Vain Äitien Jutut

Kirjoittanut Laura

Mihin tämä aika juoksee? Toinen kolmannes on ohi, vauvalla alkaa kiivain kasvukausi ja loman alkuun on vajaa kuukausi. Vastahan oli tammikuu ja tuskailin vaatteiden kanssa, kun halusin vielä pitää salassa meidän tulevan tyttäremme. Kevät on mennyt hujauksessa ja siihen on mahtunut kaikenlaista projektia, uusia tuulia ja yllätyksiä. Ehkä sitä vain täytyy myöntyä ja koota yhteen ajatuksia toisesta kolmanneksesta ja suunnata ajatuksia viimeiseen kolmannekseen.


Toisen kolmanneksen odotetuin kohokohta oli tietenkin rakenneultra. Jos haluat lukea tarkemmin ultrasta ja sen odotuksesta voit käydä kurkkaamasta tekstit täältä ja täältä. Rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja saimme tietää odottavamme perheeseemme pikkusiskoa ja salainen haaveeni prinsessasta olisi käymässä toteen. Ultran jälkeen tuli soiteltua sinne ja tänne ja kerrottua ilo uutisia; kaikki hyvin. Halusin ehdottomasti kertoa tuleville isoveljille pikkusiskosta muutenkin kuin sanallisesti, joten suuntasimme ultrasta vaatekaupoille. Kävimme ostamassa prinsessalle mekon, jonka pojat saivat kotona nostaa kassista ja näin saivat tietää sukupuolen.

Olimme miettineet tulevalle kuopukselle etukäteen nimiä, oli sukupuoli kumpi tahansa. Pojan nimi oli täysin selkeä, ehkä sen käyttämättä jättäminen harmittaa hiukan. En tiedä oliko se nimen käyttämättä jättäminen vai oma mieleni, joka oli valmistautunut poika uutisiin, mutta tytön nimi ei ollutkaan muutaman viikon päästä yhtä selkeä kuin olin ajatellut. Patukan odotusajan lempi tytön nimet nostivat päätään ja lopulta olemmekin tilanteessa, jossa etunimestä muodostui pienimuotoinen dilemma. Meillä on neljä potentiaalista vaihtoehtoja, joista päätämme sitten tytölle sopivan nimen aikanaan. Oikeastaan onkin jännittävää, kun tällä kertaa emme nimeä tiedä etukäteen. Voimme hänen syntymänsä jälkeen katsoa keneltä tyttö näyttää ja sen perusteella valita parhaiten sopivan nimen. Paljon olemme saaneet nimiehdotuksia lähisuvulta ja päänvaivaa onkin tuonut isäni jääräpäisyys. Isäni oli ilmoittanut ennen rakenneultraa, ettei hän haluaisi tietää sukupuolta etukäteen. Hän haluaisi odottaa syntymään asti ja kaikin puolin olen yrittänyt hänen toivettaan toteuttaa. Olemme mieheni kanssa nauraneet kotona, kuinka äitini on voinut pysyä hiljaa ja ostella salaa tietyn värisiä vaatteita vauvalle. Sekä minulla että miehelläni on muutaman kerran meinannut käydä vahinko, mutta olemme kriittisellä hetkellä muistaneet ja syöneet sanamme. Sukupuoli on siis tietääkseni vielä täysi mysteeri isälleni.


Toisen kolmanneksen aikana olot ovat menneet laidasta toiseen, sekä fyysisesti että henkisesti. Fyysisesti raskaus on sujunut aika mallikkaasti, mitä nyt olen malttanut rauhoittua, kun kroppa on sitä selkeästi kaivannut. Pitkät työpäivät seisten, kotona siivoilut tai patukan kanssa leikkimiset tuntuvat välillä harjoitussupistusten muodossa ja vatsan kiristämisenä. Selkä on ollut oireeton, muutamaa iskiassärkypäivää lukuun ottamatta. Pre-eklampsia epäily todettiin aika pikaisesti perättömäksi. Verenpaine on  pysynyt normaalina, joka minulle tarkoittaa matalahkoja arvoja. Sokerirasitus meni oikein mallikkaasti. Sokeriarvoni olivat normaalit ja selvisin ilman raskausajan diabetesta myös tämän toisen raskauden.

Suurinta päänvaivaa minulle on tuoneet mielialan vaihtelut ja henkinen kunto. Viime viikolla katsoin Kandit-ohjelmaa ja itkin vuolaasti, kun erään perheen rakas koiravanhus tuotiin lopetettavaksi. Kyyneleitä silmäkulmaan toi myös lehmän poikiminen ja toisen vasikan kuoleminen ennen syntymää. Olen ollut omasta mielestäni todella kireä sekä töykeä monissa tilanteissa. Tajuan sen jälkikäteen ja olenkin muutamalle ystävälleni joutunut laittamaan perään viestiä. Olen pahoitellut omaa käytöstäni ja pyrkinyt silottelemaan mahdollisia verbaalisesti aiheutettuja vahinkoja. Yleensä olen tehnyt sen turhaan tai siihen ei ole ollut tarvetta. Vaikka minun mielestäni on joka kerta ollut tarve, enkä halua jättää ystävieni kanssa tilanteita vellomaan. Olen siinä mielessä huono riitelijä myös kotona, koska en pysty jättämään tilannetta auki. Mieluummin pahoittelen käytöstäni, vaikka tietäisin olevani oikeassa.


