Miksi muihin äiteihin tutustuminen on niin vaikeaa?

Kirjoittanut Tanja


Saimme blogin 1v syntymäpäiväpostaukseen toiveen, että kirjoittaisimme muiden äitien kohtaamisista ja ns. kirjoittamattomista säännöistä leikkipuistoihin ja muihin tapaamispaikkoihin liittyen. Olen monesti jo aiemminkin meinannut tarttua tähän aiheeseen, mutta jostain syystä kyseinen asia on itselleni ollut kovin hankalaa ja pieni "kipukohta" kotiäitiydessä, koska olen kokenut muiden äitien kohtaamisten olevan minulle yllättävän vaikeaa.

Voisi kuvitella, että muiden äitien kanssa tutustuminen olisi helppoa. Äitiyteen liittyy niin paljon yhdistäviä tekijöitä, joten keskustelun aiheita lapsiin ja vanhemmuuteen liittyen on helppo keksiä. Täällä pääkaupunkiseudulla puitteita ja mahdollisuuksia muiden vanhempien kanssa kohtaamiseen on myös pilvin pimein ja itsekin on tullut käytyä niin muskarissa, avoimessa päiväkodissa, perhekahvilassa kuin lukuisissa puistoissa. Sen lisäksi olen välillä pitänyt Momzie- sovellusta aktiivisena ja yrittänyt sitä kautta löytää äitikavereita. Kaikista näistä lukuisista mahdollisuuksista huolimatta, olen kokenut muihin äiteihin tutustumisen olevan todella vaikeaa ja siksi tuntenut ajoittain yksinäisyyttä kotiäitiyteni aikana.

Ensimmäinen vauvavuosi meni ihanassa kuplassa, jota sain viettää Lauran kanssa hänenkin ollessa lapsen kanssa kotona. Pidimme yhteyttä aktiivisesti ja näimme useamman kerran viikossa, joten en osannut edes kaivata uusia tuttavuuksia elämääni. Yksinäisemmät ajat saapuivatkin elämääni vasta 2018 elokuussa, kun Laura palasi töihin ja itse jäin pojan kanssa edelleen kotiin. Tuolloin aloin pohtia, mistä löytäisin seuraa arkipäiviini ja aktivoiduin puistojen, avoimen päiväkodin ja perhekahvilan suhteen. Kohta on kulunut vuosi siitä, kun aloin viettämään "yksinäisempiä kotiäitipäiviäni" ja saldo uusien tuttavuuksien, saati sitten kavereiden tai ystävien osalta on kovin laiha. Momzie- sovelluksen kautta tutustuin yhteen naapurustomme äitiin, jonka kanssa olemme kaverustuneet ja käyneet silloin tällöin kärrylenkeillä tai tavanneet toistemme luona. Muuten sovelluksen kautta ei ole tullut osumia, vaikka olen "swaippaillut oikealle" mielenkiintoisia tyyppejä aivan lähinurkiltamme. Avoimen päiväkodin, perhekahvilan ja puistoilun osalta lopputulos on ollut momzietakin huonompi.


Tuntuu hullulta, että meidänkin lähiseudut vilisevät äitejä saman ikäisten lasten kanssa, mutta silti koen olevani välillä täysin yksin oman poikani kanssa, enkä tunnu yrittämisestä huolimatta löytävän seuraa itselleni tai pojalleni. Poika on pian kaksivuotias ja kaipaa selvästi jo muiden lasten seuraa, mutta jostain syystä leikkikaverin löytäminen ei ole onnistunut.

Mikä siinä tutustumisessa sitten on niin kamalan hankalaa? En oikein itsekään osaa sanoa, mikä siitä tekeekin niin vaikeaa! Koen olevani sosiaalisilta taidoiltani aivan normaali ihminen, jolle ei teetä vaikeuksia uusien ihmisten kanssa jutteleminen ja oleminen. Otan kontaktia muihin, huomioin muita ja olen ystävällinen ja kohtelias. Silti keskustelujen avaaminen ja niiden ylläpitäminen muiden äitien kanssa on ollut yllättävän hankalaa. Olen viime viikkojenkin aikana käynyt useamman kerran lähiseutujen leikkipuistoissa ja joka kerta puistoissa on ollut myös muita äitejä lapsiensa kanssa. Saatamme istua samalla hiekkalaatikolla lasten kanssa, mutta jutustelu tuntuu tyrehtyvän muutaman lauseen jälkeen, jos se nyt edes pääsee alun perin alkamaankaan. Siinä sitten jokainen tekee hiekkakakkuja oman taaperonsa kanssa syvän hiljaisuuden vallitessa ympärillä. Vain muutamia kertoja puistossa tai avoimessa päiväkodissa on sattunut olemaan toinen äiti, jonka kanssa ollaan päästy jutussa muutamaa "pakollista kohteliaisuuslausetta" pidemmälle ja jonka kanssa on ollut helppoa ja luontevaa keskustella. Ne kerrat ovat kuitenkin harmillisesti jääneet siihen yhteen kohtaamiseen, koska en ole koskaan törmännyt uudestaan näiden äitien kanssa. Pitäisi siis ilmeisesti rohkeammin pyrkiä vaihtamaan yhteystietoja sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa "kemiat tuntuvat kohtaavan" ja molemmat selvästi viihtyvät toistensa seurassa.

