Vauvan liikkeitä vai ilmavaivoja?


Muistatko lapsesi ensimmäiset liikkeet, missä ne tulivat ja miltä ne tuntuivat? Olitko ihan varma, että ne olivat vauvan liikkeitä vai ajattelitko, että lihakset vain nykivät tai masussa on paljon ilmaa? Ensimmäisessä raskaudessa kestää kauemmin tuntea ensimmäiset liikkeet tai ei oikeastaan kestä edes, niitä ei vaan osaa samalla tavalla yhdistää liikkeiksi kuin toisella kerralla.  Mutta kyllä niitä odottaa myös toisella kerralla ihan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla ja kyllä se tuntuu, ihan yhtä ihanalta ja hämmästyttävältä joka kerta.
Jännästi sitä raskaus etenee "odotuksesta” toiseen. Kummassakin raskaudessa olen huomannut ajattelevan samalla tavalla kuin ajattelee töissä lomista. Jaksaa tehdä ja paiskia töitä lomasta toiseen. Vähän samalla ajatuksella menee tämäkin raskaus niin kuin meni edellinenkin. Ensimmäisenä sitä odottaa ensimmäistä neuvolakäyntiä, vaikka tuo kyseinen neuvolakäynti ei ole mitenkään ihmeellinen eikä tee vauvasta vielä yhtään sen konkreettisempaa kuin ne kaksi viivaa testissä, odottaa sitä silti. Meillä ensimmäinen odotus oli varhaisultra, jossa halusin ehdottomasti käydä yksityisellä heti, kun se oli viikkojen puolesta mahdollista. Ja sen jälkeen odoteltiinkin ensimmäistä neuvolaa. Ensimmäisen neuvolan jälkeen odotettiin virallista varhaisultraa, johon täällä pääkaupunkiseudulla asuvat matkaavat Bulevardille. Jos kaiken todetaan olevan hyvin, suunnataan katseet kohti seuraavia neuvolakäyntejä. Riippuen neuvolakäyntieni ajankohdasta, alkaa vihdoin se liikkeiden odotus. Omia liikkeitä aloin odottaa jostain viikon 16 alusta eteenpäin. Minulla on sinänsä kiva tilanne, kun Tanja on minua muutaman kuukauden edellä raskaudessaan, pääsen häneltä kyselemään hänen kokemuksiaan. Ja tiedän, jokainen raskaus on omansa eikä saisi vertailla, mutta edes pientä osviittaa siitä, koska voisi olettaa jonkin asian tapahtuvan.


Tanja vinkkasi helmikuun alussa minulle Vantaan aikuisopiston Mammajoogasta, johon sitten päätimme osallistua. Odotin tuntia mielenkiinnolla ja oli ihana saada joku viikoittainen harrastus itselleen, erityisesti liikunnan parissa. Meillä oli hieman hankaluuksia löytää perille ja puuskuttaen kerkesimme tunnilla. Jooga perustuu pitkälti hengittämiseen ja ensimmäisellä tunnilla harjoittelimme paljon hengittämistä. Ja meinaisin kiljahtaa tunnin alussa, että tunsin vauvan liikkeet, ensimmäistä kertaa. Ja se ei kyllä jäänyt epäselväksi oliko kyseessä liikkeitä vai ei. Totesin kotona miehelleni, että se vaati selvästi sen hetken rauhoittumisen. Arki on niin hetkistä, ettei sitä tajua välillä rauhoittua kuulostelemaan liikkeitä. Tai voi olla, että se on mahdotonta, kun puolitoistavuotias yrittää istua sinun mahasi päälle ja leikkiä, että se on trampoliini. Tunsin liikkeitä joogan aikana muutamaan kertaan ja siksi odotukset seuraavaan kertaan olivat suuret. Erityisesti, kun ensimmäisten liikkeiden jälkeen vauva antoi odotuttaa seuraavia liikkeitä aika monta päivää eikä ne seuraavatkaan olleet mitenkään niin vahvoja kuin joogassa tulleet liikkeet. Seuraavan joogatunnin aikana en tuntenut mitään ja se oli kyllä suuri pettymys. Joogatunneista alkoi muodostumaan vauvan liikkeiden tunnistamistunti, eikä sellainen tunti mikä sen pitäisi olla.


Laitoin Tanjalle jossain vaiheessa hieman huolissani jo viestiä, kun meni monta päivää, etten tuntenut mitään. En muistanut patukan odotusajalta yhtäkkiä enää mitään ja iski paniikki. Pitäisikö tässä lähteä avoimeen neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä, onko kaikki nyt varmasti kunnossa vai olisiko vauvalle voinut käydä jotain? Tiedän kyllä, että on prosentuaalisesti aika pieni mahdollisuus, että jotain sattuisi, mutta riski on aina olemassa. Ja aina sitä vaan ajattelee sen pahimman skenaarion kautta asioita. Ihmismieli on siinä mielessä ihmeellinen, miksi aina ajatellaan pahimman kautta. Toisaalta se suojaa mieltä, kun varautuu pahimpaan eikä vastoinkäymiset tule samalla tavalla yllätyksenä. Odotusaika on kyllä todella erilaisten myllerrysten aikaa ja mieli tekee monessakin mielessä helposti kepposen. En lähtenyt neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä vain yritin luottaa siihen, ettei kaikkien liikkeiden ole tarkoitus tuntuakaan vielä tässä vaiheessa ja vasta viikolta 30 pitäisi tehdä liikelaskentaakin, jos tuntuu siltä, ettei vauvan liikkeitä ole hetkeen tuntunut. Ja tulihan ne liikkeet sieltä sitten hetken päästä. Ne tuntuivat eri paikassa kuin aikaisemmin ja olivat pehmeämmät eli vauva oli vaihtanut asentoa ja potki eri suuntaan.
Huoli palaa monesti liiankin nopeasti ja sitä ajattelee, että kyllä liikkeiden pitäisi pikkuhiljaa alkaa vahvistumaan. Miksei ne vahvistu ja miksi on taas mennyt monta päivää, kun ei ole tuntunut mitään. Ja saman tien vauva teki voimakkaimman potkun ikinä ja teki selväksi, että tämä äiti murehtii paljon, mutta onneksi turhaan.


Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.