Topit & flopit

Huh hellettä! Aina sitä yrittää keksiä jotain muuta kuin sään, jolla aloittaa topit ja flopit. Tämä viikko on vaan ollut yhtä lämpöä. Lauran perheessä alkaa päiväkotiarki maanantaina, jota odotetaan äidin ja toivon mukaan myös patukan toimesta. Taaperon energian määrä on huomattavan suuri. Välillä on loman aikana tuntunut pahasti siltä, ettei voimat riitä vastaamaan taaperon tarpeita, mutta jotenkin olemme selvinneet päivistämme. Kesä on ollut ihana ja toivonkin vauvan tulon myötä, että lämpimiä säitä riittäisi vielä pitkälle elokuun loppuun. Viikkoon on mahtunut synnytystapa-arviota sekä esikoisen syntymäpäiviä, joten viikko on ollut tapahtumarikas.

Tanjan viikkoon on kuulunut pientä kotimaan matkailua ja kesästä nauttimista. Lämpötilat ovat kivunneet niin korkeiksi, että vauvan (ja myös taaperon) kanssa on saanut olla tarkkana, etteivät he altistu liikaa helteelle ja auringolle. Ollaan kuitenkin yritetty ottaa ilo irti miehen viimeisestä lomaviikosta ja nyt onkin aika suunnata ajatuksia huomenna alkavaan arkeen. Onneksi kesä jatkuu miehen töihin paluusta huolimatta, vaikkakin hieman erilaisena kuin viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet.


TOPIT

2- vuotias (Laura)
Synnytystapa-arvio oli ehdoton viikon kohokohta ja kesän odotetuin tapaaminen. Synnytystapa-arviosta tein kokonaan oman julkaisun, joten siksi en nosta sitä viikon topeissa ollenkaan esille. Vaikka se sinne kuuluukin, ehdottomasti. Tuntuu siltä, että jokainen tuleva syntymäpäivä saa ajatukset palamaan tuohon kyseiseen päivään ja esikoisemme syntymään. Mitä kaikkea sitä jännittikään ja miten kaikki sujui. Vaikka synnytys oli kokemuksena hyvinkin erilainen, mitä olin alun perin suunnitellut, oli lopputulos jotain mieletöntä. Nyt tuo mieletön pakkaus on jo kaksi vuotta. Aika menee siivillä ja muutamien viikkojen sisällä tämäkin vauva on jo isoveli. Hänestä on kehittymässä määrätietoinen, voimakastahtoinen, empaattinen, hellä, rakastava, aurinkoinen höpöttelijä. Hänen ehdottomia lempijuttuja on tällä hetkellä junat, erilaiset ajoneuvot (erityisesti hälytysajoneuvot sekä bussit), kokkaaminen sekä musiikin kuunteleminen ja sen mukana tanssiminen ja rokkaaminen. Hän kiihtyy nollasta sataan hetkessä ja jos ei saa tahtoaan läpi, joudumme monesti turvautumaan "rauhoittumismattoon". Hänen ruokahalunsa on hyvin valikoiva ja helpoimmalla pääsee, jos ruokana on lihaperunasoselaatikkoa tai jauhelihakastiketta ja rakettispaghettia. Hedelmistä uppoaa ainoastaan banaani, mutta nacholastuja hän söisi kaksin käsin. Isovanhemmat, tädit ja sedät sekä suvun koirat ovat hänelle todella rakkaita ja parhainta on hänen isoveljensä. Onnea murunen, olet ihana ja äiti ja isä rakastaa sinua kovasti!


Kesäinen Tampere (Tanja)
Maanantaina pakkasimme tavarat ja lapset autoon ja suuntasimme keulan kohti Tamperetta. Olen käynyt harrastuksen takia Tampereella montakin kertaa, mutta siitä huolimatta kaupunki on jäänyt minulle kovin tuntemattomaksi. Nyt varasimme kaksi yötä Scandic Stationista ja lähdimme perheen voimin viettämään paria lomapäivää kaupungista ja rennosta olemisesta nauttien. Tykkäämme miehen kanssa reissata paljon ja esikoisen kanssa onkin tullut tehtyä matkoja niin kotimaassa kuin muutaman kerran ulkomaillakin. Sinällään lapsen kanssa reissaaminen oli siis tuttu juttu, mutta nyt kahden pienen kanssa reissuun lähteminen jännitti. Kaikki on vielä niin uutta ja ihmeellistä, eikä meillä ole vielä ehtinyt muodostua rutiineja, joiden avulla matkat sujuisivat helposti. Päätin jo etukäteen, että lähdemme Tampereelle sillä ajatuksella, että meni miten meni. Pääasia, että ollaan lähdetty ja toivotaan, että nautimme kahden yön maiseman vaihdosta.

