Topit & Flopit

Vihdoin se on täällä, nimittäin joulukuu. Kotimme sai muutaman koristeen täksi kuukaudeksi. Olemme joulun mökillä, mutta jotta saa hieman enemmän joulufiilistä ennen mökille lähtöä, on pakko antaa kodille myös pieni ripaus joulufiilistä. Lauran viikkoon on mahtunut paljon uusi tuulia ensi vuodelle ja siksi vuoden vaihdetta odottaakin pitkästä aikaa vähän jännityksellä. Viikkoon mahtui myös pettymyksiä koulutukseen liittyen. Laura kertoikin marraskuun alussa päättyneestä projektista, jonka tulokset tulivat nyt ja tuottivat toistamiseen pettymyksen.
Tanjan vointi alkaa vihdoin parantua ja viikko on ollutkin touhua täynnä. Tuntuu, kuin olisi herännyt henkiin pienen kooman jälkeen. Yllättävän varhaisessa vaiheessa pahin pahoinvointi ja väsymys hellittikin, etenkin jos vertaa ensimmäiseen raskauteen. Raskausappin mukaan suurimmalla osalla raskaana olevista olo alkaa helpottaa näillä raskausviikoilla, joten ihanaa, että itsekin kuulun tähän onnekkaiden joukkoon.


TOPIT

Opiskelu ja yrittäjyys (Laura)
Ennen patukan syntymää oli saanut alun uusi työprojekti, joka jäi raskausuutisen takia taka-alalle. Nyt työelämään palatessani asia nousi taas ajankohtaiseksi ja otti uutta tuulta purjeittensa alle. Viime viikolla vierailin "yhtiökumppanini" kanssa Patentti- ja rekisterihallituksessa ja saimme Y-tunnuksen. Nyt sitten voimme tosissamme lähteä viemään ideaamme eteenpäin ja etsimään rahoitusta. On tämä jännittävää, kun voi tavallaan sanoa olevansa yrittäjä, osittaisesti ainakin. En koskaan kuvitellut olevani millään tasolla yrittäjä, mutta tässä sitä ollaan. Jatkan kuitenkin päivätyössäni ja tätä tehdään pikku hiljaa siinä sivussa.
Samalla ilmottauduin oppisopimuksella opiskelemaan lähiesimies-ammattitutkintoa. Haluan jatkuvasti kehittää itseäni jollain tavalla. Työn ohessa tehtävä opiskelu palvelee elämäntilanteessani itseäni parhaiten ja kyseinen tutkinto antaa minulle enemmän avaimia toimia tehtävässäni. Ehkä opin itsestänikin jotain uutta. Ja jopa kehityn nykyisessä työssäni. Odotan innolla opiskelujen alkua. Olen kuin ekaluokkalainen, joka on menossa ensimmäistä kertaa kouluun. Toivottavasti opiskelu intoni pysyy kauemmin kuin itselläni aikoinaan ala-asteelle mentäessä.


Hyvät ferritiini-arvot (Tanja)
Kävin maanantaina verikokeissa, missä otettiin normaalien alkuraskauden verikokeiden lisäksi myös rautavarastoarvot. Kirjoittelinkin viime postauksessa, että kärsin ensimmäisessä raskaudesta pahoista levottomista jaloista ja loppuraskaudessa varastorauta-arvot olivat vain himpun yli viitearvon. Päätettiinkin neuvolassa, että mitataan arvot heti alkuraskaudessa, jotta tilannetta voi lähteä korjaamaan hyvissä ajoin, ennen ongelmien ilmaantumista, mikäli sille tarvetta olisi. Varastorauta arvo olikin tällä kertaa moninkertainen edelliseen testaukseen nähden ja näin ollen raudan syömiselle ei ainakaan tässä vaiheessa ole mitään tarvetta. Ihanaa, kun neuvolassa kuunnellaan meidän odottajien huolia ja tutkitaan tarvittaessa, vaikkei nämäkään testit rutiinisti olisi alkuraskauteen kuuluneet.

Sijoittamisen aloittaminen (Tanja)
Sijoittamisen aloittaminen on ollut meidän perheessä puheissa iät ja ajat, mutta tuumasta toimeen ei olla kuitekaan jostain syystä ryhdytty. Meillä ollaan aina oltu perinteisen tilisäästämisen harrastajia, mikä ei pidemmässä juoksussa ole lainkaan tuottoisaa touhua. Törmäsin tällä viikolla uuteen erään pankin tarjoamaan matalan kynnyksen sijoitussovellukseen, jossa luodaan sijoittajaprofiili, asetetaan tavoitteet ja sen mukaan rahoja sijoitetaan eri riskitasojen rahastoihin ja osakkeisiin. Meillä tämä sijoittaminen on vähän testimielessä aloitettu homma ja mitään superisoja summia ei kuukausitasolla sijoitettavaksi laiteta. Sellainen rahamäärä, minkä menettäminen ei liiemmin harmita, koska valitsimme, että rahat sijoitetaan melko korkean riskitason mukaan. Tarkoituksena on pidemmän aikavälin aikana katsoa mitä tapahtuu. Ensi askeleet on nyt ainakin otettu, vielä en osaa sanoa oliko tämä kyseinen väylä se järkevin, mutta aloitettu on.



FLOPIT

Ammattikorkeakoulu haaveet (Laura)
Niinkuin topeissakin mainitsin, on minulle kouluttautuminen sekä itsensä kehittäminen tärkeää. En ole se tyyppi, joka tyytyy johonkin, jossa on hyvä. Haluan kehittyä ja oppia työurani aikana uutta. Olen hakenut ammattikorkeakouluun aikaisemminkin pääsemättä sisälle. Koskaan aikaisemmin en ollut saanut esivalintakokeesta näin hyviä pisteitä kuin tänä vuonna. Itse pääsykokeen pisteet olivat taas ihan täysin vastakkaiset. Saadessani pisteet fiilis lässähti kuin pannukakku; en ole koskaan saanut näin huonoja pisteitä kuin tänä vuonna. Olin pettynyt. Ikävintä tilanteessa on se, ettei pisteitä mitenkään eritellä. En tiedä missä kohtaa olen mokannut tai mitä voisin tehdä ensi kerralla eri tavalla. Olen jo miettinyt soveltuvuutta alalle, jota olen koko elämäni tehnyt. Muutaman päivän pohdintojen jälkeen en olekaan heittänyt hanskoja tiskiin vaan päättänyt kokeilla onneani uudestaan. Jatkossa täytyy pohtia polkuopintojen mahdollisuutta ja sitä kautta hakeutumista ammattikorkeakouluun. Se on kuitenkin maksullista, eikä se hinta mikään pieni summa olekaan. Tosin olen kyllä valmis tekemään aika paljon, jotta pääsisin opiskelemaan. Joten ehkäpä tässä pitää ruveta säästämään rahaa jemmaan.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.