Raskausviikon 38 neuvola

Kirjoittanut Tanja


Tänään alkoi 39 raskausviikko ja tällä viikolla oli taas aika käydä neuvolassa tarkistuttamassa, että vauvalla on kaikki hyvin. Mikäli vauva pysyy vatsassa laskettuun aikaan asti, niin tämä oli toiseksi viimeinen neuvolakäynti tämän raskauden osalta. Tietenkin käyntejä tulee olemaan enemmänkin, jos raskaus menee lasketun ajan ohitse. Esikoisen kohdalla "päästiin" käymään yksi ekstraneuvola ja sitten vielä yliaikaiskontrolli ennen käynnistystä. Jännityksellä siis odotellaan, että kuinka tällä kertaa käy.

Neuvolassa meitä oli vastassa uusi terveydenhoitajamme. Hänen edeltäjänsä vaihtoi toiseen neuvolaan, joten nyt raskauden loppumetreillä meillä on uusi ihminen, joka tietenkin jatkaa vauvan sekä myös esikoisemme terveydenhoitajana. Meidän neuvolassa on ollut kovin paljon vaihtuvuutta työntekijöiden osalta ja omien raskauksien ja esikoisen neuvoloiden osalta olen käynyt melkein kymmenellä eri terveydenhoitajalla. Siihen päälle 3 eri neuvolalääkäriä, niin onhan sitä tullut kerta jos toinen selitettyä samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Sinänsä muutoksille ei tietenkään voi mitään, mutta välillä harmittaa, että meidän kohdalla terveydenhoitajien osalta ei ole ollut minkäänlaista pysyvyyttä ja tuntuu, että kenelläkään ei ole kunnollista, kokonaisvaltaista käsitystä esikoisen kehityksestä tai sitten omien raskauksieni kulusta. Välillä on myös puuduttavaa selittää samoja juttuja moneen kertaan, koska ei uusi työntekijä voi tietenkään tietää mitä kaikkea on jo hänen edeltäjänsä (tai edeltäjiensä) kanssa keskusteltu.


Uusi terveydenhoitajamme oli kuitenkin todella mukavan oloinen ihminen, joten sinänsä ei huono muutos, kunhan nyt päästään hieman taas tutustumaan. Tärkeintä on tietenkin, että joku ammattilainen tarkistaa ne oleellisimman asiat raskaudesta vauvan ja minun vointiin liittyen, joten se nyt ainakin toteutuu joka neuvolakäynnillä, vaikka uusi ihiminen olisikin vastassa. Keskustelimme aluksi viimeviikkojen voinnistani ja kerroin, että olen ollut melko väsynyt. Väsymystila on varmasti monen tekijän summa, raskaus itsessään vie energiaa ja väsyttää, miehen pitkät työpäivät ilman vapaapäiviä kuormittavat myös minua enemmän kotona ja viime aikoina esikoisemme on nukkunut huonosti, joten siinä on jo combo, joka varmasti saa olon hieman uupuneemmaksi. Pyysin kuitenkin hemoglobiinin mittausta, koska se on viimeksi tarkastettu helmikuussa. Hb oli hyvällä tasolla, joten anemiasta ei onneksi ollut kyse ja väsymys menee ihan vain kaikkien noiden edellä mainittujen asioiden piikkiin.

Terveydenhoitaja kyseli, olisiko meillä mahdollista saada hoitoapua esikoisen kanssa, jotta saisin itse välillä enemmän levättyä. Meidän tukiverkosto on melko onneton ja lähimmät ihmiset asuvat reilu tunnin ajomatkan päässä. Kaikilla on kuitenkin melko hektinen elämänvaihe menossa omien työkiireiden ja perheiden kanssa, joten en halua kuormittaa ketään yhtään enempää meidän auttamisella ja siksi yritetään nyt pärjäillä miehen lomaan asti hieman väsyneempänä. Laura on myös tarjoutunut ottamaan meidän poitsun yökylään, mitä arvostan kyllä kovasti. En kuitenkaan halua nyt Laurallekaan yhtään lisäkuormitusta, koska hänelläkin on ollut kovin kiireinen kevät ja paljon tekemistä, joten ehkä hänellä on jo tarpeeksi puuhaa ilman meidän pojankin hoitamista. Eikä tässä nyt enää ole kuin 7 päivää jäljellä ennen miehen loman alkua. Täytyy vain itse nukkua päiväunet aina kun poika nukkuu, niin sen avulla jaksaa aina iltaan asti. Tänään mies pystyi lähtemään hieman aikaisemmin töistä ja vei pojan uimaan, joten se tarkoittaa itselleni paria tuntia omaa aikaa! Luksusta.


Vauva oli vatsassa edelleen pää alaspäin, kuten hän on jo hetken aikaa hengaillut. Pää kuulemma liikkui vielä hieman, mutta käsittääkseni kiinnittymistä ei uudelleen synnyttäjän kohdalla tapahdu kuin vasta synnytyksen yhteydessä, joten sinänsä se ei kerro synnytyksen lähenemisestä ihan hirveän paljon. Sydänäänet olivat normaalit ja Sf- mitta oli 32cm, eli kulkee ala- ja keskikäyrän välissä tasaisesti. Painoa oli kahdessa viikossa tullut 200g lisää, eli kokonaissaldo on nyt koko raskaudelta 10,3kg.

Käynnin lopuksi kävimme vielä läpi, missä vaiheessa minun tulee olla yhteydessä Naistenklinikalle. Jotenkin sitä on aivan uuden asian äärellä, jos synnytys käynnistyy itsestään täällä kotona. Vähän jännittää, tajuanko lähteä ajoissa sairaalaan ja täytyy vielä kerrata, miten tiuhaan niitä supistuksia uudelleen synnyttäjällä pitikään tulla, että on järkeä lähteä kotoolta synnärille. Onneksi kuulemma aina voi ja tietenkin ennen lähtöä pitääkin soittaa ja kysyä neuvoa, jos jokin mietityttää. Sieltä ainakin saa ammattilaisen ohjeet, miten tulee toimia.

Nyt on kaksi viikoa jäljellä laskettuun aikaan ja olen vihdoin päässyt siihen olotilaan ja ajatukseen, että vauva saisi minun puolestani syntyä heti kun on vaan valmis. Enää ei jää haikea olo, jos raskaus päättyy ja ennemminkin on helpottavaa, jos pääsee jo siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Mitenkään kovin tukala olo ei onneksi kuitenkaan ole, vähän väsymys painaa ja nyt tietenkin helteet ottavat normaalia kovemmalle. Eli eiköhän tässä viimeiset päivät tai viikot vielä ihan hyvin jakseta. On kuitenkin ihanaa, että viimeisten viikkojen aikana tulee olo, että on valmis synnyttämään ja ottamaan vauvan vastaan.

Millä raskausviikolla teidän lapset ovat syntyneet?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.