Voihan olla niinkin, että läheskään kaikki eivät mene leikkipuistoon tai avoimeen päiväkotiin sillä ajatuksella, että kaipaisi seuraa muista äideistä tai lapsista. Silloin on aivan luonnollista, että viihdytään oman lapsen kanssa puuhastellen ja ei oteta suuremmin kontaktia muihin ihmisiin. Äitien yksinäisyydestä kuitenkin puhutaan niin älyttömän paljon, että siksi minun on vaikea uskoa olevani ainoa, joka lähtee puistoon tai ryhmiin etsimään juttukaveria itselleen tai leikkiseuraa lapselleen. Oli niin tai näin, niin joka tapauksessa olen kohta vuoden kokemuksen myötä todennut, että tutustuminen on todella työlästä ja hankalaa. En tiedä johtuuko se minusta vai mistä, mutta niin se vain on ollut ja olen pohtinut paljon, miten tilannetta saisi muutettua. Tuntuu turhauttavalta, että avoimessa päiväkodissa tai leikkipuistossa käymisen jälkeen on aivan yhtä yksinäinen olo kuin ennen sinne menoa, vaikka tilanteessa olisi ollut mahdollista kohdata monta muuta äitiä ja heidän lapsensa.

Tällä hetkellä olen oikeastaan jo luovuttanut asian suhteen ainakin hetkellisesti. Laura jää pian myös äitiyslomalle ja sen myötä saan hänestä taas seuraa arkipäiviini. Kesä on myös muutenkin erilaista aikaa, kun mieheni lomailee ja vauva syntyy, joten senkin puolesta uusien kaverisuhteiden virittely ei tunnu juuri nyt niin tarpeelliselta ja ajankohtaiselta.


Liittyykö äitien kohtaamisiin ja tapaamispaikkoihin sitten jotain kirjoittamattomia sääntöjä? Minun mielestäni ei sen ihmeemmin. Puistoissa ja ryhmissä törmää niin monenlaisiin äiteihin ja lapsiin ja jokaisella on omat toimintatavat, jonka mukaan mennään. Itse pyrin käyttäytymään normaalien, hyvien käytöstapojen mukaisesti ja samaan ohjeistan myös lastani. Moikkaan muita vanhempia, kun menen avoimeen päiväkotiin tai puistossa saman hiekkalaatikon äärelle istumaan. En anna lapseni käyttäytyä ikävästi muita lapsia kohtaan, esim. jos taaperoni ottaa lelun toisen lapsen kädestä, käyn selvittämässä tilanteen ja palautamme lelun takaisin alkuperäiselle leikkijälle. Rohkaisen muita lapsia osallistumaan poikani leikkiin, mikäli he kiinnostuvat vaikkapa poikani leikeissä olevista pikkuautoista tai hiekkaleluista. Olen nimittäin huomannut, että monet vanhemmat kokevat epävarmuutta siitä, onko ok. että oma lapsi menee toisen lapsen leikkeihin mukaan. Samaa koen välillä itsekin, kun poikani lähestyy kaikki pikkuautot eteensä haalinutta lasta ja kyseinen lapsi komentaa tomerasti poikaani menemään pois autojen läheisyydestä. Näissä tilanteissa jotkut vanhemmat eivät reagoi oman lapsensa toimintaan mitenkään, kun taas toiset ohjeistavat lastaan, että hän ei voi omia kaikkia kymmeniä autoja itselleen ja myös muut lapset saavat tulla leikkiin mukaan.

Iloisella, muut huomioivalla asenteella pärjää mielestäni mainiosti. Samalla olemuksella uskon myös löytyvän juttukaveria, jos sitä on joskus löytyäkseen. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, onko muut kokeneet äitikavereiden löytämisen tai ihan ylipäänsä tapaamispaikoilla kuten puistoissa tai perhekahviloissa kohtaamisten ja jutustelun olevan vaikeaa? Jos sinun on ollut helppoa tutustua muihin, niin löytyykö hyviä vinkkejä, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle ja miten avata keskustelua muiden vanhempien kanssa? Kertokaa myös, jos olette huomanneet jotain "kirjoittamattomia sääntöjä", onko ne jäänyt itseltäni täysin huomaamatta?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.