Raskausajan ruokavalio

Raskausaika on monien mullistusten aikaa. Kroppa muuttuu kovaa vauhtia, olotilat vaihtelevat raskauden eri vaiheiden mukaan ja lautaselle ei saa valita kaikkia niitä tuttuja ja turvallisia ruoka-aineita, joita on normaalisti tottunut syömään. Raskausajalle on annettu ravinnon osalta pitkä liuta erilaisia erityissuosituksia, joita toiset raskaana olevat noudattavat täsmällisesti ja toiset hieman suurpiirteisemmin tai ei lainkaan.


Itse olen monessa muussakin elämän osa-alueessa melko tarkka, joten sinänsä ei ole yllättävää, että noudatan neuvolasta saatuja ruokailusuosituksia aikalailla kirjaimellisesti. Kaikki sanovat, että kiellettyjen ruoka-aineiden lista kasvaa vuosi vuodelta ja tottahan tuo varmasti onkin. Ruuasta ja sen vaikutuksesta löytyy jatkuvasti enemmän ja enemmän tutkittua tietoa, johon neuvolastakin saadut suositukset perustuvat, joten "kieltolista" on väkisinkin melko pitkä. Monilta aiemmin raskaana olleilta saakin aina hieman ihmetteleviä kysymyksiä, kun kieltäydyn salmiakin ja lakritsin syönnistä, niitä kun vielä joitakin vuosia sitten (ja ilmeisesti myös tänäkin päivänä) suositeltiin, jos verenpaine oli liian matalalla. Inhoankin yli kaiken, jos minulle kommentoidaan raskausajan ruokasuositusten noudattamisesta, että "kyllä niitä on ennenkin saanut syödä" tai "minä en ainakaan jaksa stressata turhasta". Niin, varmasti ennen on tehty monia asioita, jotka on nykyään todettu haitalliseksi terveydelle ja siksi se argumetti ei ole kovin validi, kun kommentoidaan toisen ihmisen päätöstä, olla syömättä jotain, minkä on osoitettu olevan haitaksi vatsassa kasvavalle lapsukaiselle. Tuo stressaamis- kommentti ärsyttää myös joka kerta ihan tolkuttomasti, koska ei raskausajan suositusten noudattaminen itsellekään stressiä aiheuta, vaikka joskus saattaisinkin graavilohen tai metvurstin perään hieman haikaillakin.

Onneksi jokainen meistä raskaana olevasta voi ja saa itse tehdä ratkaisut siitä, mitä suuhunsa laittaa. Uskoisin, että eniten kahtiajakoa näkee juurikin salmiakin/ lakritsin, raa'an kalan tai lihan ja pehmeiden juustojen osalta. Toiset syövät koko raskauden metvurstia, sushia, salmiakkia ja fetaa, kun taas toiset pidättäytyvät  näistä koko raskauden ajan, ihan vaan varmuuden vuoksi. Uskon, että esimerkiksi listeriaan sairastumisen riski on ihan äärettömän pieni ja välillä suositusten noudattaminen tuntuukin ylivarovaisuudelta. Tiedän kuitenkin omalta osaltani, että en tulisi ikinä antamaan itselleni anteeksi, jos jostain syömästäni ruuasta saisinkin jonkun sikiöön vaikuttavan sairauden, joten siksi on helpompi vältellä tiettyjä tuotteita tämän pienen hetken, kun vauva vatsassani kasvaa.