Suurimmaksi osaksi ajasta toinen kolmannes on kuitenkin ollut sitä kuuluisaa aikaa, kun ei ole joka päivä tuntunut siltä, että olisi raskaana. Olen nauttinut suunnattomasti raskausajasta ja erityisesti liikkeet ovat tuoneet itselleni suurta iloa. Päivä päivältä liikkeet ovat voimakkaampia ja tunnen jatkuvasti saavani vahvemman yhteyden tulevaan lapseemme. On ollut ihana huomata, kuinka miehelläni on syntynyt tapa luoda yhteyttä vauvan kanssa. Hänelle on tullut tavaksi iltaisin televisiota katsoessa, laittaa käsi masun päälle ja katsoa reagoiko vauva siihen jollain tavalla. Hän ei ole siis erikseen kysynyt minulta liikkuuko vauva, vaan hän haluaa vain kokeilla. Toki joskus laitan hänen kätensä vatsani päälle, kun vauvalla on menossa kunnon treeni.

Patukka pussailee jatkuvasti vatsaani ja hokee "auvaa". Katsotaan, kauanko menee vauvan syntymä jälkeen, kun hän tajuaa, että vatsa on vatsa eikä vauva. Bonuspoika kokeilee myös välillä masua ja selkeästi hakee omalla tavallaan kontaktia vauvaan. Hänen kanssaan täytyy jatkossa myös panostaa siihen, että hän tuntisi vauvan liikkeet paremmin. Käytännössä siis kertoa, koska vauva riehuu, jotta hän varmasti tuntee liikkeet. Patukan raskaudessa bonuspojan ilme oli tuhannen sanan arvoinen, kun tunsi pikkuveljensä liikkeet ensimmäistä kertaa. Onhan se lapselle ihmeellistä ja varmasti outoa, että masussa möyrii tuleva sisarus.

Viimeisen kolmanneksen alkaessa ajatuksiini hiipii pikkuhiljaa synnytys ja kaikki siihen liittyvät asiat. Liittyvillä asioilla tarkoitan synnytystapa-arviota, itse synnytystä, sisaruksista huolehtimista synnytyksen aikana, imetystä ja arkea vauvan syntymän jälkeen. Itselläni olisi haave saada vielä normaali alatiesynnytys ja kovasti toivon, että kroppani antaisi siihen mahdollisuuden. Heinäkuussa olevan synnytystapa-arvion jälkeen olemme viisaampia, koska silloin kuulemme faktat, joilla lähdemme etenemään synnytystä kohti. Kovin monesti olen kuullut, että yksi sektio tarkoittaa helposti uutta sektiota ja jännitänkin tätä varmasti eniten. Olisi ihanaa, että kroppa käynnistäisi synnytyksen normaalisti eikä viime kertaista käynnistämisprosessi tarvittaisiin ollenkaan.

Lomani alkaessa minulla on vielä edessä suuri vauvavaatevuoren läpi käyminen. Huonejärjestyksen muutosten takia, on minulla vielä edessä ainakin yksi Ikea reissu sekä vaatteiden siirtäminen oikeille paikoille oikeisiin huoneisiin. Ja omasta mielestäni tytölle ei ole varattuna tarpeeksi "oikean" värisiä vaatteita, joten muutama kirpputorireissu on varmasti suunnitelmissa kesälle. Pidän yhden viikon vapaata niin, että patukka on vielä päiväkodissa. Mieheni ja bonuspoika ovat kahdestaan poikien reissulla Euroopassa ja mieheni oli sitä mieltä, että minun kannattaisi viettää vielä hieman omaa aikaa ennen vauvan syntymää. Tuon viikon aikana kerkeän päivisin saamaan paljon aikaiseksi, vaikka yksi päivä tulee menemään täysin itseni hemmotteluun. Muutama lahjakortti takataskussa pääsen kaikenlaisiin hoitoihin ja aion siitä toden teolla nauttia.

Päivittäin vahvistuvat liikkeet kertovat, että vauvalla on kaikki hyvin enkä tästä syystä ole osannut vauvan kasvua ja hyvinvointia edes stressata. Kohta pieni tytön tylleröinen on täällä ja ajatus siitä tuo perhosia vatsaan. Jos sinulla on kokemusta esikoisen syntymästä sektiolla ja sen jälkeen kokemus alatiesynnytyksestä, kuulisin mielelläni kokemuksia.