Äiti on vähän väsynyt

Kirjoittanut Tanja


Aamulla ei meinaa saada silmiä auki, ajatukset takkuaa ja olo tuntuu tahmealta. Varmasti tutun kuuloinen olotila lähes jokaiselle pienen lapsen vanhemmalle, ainakin jossain vaiheessa elämää.
Me ollaan oltu pikkulapsiperheen näkökulmasta siitä onnellisessa asemassa, että meillä on nukuttu pojan syntymästä asti suht koht hyvin. Tietenkin vastasyntyneen kanssa heräiltiin öisin syömään useaan otteeseen, mutta jo muutaman kuukauden ikäisenä poika nukkui ensimmäiset täydet yöunet ja ajoittaisia huonompia vaiheita lukuun ottamatta olen kokenut, että sekä poika, että me vanhemmat olemme saaneet nukkua melko hyvin.

Millaisia ne meidän hyvät yöunet ovat sitten olleet? Jossain vaiheessa nukuttiin pidemmän aikaa ihan täysiä yöunia, mikä tarkoitti siis pojan kohdalla nukahtamista illalla ja heräämistä aamulla. Öihin saattoi osua muutamia kitinöitä, joihin oli helppo reagoida hyssyttämällä ja uudelleen peittelemisellä, kun poika tuolloin vielä nukkui pinnasängyssä meidän sängyn vieressä. En laskenut noita heräämisiä oikeastaan lainkaan heräämisiksi, koska ne eivät vaatineet itseltä kuin pienen havahtumisen ja sitten olimmekin jo molemmat takaisin sikeässä unessa.

Pojan täytettyä vuoden, on unen määrä ja laatu selvästi alkanut vaihdella, etenkin jos vertaa ensimmäiseen vauvavuoteen. Hampaiden puhkeaminen, kävelemisen ja muiden uusien taitojen oppiminen, omaan huoneeseen siirtyminen, tutista luopuminen, painajaiset, sairastelut ja milloin mikäkin on heikentänyt yöunia ja näkynyt joko heti tai vähän viiveellä pojan unien katkonaisuutena ja samalla myös minun yöunien huononemisena. Pojan syntymästä asti olen ollut päävastuussa pojan yöheräilyistä, koska mies ei hyvien unenlahjojensa takia herää lainkaan pojan kitinöihin tai pieneen itkuun. Miehellä on myös vaativa työ, josta hänen täytyy selvitä päivisin kunnialla, joten mielestäni on fiksumpaa, että minä kotona olevana ja päiväunille pääsevänä otan vastuun yöheräilyistä. Välillä jos huonompia öitä on ollut takana jo pidemmän aikaa ja univaje alkaa näkyä ja tuntua, menee pojan isä nukkumaan pojan huoneen lattialle ja näin saan itse nukuttua yön tai pari kunnolla. Mies ottaisi paljon enemmänkin vastuuta yöheräilyistä, mutta itse olen halunnut pitää kiinni nykyisestä systeemistä ja siksi on toimittu näin lähes kahden vuoden ajan.


Viimeiset viisi viikkoa olemme taistelleet todella hankalien öiden kanssa. Poika sairastui vappupäivänä ja viikon nuhakuumeen sekä yskimisen jälkeen hänellä diagnosoitiin korvatulehdus. Tuosta sairastumisesta alkoi huonot yöunet ja totta kai on ihan normaalia, että kuumeinen ja tukkoinen lapsi ei nuku kunnolla, etenkin, kun hän sai öisin kamalia yskäkohtauksia, jotka vaativat keuhkoja avaavaa lääkettä helpottaakseen. Vasta antibioottikuurin alettua yskä alkoi helpottaa ja pikkuhiljaa myös yöunet alkoivat tuntua hieman normalisoituvan. Nyt kuukausi korvatulehduksen diagnosoimisesta olen kuitenkin saanut todeta, että edelleen pojan yöunet ovat olleet todella huonoja ja katkonaisia. Nukahtaminen on vaikeaa ja unille rauhoittumisessa saattaa mennä helposti tunti. Nukahtamisesta noin tunnin kuluttua alkaa kitinä ja heräily, josta hän vielä suht nopeasti nukahtaa uudelleen, mutta vaatii kuitenkin jomman kumman meistä vanhemmista istumaan pinnasängyn viereen 10-15 minuutin ajaksi kerrallaan. Viimeistään klo 01-02 välillä alkaa todelliset yöheräämiset, joista syvään uneen nukahtaminen on työn ja tuskan takana ja pahimmillaan olen nuokkunut pojan sängyn vierellä aina 40 minuuttiakin kerrallaan.

