Ystävyyssuhteet äitiyden kiemuroissa


Harvemmin sitä kuulee, että ystävyyssuhteet ovat parantuneet äitiyden myötä. Ei ainakaan niiden ystävyyksien kohdalla, joilla on ihan täysin erilainen elämäntilanne. Jotkut ystävistä, jotka elävät villiä ja vapaata sinkkuelämää, ymmärtävät tilanteen, samalla tavalla kuin minäkin ymmärrän. Aikataulut eivät kohtaa ja elämän rytmitys on ihan erilaista. Perheellisellä ei ole välttämättä mahdollisuutta lähteä arki-iltana mihinkään. On lasten harrastukset, ruuanlaitto, siivoaminen ja nukkumaanmenorutiinit. Kun lapset on saatu nukkumaan, ei ole kovaa intoa lähteä kotoa enää mihinkään. Sen ajan käyttää johonkin ihan muuhun. Miehen kanssa olemiseen, lukemiseen tai vaikka pitkään rauhalliseen suihkuun. Pari viikkoa sitten vietetty ystävänpäivä sai minut ajattelemaan hieman ystävyyssuhteitani ja halusin niitä hieman teille jakaa.

On myös niitä ystäviä, jotka ei ymmärrä tilannetta. Ne ovat ne ystävät, jotka manaavat sitä, kuinka lapset eivät saisi ottaa niskalenkkiä vanhemmista ja vanhempien huomaamatta pitävät heitä pikkurilliensä ympärillä. On minullakin monesti huono omatunto, kun mietin, koska olen nähnyt viimeksi ystäviäni, jotka olen tuntenut yli 20 vuotta. Monesti kynnys ottaa yhteyttä kasvaa ja jos rohkenee ehdottamaan kahvittelua tai kyläilyä ei ole ihan varma, onko ok ehdottaa, että lapset tulevat mukaan? Eikä se ystävä kehtaa sanoa, että olisi kiva nähdä ihan vaan sinua.
Minulla on ystäviä. En omista laajaa ystäväpiiriä, mutta koen, että minulla on ystäviä. Ystäviä on tullut monen mutkan kautta. Osan olen tuntenut muutaman vuoden, osa on monen vuoden takaa ja löytyy myös muutama, jonka kanssa ollaan koettu elämää yhdessä yli 20 vuotta. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka voivat sanoa, että ystävystyivät ala-asteella ja ovat olleet erottamattomia siitä asti. Minun kaikki luokkatoverit ala-asteelta ovat minun Facebook kavereita. En vietä yhdenkään kanssa aikaa, mutta tiedän suunnilleen mitä heille kuuluu. Kuka on mennyt viime kesänä naimisiin ja kuka elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia.


Ensimmäinen ystävyyssuhteeni, joka on edelleen voimissaan, on harrastukseni parista. Se on kestänyt yli 20 vuotta. Tämä ystävyyssuhde on muovautunut eniten. Olen joskus asunut ystäväni luona, koska kotiin muutto ei ollut vaihtoehto. Olemme 18-vuotiaina istuneet bussissa festareille ja takaisin. Nukkuneet teltassa ja juoneet lämmintä kaljaa, koska oli halvempi ottaa omat juomat mukaan. Nykyään olemme ystäviä, jotka näkee pari kertaa puolessa vuodessa ja pystymme jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäimme. Olemme osana toistemme elämän käännekohdissa ja kumpikin ymmärtää, jos emme kerkeä sopimaan treffejä kuin kolmen kuukauden päähän. Ja silloinkin ne saattavat peruuntua. Se on ihan ok kummallekin, kyllä me keretään seuraavankin kerran.

Minulle on jäänyt kaksi ystävyyssuhdetta lukiosta. Toisen kanssa olemme aina pitäneet yhteyttä toisiimme välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Elämän mutkat veivät meidät eri kaupunkiin, mutta ne samat elämän mutkat tekivät meistä myöhemmin sukulaisia. Menin naimisiin ystäväni isoveljen kanssa. Ehkä yllättävin asia elämäni aikana. En osannut tätä kyllä aavistaa silloin, kun hänen veljensä tapasin ensimmäisen kerran ystäväni lakkiaisissa. Siitä muutama vuosi eteenpäin ja sain Messenger-viestin, jonka seurauksena tuli aikanaan patukka. Nykyään olemme siis viikoittain tekemisissä, joko suoraan tai mieheni kautta. Hullua, mutta ehkäpä parasta mitä voi tapahtua.
Toinen ystävästäni oli pitkään sellainen, jonka elämän vaiheita seurasin facen kautta. Teimme ihan erilaisia asioita, mutta raskautemme ja poikiemme syntymä toi meidät taas takaisin ystävyyden pariin. Vaikka emme kovasti ole ehtineet nähdä, kun olemme molemmat palanneet työelämään, viestittelemme ja toivon, että pystymme näkemään silloin tällöin. Ja poikamme saavat leikkiä yhdessä.