Loppujen lopuksi reissu meni hyvin, vaikkei hermojen kiristykseltä vältyttykään. Huomaan, että meidän aikuisten pinna on normaalista astetta kireämmällä ja vastoinkäymisten sietokyky on tällä hetkellä melko matalalla. Johtuu varmaan väsymyksestä ja kaikesta vastasyntyneen tuomasta kuormituksesta ja uskon, että tilanne helpottaa pian. Esikoinen sairasti juuri ennen Tampereelle lähtöä vauvarokon ja hän oli normaalia kiukkuisempi juuri noina päivinä. Luin, että juurikin ihottumavaiheeseen kuuluu ärtyisyys ja sen kyllä saimme huomata, etenkin ruokailutilanteissa. Yksi aamupala meni todella helposti ja kivuttomasti, kun vauva nukkui ja esikoinen keskittyi rauhassa syömiseen. Muuten ravintolassa käymiset ja aamiaiset olivat pientä sirkusta ja lopuilta söin aina oman annokseni vauva sylissä tai rinnalla ollen, samalla kun mieheni yritti toppuutella malttamatonta esikoistamme. Opettelua siis taas meille kaikille. Muuten muutamia itkupotkuraivareita lukuun ottamatta kaikki meni kivasti. Hotelli oli siisti ja mukava ja nukuimme kaikki neljä hyvin. Vaikka ravintolassa syöminen olikin hektistä toimintaa, niin nautimme suunnattomasti valmiiseen ruokapöytään pääsemisestä. Kiertelimme kaupunkia, kävimme puistoissa, kaupoissa ja kahviloissa. Tiistaina vietimme iltapäivän Koiramäen eläinpuistossa ja ennen kotiin lähtöä kävimme vielä Pyynikillä syömässä munkit. Ihana irtiotto siis kaiken kaikkiaan.


FLOPIT

Odottamisen tuska vai sen puute ? (Laura)
Loppuraskaus keskellä kuuminta kesää ja laskettuaika vasta elokuun loppu puolella. Luulisi, että olisi sellainen olo, ettei jaksa odottaa. Olisi ihan kypsä tämän masun "raahaamiseen" paikasta toiseen. Jokainen kolotus ja illalla otettu kivulias askel olisi liikaa. Malttamattomuus vaihtuu tuskaisuuteen ja olisi valmis vauvan tuloon koska vain. Minua kuvaa nuo kaikki ajatukset ja fiilikset, mutta en ole valmis vielä siihen, että tämä raskaus päättyisi. Jotenkin mielessä kytee kuitenkin ajatus siitä, että tämä on todennäköisesti viimeinen raskauteni. Pieni haikeus piilee ajatusteni takana. Voisin vielä yhden raskausviikon kestää. Liikkeet muistuttavat täysiaikaisesta vauvasta ja lähenevästä syntymästä, mutta silti nautin täysin raskaana olemisesta. Tunteisiin vaikuttaa varmasti myös se, että tiedän varmasti, koska vauva viimeistään syntyy. En enää elä sellaisessa epämääräisessä tiedottomassa tilassa, jossa ei voi koskaan tietää, milloin vauva tulee. Synnytystapa-arvion tiimoilta tiedän, koska vauva viimeistään tulee. Aina on mahdollisuus, että vauva tulee jopa aikaisemmin, mutta epäilen tätä suuresti. Ja niin epäili lääkärikin. Muutama viikko siis vielä nautittavaa. Ehkä odottamisen tuska sieltä vielä tulee, jos on tullakseen. Tai sitten pystyn nauttimaan näistä viimeisistä viikoista ilman malttamattomuutta. Kerta se olisi ensimmäinenkin.


Raivarit vaunulenkeillä (Tanja)
Lenkkeily on itselleni yksi todella tärkeä henkireikä ja nyt vauvan tulon myötä hankimme tuplarattaat, että lasten kanssa liikkuminen olisi edelleen helppoa. Suureksi harmikseni, vauva ei ainakaan toistaiseksi ole nauttinut lenkkihetkistämme yhtä paljon kuin minä ja esikoisemme. Jostain syystä vauva on lähes joka lenkillä aloittanut huutamaan vaunuissa, eikä huuto helpota muuten kuin hänet syliin ottamalla. Vaikuttaa siltä, että vauva ei viihdy vaunukopassa ja siksi hermostuu lenkin aikana. Muutenkin hän on melkoinen "sylikissa", joka haluaisi olla koko ajan vain sylissä. Harmittaa ihan hurjan paljon, jos emme pysty arkipäivisin enää lähtemään lenkille. Vauvan huuto yltyy hetkessä niin kovaksi, että hänet täytyy ottaa syliin rauhoittumaan. Huuto jatkuu yleensä samoin tein, kun hänet laskee takaisin vaunuihin. Toivon todellakin, että aika ja harjoittelu helpottaisi tilannetta ja vauva alkaisi nukkua vaunulenkeillä. Kävimme ostamassa vaunuihin refluksilapsille tarkoitetun kiilapatjan, jonka avulla vauva on hieman kohotetummassa asennossa. Toivon kovasti, että patjan avulla vauva viihtyisi vaunuissa paremmin. Täytyy myös pitää huoli, että hänellä on vatsa täynnä aina ennen lenkille lähtöä, josko sen myötä hänen olisi helpompi nukahtaa vaunuihin. Jos tiedät jotain hyviä vinkkejä, miten vauvan saisi viihtymään vaunuissa, niin kerro ihmeessä!

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.