Kuukauden nosto: Fiiliksiä käynnistetystä synnytyksestä

Päätimme, että kerran kuukaudessa nostamme yhden vanhan postauksen arkistojemme kätköistä ja julkaisemme sen uudestaan blogissamme. Tunnistat sen otsikossa olevasta "Kuukauden nosto"- maininnasta. Tänään julkaistava teksti on julkaistu blogissamme ensimmäisen kerran 13.4.2018.

Heinäkuu oli kauneimmillaan ja puuskutin lähiseudun lenkkipoluilla ison vatsani kanssa. Kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa aloin odottamaan synnytyksen käynnistymistä oikein toden teolla. Päivisin mieli oli rauhallinen, mutta iltaisin mietin, että joko ensi yönä? Ja niin vaan uusi aamu aina valkeni ja iso pallomaha oli edelleen paikoillaan. Läheiset yrittivät rauhoitella kärsimättömyyttäni ja vakuuttelivat, että kyllä se sieltä vielä tulee. Laskettu aika oli ja meni, päiviä kului edelleen, eikä mitään tapahtunut. Vointi oli erinomainen, joten jaksoin lenkkeillä ja puuhastella päivisin hyvällä energialla. Miehen sukulaiset antoivat ohjeeksi käydä lenkeillä, koska sillä sen synnytyksen saisi käynnistymään. Ravasin kuin hullu lähiseudun pururatoja ja mietin mielessäni, että kuinka hiton monta tuntia sitä pitäisi kävellä, että synnytys siitä muka käynnistyisi? Ehkä yhden kerran sain pieniä harjoitussupistuksia aikaiseksi, muuten lenkit eivät ainakaan synnytyksen kannalta vaikuttaneet mitenkään. Toki liikunta muuten teki hyvää ja uskon sen vaikuttaneen pitkälti siihen, miten nopeasti palauduin raskaudesta ja synnytyksestä.


Yliaikaiskontrolli synnytyssairaalalle oli varattuna raskausviikolle 41+5. Tässä vaiheessa olin jo lopettanut liiallisen toivomisen synnytyksen käynnistymisestä, vaikka lääkäri kovasti vakuuttikin, että suurin osa synnytyksistä käynnistyy kyllä itsestään. Yliaikaiskontrollissa todettiin, että vauvalla on kaikki hyvin ja sain itse päättää, jäänkö heti käynnistykseen vai odotetaanko vielä kaksi päivää. Valitsin odottamisen, koska ei kai muutama päivä lisäodottamista mitään haittaisi ja toivoin kuitenkin, että synnytys käynnistyisi itsestään.

42+0 raskausviikolla menimme sitten jännityksestä vatsat kipristellen Kätilöopistolle, jossa lääkäri ultrasi ja tarkasti tilanteen. Vauvalla oli kaikki edelleen hyvin ja tilanne oli synnytyksen käynnistymisen suhteen melko epäkypsä, joten lääkäri päätyi ballongin asentamiseen. Saimme lähteä takaisin kotiin odottelemaan mahdollista synnytyksen käynnistymistä ja heti kotimatkalla ballonki aiheuttikin jo melko kivuliaita supistuksia. Kärvistelin kotona muutaman tunnin kestäneistä supistuksista, kunnes ne yhtäkkiä loppuivat kuin seinään ja sitten mitään ei tapahtunutkaan. Seuraavana aamuyönä sain ballongin nykäistyä irti ja sairaalalta ohjeen mennä synnärille aamulla.

Aamu taas koitti ja nyt lähdimme sairaalakassin kanssa kohti Kättäriä. Ballonki ei ollut juurikaan saanut aikaiseksi muutoksia tilanteeseen, joten synnytystä alettiin käynnistämään Cytotecilla. Sain päivän aikana kolme annosta Cytotecia, mutta mitään ei tapahtunut. Illalla harmitus oli melkoinen, kun synnytyksen aktiivinen käynnistäminen päätettiin lopettaa siltä päivältä, että saisin nukuttua hyvät yöunet. Jännitys, pettymys ja hormonihuurut saivat mielen aika maihin ja itkeä tihrustinkin, kun mies joutui lähtemään kotiin yöksi. Ihana yöhoitaja käski pyytämään nukahtamislääkettä, jos en ole puolenyön jälkeen saanut unen päästä kiinni. Pyörin sängyssä yhteen asti, kunnes kävin hakemassa Opamoxin ja hetken päästä nukuinkin sikeimmät yöunet, mitä olin pitkään aikaan raskauden aikana nukkunut.

