Raskausviikon 23 neuvola


Kävin muutama viikko sitten raskausviikon 23 neuvolassa. Raskausviikot tuntuvat vain vilisevän silmissä ja siksi terveydenhoitajan kysymys "mitä ajattelet synnytyksestä?" tuntui tulevan aivan puskista ja jotenkin aivan todella varhaisessa vaiheessa. Meinasin jo sanoa, että täytyykö siitä vielä ajatella mitään, siihenhän on vielä ikuisuus, mutta hetken ihmeteltyäni tajusin sulkea suuni. Siihenhän ei todellakaan ole ikuisuutta, vaan enemminkin tällä tahdilla olen synnyttämässä nopeammin kuin ehdin tajutakkaan.

Niin, mitä sitten ajattelen tulevasta synnytyksestä? Ensin vastasin, että en ole oikeastaan ehtinyt vielä asiaa miettiä, kunnes sitten hetken keskustelun jälkeen totesimme yhdessä, että onhan se asia mielessä käynyt, koska olen tehnyt suunnitelmia synnytyksen varalle. Pääsääntöisesti olen siis miettinyt synnyttämistä käytännönasioiden kannalta, minne poika menee hoitoon ja mitä puolestaan tapahtuu, jos synnytys menee taas käynnistykseen? Itse synnyttämistä en ole juurikaan ennen tuota neuvolakäyntiä hirveästi pohtinut, mutta onhan se nyt hieman enemmän ruennut pyörimään päässäni ja huomaan esikoisen syntymään liittyvien kokemusten nousevan taas aktiivisesti pinnalle.


Ihan hirveän syvälle emme synnytykseen vielä menneet. Lähinnä terveydenhoitaja kyseli mielipidettäni kivunlievityksestä ja pyysi näyttämään VAS- mittarin (Visual Analogic Scale) avulla, miten suhtaudun tulevaan synnytykseen. VAS-mittarissa valitsin aivan vasemman reunan, joka tarkoittaa sitä, että suhtaudun synnytykseen rauhallisin mielin. Synnytys ei pelota lainkaan, eikä vielä tässä vaiheessa jännitäkään. Vaikka tiedän, että synnytyskipu on todella kovaa ja edessä on tuskaiset hetket, niin silti odotan synnytystä todella rauhallisin mielin. Jännitys varmasti astuu kuvioihin lähempänä laskettu aikaa, mutta ennemminkin positiivisena jännityksenä kuin negatiivisena, pelkoon liittyvänä jännityksenä. Koen, että yhden synnytyksen kokemuksella pystyn olemaan tällä kertaa paljon rauhallisemmin mielin kuin esikoisen kohdalla, koska tiedän jo hieman, mitä tuleman pitää. Toki synnytykset eivät varmasti ole koskaan samanlaisia, joten siihen on turha tuudittautua, että kaikki tulisi menemään kuten ensimmäiselläkin kerralla. Luotan kuitenkin siihen, että kaikki menee hyvin ja olen mitä parhaimmissa käsissä Naistenklinikalla (tai minne nyt ikinä mahdun synnyttämään), joten etukäteen on turha murehtia mistään.

Kivunlievityksestä olen aikalailla samoilla linjoilla kuin esikoisenkin synnytyksessä, eli mennään tilanteen ja tarpeen mukaan. En ehdottomasti halua esimerkiksi epiduraalia, mutta se on todella hyvä vaihtoehto, mikäli kivut tuntuvat menevät sietämättömän koviksi. Haluaisin tällä kertaa kokeilla TENS- laitetta ainakin alkuun, olisiko siitä mitään hyötyä kipujen kanssa. Esikoisen synnytyksessä mentiin säännöllisten supistusten alettua (supistuksia tuli alkuun muutaman minuutin välein ja viimeiset tunnin lähes tauotta) kuuman suihkun, ilokaasun ja pakaraan pistetyn kipulääkkeen avulla. En saanut epiduraalia, koska synnytyksen käynnistyminen Cytotecilla oli hidasta ja kovista ja säännöllisistä supistuksista huolimatta, avautuminen tapahtui todella hitaasti. Epiduraali olisi kätilön mukaan voinut pysäyttää synnytyksen, joten siksi sen antamista jarruteltiin.  Epiduraalin sainkin juuri ennen ponnistusvaihetta, joten melko kivuliaiden supistusten kanssa jouduin kärvistelemään pääosan synnytyksestä. Mennään siis tälläkin kertaa tilanteen mukaan.


Otin esille myös selkäkivun, joka piinaa erityisesti liikunnan ja muun fyysisen rasituksen (esim. siivoaminen) jälkeen. Terveydenhoitaja kehoitti hankkimaan tukivyön ja kaivamaan esikoisen syntymän jälkeen saadut fyssarin jumppaohjeet esille ja jumppaamaan niiden mukaan. Ilmeisesti lähetettä julkisen puolen äitiysfyssarille ei kovin helposti meidän kaupungissa saa. Kotona tajusin, että fysioterapeutiltani saamat jumppaohjeet olivat pääsääntöisesti lantionpohjankuntoutukseen ja muihin juttuihin ja issias/selkäsärkyä hoidettiin lähinnä manuaalisesti käsitellen. Eli taidan taas hakeutua yksityiseltä puolelta jollekin äitiysfysioterapeutille, että saisin selkään vähän jotain helpotusta.

Lopuksi kuunneltiin vielä vauvan sydänäänet, jotka olivat oikein mainiot. Hemoglobiini mitattiin myös ja se oli 134, hyvällä tasolla siis edelleen. Sf-mitta mitattiin ensimmäistä kertaa ja se oli jopa 22cm. Esikoisen kohdalla samalla viikolla mitta oli 19cm, joten hieman isompana vatsa nyt toisella kierroksella kasvaa. Paino on kuitenkin noussut vähän maltillisemmin esikoiseen nähden, joten toivon kovasti, että isompi sf-mitta tässä vaiheessa ei enteilisi ihan hirveän paljon isompaa vatsaa synnytyksen aikoihin. Vähän paino ja vatsan koko kuitenkin ajoittain stressaa ja olenkin nyt entistä tarkemmin miettinyt syömisiäni ja patistellut itseäni lenkille. Toisaalta tuntuu, että vatsa kasvaa ja paino nousee tasaisesti, vaikka syömistottumukset eivät ole juurikaan muuttuneet raskauden myötä ja liikuttuakin tulee, joten en tiedä kuinka paljon normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ja liikkumisella voi loppujen lopuksi asiaan vaikuttaa. Seuraavan kerran menenkin neuvolaan vasta huhtikuun puolivälin tienoilla, eli muutaman kuukauden tauko tulee uudelleen synnyttäjänä neuvolakäynneissä. Sitten palataankin taas samaan neuvolarytmiin loppuraskauden ajaksi, mitä esikoisenkin kohdalla oli.

Löytyykö meidän lukijoista samoilla raskausviikoilla olevia? Miten teidän raskaudet on sujuneet? Osaatko suositella hyvää äitiysfysioterapeuttia Vantaa/ Helsinki alueelta?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.