Synnytyskertomus osa 2 - kun mitään ei tapahdu

Kirjoittanut Laura

Synnytyssalissa käydään supistusten välissä läpi, miten ilokaasun kanssa pitää toimia. Milloin on hyvä hetki hengitellä ilokaasua sekä kuinka tarvittaessa sen määrää voidaan nostaa. Ensimmäinen ilokaasun ja hapen suhde on aika pieni ja silti kerron kätilölle sen olevan taivaanlahja. Taidan tosin ottaa sitä vähän liikaa, kun päässä alkaa pyörimään. Saliin meidät tuonut kätilö kertoo pikaisesti minun synnytykseni tapahtumat siihen mennessä. Käynnistysosaston kätilö huikkaa minulle heipat ja toivottaa rutkasti onnea ja tsemppiä tulevaan. Enpä osannut siinä vaiheessa aavistaa, kuinka kauan onneen vielä menisi.

Kivut yltyivät ja aloin toden teolla jo kärvistelemään ilokaasunkin avulla, jonka annostusta nostettiin. Kätilö oli sanonut minulle tullessani synnytyssaliin, että minun pitäisi hieman ennakoida kipujani. Aina siinä vaiheessa, kun alkaisi tuntumaan siltä, että ilokaasun voima alkaa hiipumaan, olisi hyvä siitä sanoa. Epiduraalin laitto kuitenkin vie aikansa, samoin kuin sen vaikutuksen alkaminen. Pärjäsin ilokaasun kanssa muutaman tunnin, kunnes supistukset alkoivat olemaan sitä luokkaa, etten pystynyt enää niiden kanssa pärjäämään. Pyysin epiduraalin ja mietin mielessäni, etten tainnut sitä pyytää kuitenkaan niin aikaisin kuin olisi ollut tarve. Anestesialääkäri paikalle saapumiseen meni tovi. Hän oli viereisessä huoneessa laittamassa epiduraalia jollekin toisella synnyttäjälle, joten jouduin odottelemaan. Kätilö alkoi valmistelemaan epiduraalin laittoa. Itse keskityin jo tosissani selviämään supistuksista. Toisella kädellä pidin ilokaasumaskia ja toisella kädellä puristin mieheni kättä niin kovaa kuin pystyin. Mieheni yritti hieroa minua, mutta jotenkin en kokenut sen helpottavan yhtään. Toivon (en ehkä niin nätein sanoin tuossa kohtaa), että mieheni jättäisi selkäni rauhaan ja keskittyisi vaan tsemppaamaan minua ja olemaan vaan läsnä. Ennen epiduraalin laittoa, kätilö teki erittäin kivuliaalta tuntuvan sisätutkimuksen. Pettymys oli valtava, kun hän totesi, ettei mitään ollut tapahtunut ja olin edelleen 5 cm auki. Miten voi olla mahdollista, että se kaikki kipu ja tuskailu ei tuottanut minkäänlaista tulosta.


Ilokaasun teho hiipui, kun vihdoin anestesialääkäri tuli suorittamaan epiduraalin laiton. Lääkäri ja kätilö molemmat totesivat, että olisi ehdottoman tärkeää pysyä koko toimenpiteen ajan paikallaan. Jos supistus tulisi, olisi se vaan selvittävä ilman ilokaasua tai kivunlievitystä. Oli oltava paikallaan. Mieheni otti minut tietyllä tavalla syliin, jotta sain laitettua selän mahdollisimman pyöreäksi. En siltikään saanut selkääni oikeaan asentoon. Supistus vyörysi päälle ja huusin kivusta. Se oli niitä ainoita hetkiä, kun oikeasti huusin kivusta. Mieheni puristi vastaan, jotta pysyisin paikoillani. En ollut oikeassa asennossa, eikä epiduraalia saatu vieläkään laitettu. Yritin kuunnella ohjeita ja saada pyöristettyä selkääni. Onneksi tajusin pyöristää myös yläselän ja seuraavan supistuksen ja huutokonsertin aikana lääkäri onnistui laittamaan minulle selkääni kanyylin epiduraalia varten. Ensimmäisenä sain kuitenkin fentanyyliä, eli jonkin asteista kipulääkettä, joka kertoman mukaan toimii hieman eri tavalla kuin epiduraali. Sen vaikutus kesti noin parin tunnin verran. Tuon parin tunnin aikana sain nukuttua hetken aikaa. Jostain syystä vauvan sykkeet olivat todella korkealla. Oksitosiinin määrää alettiin tiputtamaan. Kätilö oli sitä mieltä, että oksotosiinin aiheuttamat supistukset rasittivat vauvaa liikaa eivätkä tuoneet toivottua edistystä synnytyksessä. Jossain vaiheessa yötä tippa lopetettiin hetkellisesti. Supistukset loppuivat kuin seinään.