Seuraava aamu valkeni ja edelleenkään ei tuntunut supistuksia. Lääkäri päätti jatkaa käynnistämistä Cytotecilla ja itse olin kovin pessimistinen edellisen päivän kokemusten takia ja olin varma, että tänäänkään ei tapahdu mitään. Kätilö oli aiemmin kertonut, että käynnistystä yritetään 2-3 päivää ja jos mitään ei tapahdu, niin sitten mennään sektioon. Mies lähti lounaalle lähiseudun ravintolaan ja itse jäin makoilemaan käyrille. Pikkuhiljaa aloin tuntea pieniä supistuksia, mutta ne eivät olleet mitenkään kovin kivuliaita ja olin varma, että supistukset vielä hiipuvat kuten aiemminkin oli tapahtunut. Läksin kävellen miestä vastaan ja totesinkin hänelle, että kyllä tähän vielä jotain lisäbuustia tarvitaan, että saadaan supistukset kunnolla käyntiin. Käveltiin reilu lenkki ulkona, kunnes palattiin osastolle. Lääkäri päätti kolmen aikaan, että hän puhkaisee lapsivesikalvot ja siitäkös se synnytys sitten toden teolla lähtikin käyntiin.


Seuraavat 7 tuntia olikin melkoista sinnittelyä. Synnytys eteni hitaasti, vaikka supistuksia tulikin lähes tauotta ja ne olivat todella kivuliaita. Kätilö kertoi, että käynnistyksessä supistukset ovat useimmiten kovempia ja kivuliaampia, mutta ne eivät edistä synnytystä samalla tavalla kuin luonnollisesti käynnistynyt synnytys. Synnytyksen hitaan etenemisen takia epiduraalipuudutuksen laittoa viivyteltiin, ettei supistukset hiipuisi. Ilokaasu olikin todellinen ystävä supistusten taklaamisessa ja tuntui, että takerruin maskiin kuin hengenhädässä ollut. Reilu kuusi tuntia kalvojen puhkaisusta sain vihdoin epiduraalin. Heti sen jälkeen seurasikin ponnistusvaihe ja vajaan kymmenen minuutin päästä sylissämme oli ihana pieni poika. Kaikki kivut unohtuivat samoin tein, enkä olisi osannut olla onnellisempi.

Jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin miettinyt, että jos vielä joskus saan kokea tuon ihanan raskauden ja synnytyksen, niin toivoisin kovasti synnytyksen alkavan ilman käynnistystä. Haluaisin tietää, onko "luomusynnytyksessä" supistukset yhtä voimakkaita mitä käynnistetyssä synnytyksessä ja tulevatko ne melkein tauotta sitten kun alkavat. Itse ainakin yllätyin supistusten kivuliaisuudesta ja siitä, että heti kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksia tuli muutaman minuutin välein ja synnytyssaliin siirryttäessä lähes ilman taukoja.

Oman synnytyksen jälkeen on myös ollut paljon keskustelua Cytotecin haittavaikutuksista. Onneksi en ollut tietoinen niistä ennen synnytystä, mutta toisaalta uskoisin, että voisin uudestaankin tarvittaessa synnyttää Cytotecin avulla. Supistukset olivat hurjat, mutta ei niistä silti mitään traumoja jäänyt. Synnytykseen liittyy muutenkin aina omat riskinsä, joten en usko, että osaisin sen ihmeemmin pelätä komplikaatioita Cytotecin käytön takia. Lääkärit ja kätilöt olivat erittäin ammattitaitoisia ja luotin heihin täysin, enkä kyseenalaistanut heidän päätöksiä missään vaiheessa. Jollain keinollahan se lapsi on vatsasta ulos saatava ja mieluummin kuitenkin Cytotecin avulla alateitse synnyttäen, kuin suoraan sektioon. Kaiken kaikkiaan käynnistetty synnytys oli positiivinen kokemus ja arvosanaksi synnytykselle annoin 8 1/2. Turhaan sitä ainakaan pelkää tai jännittää sen enempää kuin muutakaan synnyttämistä.

Miten te muut olette kokeneet käynnistetyn synnytyksen? Jos olet synnyttänyt useammin, niin onko käynnistetyssä ja itsestään käynnistyneessä synnytyksessä ollut selkeää eroa?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.