Välillä olen ollut öisin niin väsynyt, että olen napannut pojan jossain vaiheessa aamuyötä mukaani ja vienyt hänet meidän sänkyyn nukkumaan. Siinä unet ovat sitten jatkuneet sikeästi, kun poika on saanut nukkua meidän vanhempien välissä. Vierelle nukkumaan ottaminen on tuntunut pakkoratkaisulta, koska raskauden ja pitkään jatkuneiden huonojen yöunien takia olen ollut normaalia väsyneempi ja jossain vaiheessa yötä ei vaan ole enää jaksanut taistella pojan pinnasängyn vierellä, koska olen halunnut jo itsekin päästä nukkumaan univelkaani pois.


Nyt viime viikonloppuna kuitenkin totesin, että yöt ei millään voi jatkua tällaisena eteen päin. En voi joka aamuyö kiikuttaa poikaa meidän väliin nukkumaan, koska kohta ollaan siinä pisteessä, että tuosta tavasta on todella vaikea päästä eroon. En voi myöskään jatkuvasti nukkua öitä alle tunnin pätkissä, koska nyt 5 viikon jälkeen univaje ja unien katkonaisuus on jo alkanut vaikuttaa pahasti vireystasooni. Olen kuin haamu normaalista ja päivät tuntuvat tahmealta rämpimiseltä. Päivisin saan tehtyä vain ja ainoastaan ne pakolliset asiat ja mihinkään muuhun ei meinaa riittää energiaa. Joudun myös joka päivä nukkumaan päiväunet yhdessä pojan kanssa, joten aikaa tehdä omia juttuja ei ole viime aikoina ollut oikeastaan ollenkaan. Miehellä on menossa töissä kiireinen ajanjakso ja hän on nyt kolme viikkoa putkeen töissä ilman vapaapäiviä ja tekee pitkiä työpäiviä, ollen kotona vasta kuuden aikaan illasta. Se siis tarkoittaa sitä, että hänestä ei ole tällä hetkellä apua yövalvomisten kanssa ja pojan hoitovastuu on päivisin täysin minulla ja huonoista öistä huolimatta päivistä on selvittävä, vaikka kuinka väsyttäisi.

Päätin aloittaa pojan kanssa unikoulun, jossa siirrytään viikon ajaksi nukkumaan patjalle lapsen huoneen lattialle. Tarkoituksena olisi, että lapsen yöllisiin heräämisiin reagoidaan mahdollisimman vähän ja lapsen pitäisi rauhoittua vanhemman läsnäolosta huoneessa. Ensimmäisenä yönä poika heräili useamman kerran, mutta rauhoittui heti pieneen hyssytykseen ja nukkui yön suhteellisen hyvin. Toisena yönä kitinä alkoi jo melkein heti nukahtamisen jälkeen ja pojan oli selkeästi vaikeaa nukahtaa uudelleen. Päätinkin antaa hänelle panadolia, joka helpotti samoin tein ja poika nukkui loppuyön ilman yhtään heräämistä. Kolmantena yönä annoin pojalle panadolin jo ennen nukkumaan menoa, koska epäilin huonojen öiden johtuvan joko aiemmin olleesta korvatulehduksesta, hampaiden puhkeamisesta tai kasvukivuista. Kolmas yö olikin panadolista huolimatta aivan kamala ja poika ei pystynyt rauhoittumaan, vaikka nukuin vieressä ja jossain vaiheessa silitin ja rauhoittelin häntä unikoulun ohjeen vastaisestikin. Vasta kolmen aikaan aamuyöllä poika vihdoin nukahti sikeään uneen ja nukkui vajaan 4h yöunet putkeen.

