Kaksivuotiaan kerhon aloitus

Kirjoittanut Tanja


Asuinkuntamme tarjoaa kotihoidossa oleville lapsille mahdollisuuden osallistua maksuttomaan kerhotoimintaan, jota järjestetään ryhmästä riippuen 2-3 kertaa viikossa. Kerho on suunnattu 2,5-5 -vuotiaille, mutta koska tänä syksynä ilmoittautuneita oli sen verran vähän, pääsi meidän onneksemme kerhoon myös kaksivuotiaat. Olin siis kysynyt ikäasiaa keväällä kerhon ohjaajilta ja tuolloin ajatuksena oli, että poika aloittaisi vasta ensi vuoden alusta kerhossa. Sain kuitenkin ohjeeksi hakea jo valmiiksi kerhopaikkaa, joten sen tiimoilta pojalle myönnettiinkin kerhopaikka jo elokuusta alkaen, koska ryhmässä on poikani lisäksi vain 4 lasta, joten kaksi ohjaajaa ehtii ohjata myös hieman pienempiäkin.

Kerhopaikan saaminen jo tällä syksylle tuntui todelliselta onnen kantamoiselta, koska arki vauvan ja kaksivuotiaan kanssa on todella tiivistä, etenkin kun arjessa ei ole mahdollista saada lastenhoitoapua. Kaksivuotias alkaa olla ikänsä puolesta jo kovin touhukas ja kaipaa paljon aktiviteettia päiviinsä. Vauva puolestaan asettaa omat rajansa arjen puuhasteluille ja esikoisen on isompana siedettävä myös hetkiä, kun en ehdi keskittymään hänen viihdyttämiseen. Siksi on ihanaa, että kahtena aamuna voin viedä pojan kerhoon, jossa hän saa oman ikäistänsä seuraa, kahden aikuisen huomion ja ohjattua toimintaa. Samaan aikaan saan itse vähän hengähdystaukoa, aikaa vauvan kanssa olemiseen tai mahdollisuuden tehdä sellaisia asioita, jotka ovat vauvan ja taaperon kanssa todella hankalia tai mahdottomiakin. Yleensä käytän viikon toisen kaksituntiseni siivoamiseen ja kotitöihin ja toisen vauvan kanssa seurusteluun, blogin kirjoittamiseen tai ihan vain rentoutumiseen.


Poika aloitti kerhossa elokuun puolivälissä, eli on nyt käynyt siellä seisemän viikkoa. Itseäni kerhon aloittaminen hieman jännitti, koska ollaan oltu pojan kanssa todella vähän erossa toisistamme ja tuntui oudolta ajatukselta jättää lapsi vieraiden ihmisten hoivaan. Hieman omaa tuskaani kuitenkin helpotti se ajatus, että tiesin ohjaajien olevan kokeneita ammattilaisia, joten sen puolesta poika olisi parhaissa mahdollisissa käsissä kerhopäiviensä ajan. Ennen varsinaista kerhon aloitusta kävimme tutustumassa ohjaajiin, kerhotilaan ja samalla näimme myös muut lapset.

Tutustumispäivänä oli mukavaa, kun pystyi kysymään kaikki mieltä askarruttavat kysymykset, jotta osasi sitten kerhon alettua toimia oikein. Kuinka epävarma sitä voikaan alkuun olla vaikkapa lapsen pukemiseen liittyvissä asioissa. Kuuluuko aamulla pukea valmiiksi sadevaatteet päälle, jos ilma näyttää yhtään epävakaalta, mutta ei vielä kuitenkaan sada? Saako kerhoon mennä hieman räkäisenä, jos varsinainen kuumetauti on sairastettu pari viikkoa sitten, mutta silti nenä valuttaa vielä aika ajoin. Miten ensimmäisenä kerhoaamuna tulee toimia, jäänkö puistoon viettämään aikaa vai onko parempi vain jättää lapsi ohjaajien hoteisiin ja lähteä pois? Mitä jos lapsi itkee perääni, kävelenkö vain kylmästi eteen päin vai pitääkö kääntyä lohduttamaan? Miljoona "tyhmää kysymystä" päässä, jotka mietityttivät etukäteen. Jos kerhon aloittaminen on lapsen näkökulmasta uutta ja ihmeellistä, niin on se totisesti sitä myös äidillekin.