Uusimmat ystävyydet ovat syntyneet töiden parista. Olen tehnyt kaikenlaisia työtehtäviä ja sitä myöden tehnyt paljon töitä erilaisten ihmisten parissa. Muutama ystävä on tullut tehden keikkatöitä tapahtumissa, tehden pitsaa ja hodareita. Yksi läheinen ystävä jäi tuolta tieltä. Hänen polttareihinsa piti viedä jokin asia tai tavara, josta morsiamen piti arvata mistä tunnetaan. Vein hodarisämpylöitä. Pitkän tauon jälkeen törmäsimme sattumalta häämessuilla ja siitä se taas lähti. Pidimme enemmän yhteyttä ja viimeistään raskauksien myötä tulimme taas läheiseksi.  Asettuessani omalle nykyiselle alalleni, pääsin sattumalta nykyiselle työnantajalleni töihin. Huomasimme, että meillä toimii ja ajattelemme samalla tavalla monista asioista. Myöhemmin hänestä tuli kaasoni sekä patukan kummitäti. Minulla on myös muutama työystävä, joita näen pari kertaa vuodessa ja koen heidän olevan minulle tärkeitä ystäviä. Toinen asuu Itä-Suomessa ja viestittelemme monesti lapsien kehityksestä ja odotan jo innolla, koska he palaavat pääkaupunkiseudulle. Toisen ystävän sinkkuelämää olen päässyt seuraamaan vierestä. Ja olen ollut ylpeä ystävästäni, joka on rohkeasti seurannut omaa polkuaan ja löytänyt samalla parisuhteen ja oman juttunsa.


Viimeisin ystävyyssuhteeni syntyi äitiyden myötä. En kokenut olevani kovin yksinäinen, mutta kaipasin kovasti päiviini tekemistä. Patukan ollessa vastasyntynyt, ei oikein huvittanut lähteä mihinkään tai ottaa jotain päivittäistä harrastusta tai perhekahvilassa käyntiä. Taisin lukea artikkelin vai kuulinko jostain Momzie-sovelluksesta. Kirjauduin palveluun ja tein itselleni profiilin. Oharien jälkeen sain sovittua toiset treffit. Mieheni vitsaili " Tinder-treffeillä" ja totesi, että tavoite ei näillä "sokkotreffeillä" ollut sama kuin Tinderissä. Mutta totta kai hieman jännitti enkä oikeastaan odottanut sen tarkemmin mitään. Mietin, että ainakin saisin yhden vaunulenkin tehtyä seuran kanssa ja jos hyvin käy, saisin ehkä seuraa äitiyslomalle. Minulla kävi tuuri, löysin vaunulenkin aikana jotain suurempaa. Todellisen ystävän. Ystävän, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Ilot ja surut, puhua juuri niillä sanoilla, kun haluaa. Ei tarvitse pelätä, jos olisi eri mieltä ja aina saa rehellisen vastauksen, vaikka et olisikaan samaa mieltä. Se oli tietyllä tavalla todella lohduttavaa vauvavuoden aikana. Kaikkien asioiden ei tarvitse olla soljuvaa ja hempeätä, joskus saa ottaa päähän ja sen voi sanoa suoraan. Vaikka olen tämän ystävän tuntenut lyhyimmän ajan kaikista ystävistäni, tietää hän enemmän kuin yksikään muu. Ja tiedän, että hän on tuossa muutaman minuutin päässä, koska tahansa häntä tarvitsisin, samoin kuin minä häntä varten.

Aikuisiällä ystävystyminen ei ole helppoa. Ehkä jopa vaikeampaa kuin lapsena. On omat arvot, mielipiteet, elämänkokemus ja erilaiset mielenkiinnon kohteet. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä: ole rohkea. Moni asia saattaakin yhdistää enemmän kuin tajuatkaan ja ystävyys antaa enemmän kuin osaa odottaakaan. Onko sinulla sitä tyyppiä, jolle soitat ensimmäisenä, jos jotain tapahtuu? Onko sinulla niitä ystäviä kenellä, joille et malta olla laittamatta kuvaa lapsestasi, kun lapsesi oppii jotain uutta tai tekee jotain hölmöä? Minulla ei ole ehkä joukkuetta, mutta minulla on ne kaikista tärkeimmät ja siksi niin kovin rakkaat.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.