Tuon kolmannen yön jälkeen kävimme lääkärissä korvien jälkitarkastuksessa, joka ohjeistettiin tekemään kuukausi korvatulehduksen diagnosoimisesta. Lääkärin mukaan toisessa korvassa oli paraneminen vielä hieman kesken, mutta tarvetta uudelle antibioottikuurille ei onneksi ollut ja lääkärin mielestä korvan ei pitäisi olla syynä huonoihin yöuniin. Lääkäri tutki pojan läpikotaisin ja tarkasti myös ikenetkin, josko sieltä olisi puhkeamassa poskihampaita. Mitään normaalista poikkeavaa ei löytynyt ja ikenissäkin tilanne näytti rauhalliselta, joten hampaiden puhkeamisesta tuskin on kyse. Totesimmekin, että meneillään on varmasti jokin vaihe, joka vaikuttaa yöuniin niin vahvasti. Ei siis auta kuin jatkaa unikoulua ja odotella, josko yöunet alkaisivat helpottaa ja päästäisiin pikkuhiljaa takaisin kiinni meille normaaleihin yöuniin. Ja itse normaaliin, jaksavaan olotilaan. Jo yhdenkin yön kunnon yöunet ilman heräämisiä tuntuvat tekevän ihmeitä ja sellaisen jälkeen saa päivän aikana tehtyä asioita enemmän, kuin välillä koko tahmeasti kulkevan viikon aikana on saanut.


Välillä nämä hankalammat vaiheet tuntuvat melko puuduttavilta, etenkin, kun nytkin tätä vaihetta on kestänyt sen viisi viikkoa ja suurempaa helpotusta ei ole ainakaan vielä ollut havaittavissa. Satunnaisesti poika nukkuu joitakin parempia öitä, kunnes seuraava yö onkin taas aivan katastrofaalinen. Oma jaksaminen on kortilla ja univajeiset raskausaivot tuntuvat välillä käyvät sen verran tyhjäkäynnillä, ettei ajatus meinaa juosta lainkaan. Harmittaa ja turhauttaa, kun ei ole lainkaan energiaa tai päiväunien nukkumisen takia aikaa tehdä omia juttuja, jotka jollain tapaa virkistäisivät ja piristäisivät, etenkin nyt, kun miehen töiden takia olen arkipäivät ja viikonloput pojan kanssa aika lailla kaksin. Hieman kauhulla odotan sitä, kun vauva syntyy ja yövalvomiset tietenkin lisääntyvät vauvan yösyöttöjen takia. Toivon todellakin, että siihen mennessä esikoisen yöt olisivat rauhoittuneet ja omaa valvomista ja nukkumisia ei tarvitsisi rytmittää kahden lapsen heräämisten mukaan.

Neljäs unikouluyö toi taas hieman valoa tunnelin päähän ja poika nukkui muutamaa heräämistä vaille koko yön hyvin. Unikoulun mukaan tilanteen pitäisi helpottaa viikossa, eli viikon patjalla nukkumisen jälkeen minun pitäisi taas pystyä siirtymään nukkumaan omaan makuuhuoneeseeni. Nähtäväksi jää, miten seuraavat kolme yötä menevät ja saadaanko meidän unet normalisoitua näin "pehmeän" unikoulun avulla.

Kaikessa ihanuudessaan pikkulapsivaihe osaa olla välillä todella raadollista ja mielestäni evoluutio voisi vähitellen alkaa muokkaamaan lasten unia siihen suuntaan, että koko perhe saisi levättyä tarpeeksi. En tiedä, miten olisin selvinnyt näistä viikoista, jos olisin jo töissä ja päivät pitäisi jaksaa paiskia aivotoimintaa vaativia hommia muutamien tuntien unilla. Onneksi nämäkin hankalammat ajat ovat niitä kuuluisia VAIHEITA, joita tulee ja menee ja jotka kuulemma helpottavat jossakin vaiheessa. Tuo lause ei hirveästi lohduta nyt, kun silmäpussit ovat kauppakasseja isommat ja yritän puolilla valoilla hoitaa arkiaskareita energisen taaperon kanssa. Mikä siinä onkin, että viikkojakaan kestäneet huonommat yöt eivät tunnu väsyttävän taaperoa lainkaan. Hänellä kyllä riittää energiaa puuhastella entiseen tapaan, vaikka yöt olisivat olleet miten huonoja tahansa?!

Millaisia unikouluja teillä on kokeiltu ja onko ne toimineet? Vertaistukea huonoista öistä saa jakaa kommenttiboksiin, en varmasti ole ainoa, jolla on tämän asian kanssa nyt hankalaa?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.