Imetystoive


Kirjoittanut Laura

Minulla olisi muutama toive, jotka haluan teille jakaa.

Lähenevä synnytys ja syksyllä alkava uusi arki pakottavat suuntaamaan ajatuksia jo pikkuhiljaa myös imetykseen. Patukan kohdalla kaikki ei mennyt ihan oppikirjan mukaan ja pari kuukauden jälkeen olin jo sinut ajatuksen kanssa, että osittaisimetys oli meille toimivin ratkaisu. En pystynyt imetykselläni millään vastaamaan patukan tarpeisiin. Istukkani toimimattomuuden takia, oli patukka joutunut käyttämään kaikki rasvavarastonsa viimeisten viikkojen aikana ollessaan masussani. Syntyessään hänellä oli siis paljon kiinniotettavaa eikä maitoni tahtonut hänelle riittää. Sairaalasta lähtien hänellä annettiin lisämaitoa ja silti hän vain huusi. Hän ei tuntunut millään tulevan kylläiseksi ja muutamien valvottujen sekä itkettyjen öiden (patukan ja äidin toimesta) jälkeen, päätimme antaa hänelle korviketta. Ja ihme oli tapahtunut, hän lopetti huutamisen, jota oli sinäkin iltana jatkunut tauotta monta tuntia. Tähän ei vaikuttanut se, että olin koko illan ollut hänen kanssaan lukittuna sohvan kulmaan imetystyynyn kanssa. Ensimmäisen jotenkin paremmin nukutun yön jälkeen, en tohtinut enää murehtia sitä, olisinko nyt jotenkin epäonnistunut äiti. Patukka ei tulisi kasvamaan täysimetyksellä vaan saisi korviketta minun tarjoaman ravinnon lisäksi. Hän kasvoi normaalisti, täydellisesti keskikäyrällä. Ja jatkaa kasvua edelleen.



Toisen lapsen kohdalla on silti hartain toiveeni, että voisin täysimettää tulevaa vauvaa. Täysimetys on molemmilla kerroilla ollut minulle se lähtökohta. Onhan se luonnollisin tapa tarjota ravintoa vastasyntyneelle. Toisaalta osaan olla tällä kertaa hieman armollisempi itselleni, jos imetys ei jostain syystä luonnistuisikaan. Uskallan mahdollisesti aikaisemmin kokeilla antaa korviketta, potematta siitä syyllisyyttä. Toisaalta osaan varautua henkisesti ihan eri tavalla siihen, kuinka paljon energiaa ja aikaa imetys vie. Osaan suhtautua eri tavalla siihen, kuinka läsnä tulen vauvalle olemaan enkä hätkähdä sitä. Samalla kuitenkin toivoisin, että mieheni saisi olla yhtä paljon läsnä vauvan ruokinnassa, mitä hän oli patukan kanssa. Oli ihana, että he saivat luotua suhdettaan myös ruokailujen avustuksella. Sain myös itselleni hetken aikaa tai hetkeksi molemmat kädet käyttööni. En tuntenut olevani täysin kiinni vauvassa, koska tiesin hänen saavan myös masunsa täyteen isänsä kanssa. Tämä mahdollisti minulle paljon. Jossain vaiheessa sain jopa pumpattua maitoa niin paljon, että mieheni sai sitä sulatettua patukalle pakkasesta.

Toivoisin, että patukan tavoin tuleva vauvamme suostuisi syömään pullosta. Se helpottaa oman ajan saamista ja antaa pienen breikin silloin tällöin. Olen henkisesti varustautunut ja täysin tietoinen siitä, kuinka täysimetys vaatii paljon ja varsinkin tiheiden imujen aikaan. Olet jatkuvasti läsnä vauvalle ja silloin on hyväkin, että pelkästään imettää ja pitää niitä kuuluisia imetysmaratoneja. Tämä on ainoa keino taata vauvalle hänen tarvitsemansa maitomäärän. Tiheän imun aikaan maitomäärä kasvaa verrannollisesti imemisen määrään, enkä halua riskeerata maidon määrää tiheän imun aikaan. Tarkoitus olisi pitää imetystä yllä ainakin tuohon maagiseen kuuden kuukauden rajapyykkiin asti, jonka jälkeen olisi hyvä aloittaa viimeistään yöimetysten lopettaminen. Täysimetyksen oheen aloitamme kiinteiden maistelut neljän kuukauden iässä, niin kuin teimme patukankin kanssa. Tarkoitus ei ole syrjäyttää imetystä, mutta aloittaa pienin askelin kiinteisiin tutustuminen.
Imetyksen sujuminen ja helppous viehättää. Imetyksen aikana saa luotua vauvaan ihan eri tavalla yhteyden ja onhan se jotain ainutlaatuista. Täysimetys on toiveeni. Haave, jonka todella toivon, että pystyisin toteuttamaan ja elämään. Jos vauvan alkutaival on samantapainen kuin patukan, en kaihda ottaa korviketta käyttöön imetyksen oheen. Kunhan vauvalla on kaikki hyvin ja hän kasvaa ja kehittyy. Silloin on äidin tärkein tehtävä täytetty, tavalla tai toisella.


Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.