Me kumpikin nukuimme. Tai itse nukuin ja mieheni paleli. Synnytyssalissa oli kuulemma todella kylmä. Mieheni tärisi sängyllään takki päällä ja minä yritin jännityksen ja väsymyksen seassa saada nukuttua. Heräsin, kun kätilö tuli aloittamaan Oksotosiinin uudestaan. Samalla huomasin täriseväni ja minulla oli todella kummallinen olo. Ihan kuin olisi kauhea horkka päällä. Tärisin, enkä pystynyt lopettamaan. Olo oli sellainen, että minulla olisi 40 astetta kuumetta. Olin kuulemma ihan kylmä, vaikka minulla itselläni oli kuuma. Minulta otettiin lämpö ja minulla oli lievästi lämpöä. Sain Parasetamolia ja minulle aloitettiin antibiootti mahdollisen infektion takia. Antibiootilla pyrittiin myös turvaamaan vauvan vointi ja vähentämään vauvan infektio riskiä. Oksotosiinia ei päästy nostamaan hirveästi, kunnes vauvan sykkeet olivat taas liian kovat. Tippa lopetettiin toiseen otteeseen ja minulla alkoi tuntua kamala päänsärky. Sellainen, joka tuli yleensä ennen migreeniä. Olin päättänyt ennen synnytystä, että sanoisin herkästi kätilöille minun olotiloistani ja pyytäisin kaikkeen mahdolliseen lääkettä, jos minusta vähänkään siltä tuntui. Nyt oli jälleen sellainen olo ja taas aloin tärisemään.


Kuumettä oli jo yli 38 astetta ja päänsärky koveni. Lääkäri kävi tekemässä sisätutkimuksen. Sain uuden annoksen epiduraalia, koska supistukset tuntuivat ja Oksotosiiniatippa aloitettiin taas uudestaan. Vauvan sykkeet pysyivät hyvinä ja minua kehotettiin liikkumaan, jotta synnytys saataisiin etenemään. Sain kiellon syödä ja juoda mitään, koska mahdollinen sektio alkoi näyttämään koko ajan vahvemmalta. Meillä alkoi siis henkinen valmistautuminen sektioon. Lääkäri ei kuitenkaan vieläkään laittanut suoraan ”leikkausjonoon” vaan kehotti edelleen jatkamaan Oksotosiiniannostuksen nostamista ja luottamaan alatiesynnytyksen mahdollisuuteen. Aloin jo oikeasti toivoa sektiota. Mieheni oli jo kettuuntumisen partaalla ja käveli huonetta ympäri tuskaisena. Varmaan häntä omalla tavallaan pelotti viimekertainen kokemus. Hän ei selkeästi halunnut kokea sitä uudestaan ja toivoi ennemmin kiireellistä sektiota, jossa saisi olla mukana. Siinä minullakin oli mahdollisuus saada lapsi rinnalle ja siksi se olisi minulle parempi vaihtoehto kuin hätäsektio. Lääkärin mukaan pieni eteneminen oli tapahtunut, olin 6 cm auki. Selasin Instagramia, viestittelin perheelleni ja muutamalle ystävälleni väliaika tietoja ja torkuin. Epätoivo alkoi hiipimään mieleen, ehkä jopa jo toivon sektiota.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.