Topit & flopit

Kesäkelit ovat tehneet paluun ja Tanjan perhe on nauttinut paljon ulkoilusta ja yhdessä olosta. Miehen palattua töistä kotiin, olemmekin lähes joka ilta lähteneet kävelemään joko merenrantaan, Vantaanjoen varrelle ja yhtenä iltana menimme Sipoonkorpeen retkelle. Olen yrittänyt tankata varastoon aurinkoa, lämpöä ja kesää ylipäänsä, koska väistämättä syksy sieltä jo alkaa pikkuhiljaa saapua. Tänään onkin jo syyskuun 1. päivä, joko on aika kaivaa villasukat ja kynttilät esille?

Lauran viikko on mennyt kotona touhutessa ja arjen rajoja hakiessa miehen palattua töihin. Viikko on mennyt nopeasti ja yllättävän kivuttomasti. Yhtenä aamuna oli hieman kiire päiväkodille ja sen takia pinna oli kireällä, mutta siitäkin selvittiin ja aamu päättyikin Tanjan luokse kahville. Koimme naurun hetkiä ja hieman järkytystäkin, kun otin kuvan vauvoistamme vierekkäin. Toinen on päässyt 9 viikon ikään ja toinen on kaksi viikkoa vanha, heillä on siis seitsemän viikkoa ikäeroa. Kuvaa, kun katsoi, hämmentyi sitä jälleen kerran, kuinka nopeasti vauvat ja lapset kasvavat. Kuva ei välttämättä näyttänyt siltä, että ikäeroa olisi vain se seitsemän viikkoa.


FLOPIT

Autokuume (Tanja)
Vauvakuume, talokuume, autokuume.. Erilaisia kuumeita tuntuu riittävän ja ne iskevät aina päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vauvakuumetta ei ole onneksi ehtinyt kakkosen syntymän jälkeen vielä tulla, vaikka sekin päivä varmasti vielä nähdään. Talokuumetta podin tuossa muutaman kuukauden ajan, kunnes tulin järkiini ja totesin, että nykyinen koti rivarissa on enemmän kuin hyvä ja ei ole mitään järkeä lähteä kasvattamaan lainamäärää vain siksi, että saisimme omakotitalon. Omakotitaloon muuttaminen tarkoittaisi sijaintinsa puolesta hieman nykyistä pohjoisempaan muuttoa ja sitten saisimme sanoa hyvästi julkisen liikenteen helppoudelle. Vaikka metroa ei tule käytettyä läheskään joka päivä tai edes viikko, niin on se vaan kiva, että metrolle on vain vartin kävelymatka. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka innostun vaihtamaan työpaikkaa ja sitten julkisilla kulkeminen olisikin se nopein, halvin ja kaikin puolin fiksuin tapa. Talokuumeen sain siis haudattua pienellä puhuttelulla itselleni.

Nyt olen saanut autokuumeen ja siihen ei meinaa järjen ääni auttaa. Puheissamme on ollut, että vaihtaisimme auton vasta sitten, kun palaan reilu vuoden päästä töihin. Tällä hetkellä kilometrejä tulee niin vähän, että nykyinen auto palvelee vallan mainiosti ominaisuuksien puolesta. Automme alkaa kuitenkin ikänsä ja ajokilometriensä puolesta olla siinä pisteessä, että meidän autonvaihtoraja alkaa ylittyä ja siksi on tullut selattua autokauppojen vaihtoautotarjontaa. Tällä kertaa olemme ajatelleet ostaa hieman aiempia kertoja uudemman ja vähemmillä kilometreillä olevan auton, jotta vaihtamistarve ei tulisi niin nopsaan uudestaan vastaan. Aiomme myös hankkia varustelutasoltaan hieman paremman auton ja nykyinen aika vähillä "herkuilla" oleva auto päivittyisi sellaiseen, missä olisi automaattivaihteet, webasto, tummennetut ikkunat ja paremmat valot. Lähinnä käyttömukavuutta lisääviä tekijöitä ja ominaisuuksia, joita olemme todella kaivanneet nykyisen auton kanssa. Nyt sitten kamppailen sen kanssa, onko järkevämpää ajaa nykyisellä autolla vielä reilu vuoden verran vai annammeko haaveillemme periksi ja ostamme jo nyt paremman auton, vaikka käyttöä ei työajoon verrattuna juurikaan ole.


Taaperon nihkeä ruokailu (Laura)
Kuinka voikaan ottaa aivoon patukan yksipuolinen ja nirso ruokavalio. Vauvana hänellä ei ollut ongelmia ruuan suhteen, hän söi isoja määriä ja söi kaiken, mitä hänelle tarjosi. Siinä vaiheessa, kun siirryimme soseista kiinteisiin ruokiin tai yritimme tarjota jotain sormiruokailuun soveltuvaa, alkoi hankaluudet. Kaikki tuoreet tarjottavat lensivät lanttialle ja isot palat ruuissa, saivat hänet kakomaan, jonka jälkeen ruokailu loppui kuin seinään. Meillä ei vieläkään syödä muita tuoreita kasviksia, vihanneksia tai hedelmiä kuin banaania. Olemme patukkaa kannustaneet maistamaan ja sen hän monesti myös tekeekin, mutta mikään maku ei tunnu olevan hänen mieleensä. Päiväkodilta haettaessa aina pikkuisen jännittää kysyä päivän kulkua, kun monesti vastaus liittyy ruokaan tai sen puutteeseen. Hän syö mielellään kolmekin lautasellista puuroa, mutta lounas saattaa jäädä muutamaan lusikkaan. Välipalalla syödään isot määrät kiisseliä, jonka jälkeen syödään vielä muutama näkkäri. Tällä viikolla tuli sellainen päivä vastaan, jolloin hän ei ollut päiväkodissa syönyt mitään. Lounaaksi oli ollut tonnikalapastaa ja välipalaksi oli ollut hedelmäsalaattia, patukka ei ollut syönyt kumpaakaan. Hän oli pärjännyt sen päivän pelkällä aamupuurolla ja näkkileivällä. En halua häntä pakottaa syömään, koska siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Täytyy tulevina kotipäivinä pyrkiä tarjoamaan sellaisia ruokia, jotka eivät ole niitä "helppoja" valintoja. Ja tarjota hedelmiä ja kasviksia välipalaksi. Helpottaakohan se sillä, jos vaan sitkeästi tarjoaa? Meidän poikamme, kun mieluusti eläisi leivällä, puurolla ja jugurteilla. Onko vinkkejä, miten saisi nirson taaperon syömään monipuolisemmin?