Ensimmäinen kerhoaamu jännitti minua varmasti paljon enemmän kuin lasta, koska ei poika ymmärtänyt lainkaan mitä kerhoon lähteminen tarkoitti. Kerhoaamut aloitetaan aina leikkipuistosta, josta ryhmä siirtyy ulkoilun jälkeen kerhotiloihin puuhastelemaan. Olin sopinut ohjaajien kanssa, että jään hetkeksi pojan kanssa puistoon, että hän saa rauhassa katsella ja tutustua ohjaajiin ja muihin lapsiin. Noin 20 minuutin puistossa olon jälkeen poika leikki jo tyytyväisenä hiekkalaatikolla ja totesin, että voisi olla hyvä hetki jättää hänet ohjaajien hoivaan. Kerroin pojalle selkeästi, että äiti lähtee käymään kotona ja hän jää leikkimään puistoon. Poika jäi hieman ihmeissään istumaan ohjaajan kanssa hiekkalaatikolle, mutta ei sen kummemmin hätääntynyt tai itkenyt perääni. Ensimmäiset kaksi kerhopäivää menivät todella hyvin, poika jäi puistoon hyvillä mielin ja oli iloisena vastassa, kun menin häntä hakemaan. Huokaisin helpotuksesta, koska olin odottanut, että hän itkisi perääni ja potisi kerhon aikana koti-ikävää.

Vasta seuraavalla viikolla puistoon jääminen oli hieman hankalampaa ja kerhon aikana poika oli hokenut äitiä ja kotia. Sovimmekin, että käyn muutaman kerran hakemassa pojan hieman aikaisemmin kotiin, josko lyhyemmät kerhopäivät auttaisivat uuteen sopeutumisessa. Parin lyhyemmän kerhopäivän myötä koti-ikävä jo helpottikin ja sen jälkeen poika on satunnaisia viemiseen liittyviä itkuja lukuun ottamatta viihtynyt kerhossa todella hyvin. Hän selvästi nauttii kerhossa olemisesta ja pitää myös paljon molemmista ohjaajista. Viime kerralla oli hellyyttävää, kun poika kävi antamassa lähtöhalit toiselle ohjaajalle, se kun ei ole meidän hieman ujolle pojallemme mikään itsestään selvyys uusien ihmisten kanssa. He ovat selvästi voittaneet pojan luottamuksen puolelleen ja äitinä mieltäni lämmittää, kun pojan jäädessä itkemään perääni, ohjaajat nappaavat hänet halaukseen syliinsä ja toteavat, että "tulehan muruseni". Silloin voin itkusta huolimatta jatkaa matkaani hyvillä mielin, koska ei aikaakaan, kun poikani unohtaa harminsa ja juoksee innolla leikkeihinsä.


Tällä viikolla on kahdeksas kerhoviikko ja kerhoaamut alkavat sujua jo rutiinilla. Alkuun helpotin aamuja viemällä pojan puistoon autolla, mutta viime viikolla hoidin viemisen ja haun rattailla. Vaikka kävellen vieminen syö hieman kerhon aikana kotona viettämääni aikaa, niin toisaalta kerhomatka on sen verran lyhyt, etten halua sitä turhaan autolla ajaa ja samalla saan myös oman aamun alkamaan mukavasti, kun teen sellaisen 30minuutin reippaan kävelylenkin. Vauva on myös nukahtanut viemisreissulla vaunuihin ja nukkunut lähes koko kerhon ajan, joten minulle on jäänyt mukavasti omaa aikaa puuhastella kotitöiden parissa sen parin tunnin verran. Toistojen myötä esikoinen on myös alkanut ymmärtää, mitä kerhoon lähteminen tarkoittaa ja todella innolla hän onkin kerhoaamuina ulos lähdössä, kun tietää pääsevänsä puistoon leikkimään kavereiden kanssa.

Kerhossa käyminen myös lievittää sitä stressiä ja painetta, jota olen potenut esikoisemme kohdalla, kun hän tulee olemaan kotihoidossa 3,5- vuotiaaksi asti. Olen mielessäni murehtinut, jääkö hän pahasti paitsi päivähoidon tuomista hyvistä puolista, mutta nyt kerhon myötä hän saa viikkoihinsa palasen samaa, mitä päivähoidossa olevilla lapsilla on. Kerho onkin täyden kympin palvelu meidän kaupungiltamme kotihoidossa oleville lapsille ja uskon, että kerhossa olemisen myötä pojan on myös astetta helpompi aloittaa tulevaisuudessa päivähoidossa oleminen.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.