olla tarkkana ja puuttua heti epäkohtiin. Kotona harjoittelemme maistamaan kaikkea ja tarjoamme jatkossakin monipuolisesti erilaisia ruokia. Toivomme, että patukka edes maistaisi, jotta voisi ehkä löytää sellaisia makuja, joista pitäisi. Hänestä on kuoriutunut oikea naisten naurattaja ja ryhmän ilopilleri. Kotona hän on jo nyt huolehtiva isoveli, joka käy lohduttamassa vauvaa, kun vauva itkee. Joskus taaperomme istuu jäähyllä huonon käytöksen vuoksi ja joskus hän korjaa lelunsa kiltisti omille paikoilleen. Hän on maailman rakkain höpöttelijä, jolla on vahva luonne ja kova ääni. Hän rakastaa Ryhmä Hauta, Postimies Patea, tanssimista, musiikkia ja hänestä on kovaa vauhtia tulossa kunnon herrasmies.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.