TOPIT

Oman ajan ottaminen (Tanja)
Olen ennenkin valitellut, kuinka olen maailman huonoin ottamaan itselleni omaa aikaa. Vaikka kuinka päättäisin, että ensi viikolla varmasti otan ja menen leffaan tai kahvilaan kirjoittamaan, niin koskaan en sitä todellisuudessa tee. Jonkinlainen huono omatunto soimaa, kun pitäisi lähteä ja useimmiten päätän mieluummin jäädä kotiin ja teemme sitten perheen kesken jotain. Viime viikolla päätin, että alan ottamaan itselleni kirjoitusaikaa lähtemällä kannettavan kanssa kahvilaan pariksi tunniksi. Alkuviikko tuli ja meni ja torstaina mieheni tivasi, että joko tänään aion ottaa vihdoin omaa aikaa. Mieheni sanoi, että hänen on todella vaikeaa ottaa kohta itsekkään omaa aikaa, kun minä en koskaan tee samaa. Hänestä tuntuu kuulemma pahalta lisätä minun "taakkaani", kun en koskaan ota hengähdystaukoa perhearjesta ja hänestä tuntuu, että olen siksi jo valmiiksi väsynyt. En tiedä miksi oman ajan ottaminen on ollut niin älyttömän hankalaa. Vaikka tiedän varsin hyvin, että elämässä pitää olla jotain muutakin kuin kotona oleminen ja lapset, niin silti kerta toisensa jälkeen olen päättänyt olla lähtemättä. Tällä viikolla kuitenkin lähdin, kiitos mieheni "puhuttelun", jonka hän minulle piti. Pari tuntia omaa aikaa ei tee minusta huonoa äitiä, vaan ennemminkin toisin päin. Se ei myöskään kuormita miestäni kohtuuttomasti, koska myös hän osaa ottaa omaa aikaa ja haluaa mahdollistaa saman myös minulle. Toivon todellakin, että tämän viikkoisesta tulee minulle tapa. Että edes kerran viikossa pakkaan kannettavan laukkuun tai suuntaan leffaan. Otan aikaa itselleni ja omille tarpeilleni.


Hormonit (Laura)
Pelkäsin etukäteen suuresti, miten tulen millään ilveellä selviämään arjesta ilman puolisoani. Jos vauva itkee kaikki yöt ja taapero jatkaa uniaan samalla tavalla kuin tähänkin mennessä (heräilee öisin 1-4 kertaa yössä), en tulisi millään selviämään päiväkodille niin, että patukka saisi ajoissa aamupalan. Saati sitten selvitä niinä päivinä, kun patukka on kotona ja pitäisi jaksaa olla aktiivinen ja lähteä ainakin kerran päivässä ulos. Vaikka vauvamme on toistaiseksi antanut meidän nukkua 2-3 tunnin pätkissä, en ole vielä täysin tuudittautunut siihen, että koko vauvavuosi menisi yhtä kivuttomasti. Muistan patukan ajoilta, kuinka olin aivan rikki, kun ensimmäiset kuukaudet menivät zombien olotilassa ja väsymys toi viikoittain migreenin kylään. Nyt olen ollut kuitenkin todella pirteä ja jaksavainen. Olen päivittäin päässyt ajoissa päiväkodille, olen jaksanut pestä pyykkiä, kirjoittaa blogia, tehdä töitä ja siivota. Ostaessani itselleni aktiivisuuskelloa, halusin ehdottomasti sellaisen version, jossa olisi hyvät unen seuranta ominaisuudet. Olenkin nyt kiitellyt valintaani, kun olen aamuisin hieman kauhistellen katsonut unimääriäni. Keskiarvollisesti viikon aikana unta on tullut noin 6,5 tuntia, joista syvää unta on ollut vaihdellen 1-2 tuntia. Hereillä olo aika on vaihdellut 40 min- 2,5 tunnin välillä. Parhaimmillaan unta on tullut siis muutaman tunnin verran. Omalle pirteydelleni en ole keksinyt muuta selitystä kuin hormonit. Ne samat hormonit, jotka itkettivät minua synnytyssairaalassa ovat kuin lääke väsymykseen. Olen jaksavainen ja oikeastaan innostunut tekemään asioita. En ole kaivannut päiväunia ja olen ollut paljon pirteämpi kuin raskauden loppumetreillä. Mieheni totesi minulle tällä viikolla, että pitäisikö minun, vaikka välillä nukkua päiväunet. Voisi kuulemma tehdä hyvää hieman rauhoittua välillä. Naureskellen totesin, etten koe niitä tarvitsevani, onhan minulla hormonit. Tiedän kyllä, ettei ne hormonit loputtomiin kanna väsymystä, mutta nyt nautin täysillä hormoneistani.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.