Vaikeinta raskausajan suostuksissa on noudattaa juurikin tuota salmiakki-kieltoa. Rakastan salmiakkia yli kaiken ja nyt herkkupäivinä tuskastelen kaupassa, kun olisi mukava ostaa jotain hyvää, mutta mitään muuta kuin salmiakkia ei kuitenkaan tee mieli. Herkkujen syönti onkin vähentynyt radikaalisti, koska suklaa, hedelmäkarkit, pullat, jätski, tms. ei vaan ole niin hyviä, että niitä tulisi syötyä kovinkaan usein. Sinänsä ei mikään huono ongelma, eipä niiden sokeristen herkkujen mättäminen missään elämänvaiheessa kovin suositeltavaa ole. Muiden kieltojen noudattaminen onkin sujunut paljon helpommin. Kahvin vähentäminen on tapahtunut huonovointisuuden myötä kuin luonnostaan, koska kahvia ei vain yksinkertaisesti tee mieli. Pehmeät juustot olen hyljännyt muuten, paitsi Valiolta uskaltaisin syödä tietyttyjä heidän sivuillaan lueteltuja tuotteita, jotka ovat valmistukseen liittyvän kuumakäsittelen takia turvallisia myös raskaana olevien syödä (klik). Graavilohta himoitsen aina aika ajoin ja etenkin joulupöydässä tiedän luovani kaipaavia katseita kalatarjotinta kohti. Punaviiniä tulen varmasti kaipaamaan jossain vaiheessa raskautta, kunhan nämä alun pahoinvoinnit nyt väistyvät kokonaan pois ja ajatus alkoholista voisi tuntua mukavalta. Alkoholi on kuitenkin raskauden aikana ehdottomalla kieltolistalla, joten mietitään sitä viinilasillista sitten joskus ensi kesänä seuraavan kerran.


Ainoa haaste suositusten noudattamisessa on ollut riittävä kalan syöminen. Kala-aterioita suositellaan syötäväksi 2-3 kertaa viikossa ja itse saatan hyvänä viikkonä yltää yhteen kala-ateriaan. Nyt kotona ollessa kalan syöminen on vähentynyt ihan todella radikaalisti. Tykkäisin syödä lohta, mutta jostain syystä meidän vakiokaupassa kalan kilohinnat tuntuvat olevan ihan todella korkeita ja läheskään joka viikko en jaksa etsiä kalatarjouksia, joiden mukaan kävisin kalaa ostamassa. Tässä täytyisi ehdottomasti petrata, ei pelkästään oman ja vatsassa kasvavan vauvan takia, vaan myöskin tuon meidän taaperon, jotta hänen ruokavalionsa olisi mahdollisimman monipuolinen. Itse olennyt raskausajan syönyt omega-3 rasvahappoja suoraan purkista, jolla turvaan maha-asukin riittävän hyvien rasvojen saannin. Vähäisen maitotuotteiden syönnin takia nappaan purkista myös kalkkia ja yleisten suositusten mukaan käytän myös raskausajan monivitamiinivalmistetta, jossa on mukana oleellinen foolihappo ja d-vitamiini.

Tähän raskauteen ei ole onneksi ainakaan vielä liittynyt mitään kummallisia himoja. Ensimmäisessä raskaudessa himoitsin tomaatteja, mansikoita ja vesimelonia, joita tulikin syötyä kilotolkulla. Tässä raskaudessa tuo tomaatinhimo on myöskin ollut läsnä ja sen lisäksi on tehnyt mieli rouskuttaa porkkanoita. Kaikki rasvainen ja "tunkkainen" lähinnä etoo, joten mieliteot liittyvät kaikkeen ihanan raikkaaseen ja kevyeen. Frooshin mustikka-vadelma smoothie on myöskin ollut todellinen aamujen pelastus, niitä meneekin aina pullollinen heti herättyä. Ihanan raikas juoma aamuun, kun heti silmät avattua oksettaa ja jotain on kuitenkin saatava vatsantäytteeksi syötyä. 

Mites te muut odottajat, noudatatteko kuinka kirjaimellisesti annettuja suosituksia vai syöttekö myös "kieltolistalta" löytyviä ruoka-aineita? Tekeekö raskausajan suositusten noudattaminen vaikeaa? Olisi kiva myös kuulla, minkälaisia raskausajan himoja muilla on ollut!

3 kommenttia

  1. Mä olen nyt toista kertaa raskaana ja samalla linjalla menen kuin ekassa raskaudessa. Alkoholin suhteen olen täysin nollalinjalla, eikä toistaiseksi ole edes tehnyt mieli. Kahvia tulee juotua useimmiten vain yksi muki aamulla, joskus juhlissa saattaa tulla toinen kuppi päivälle, jolloin ehkä menee yli suositusten.

    Graavilohta, salamia ja ilmakuivattua kinkkua ajoittain kaipailisin kovastikin, mutta niiden suhteen olen myös pitänyt tiukkaa ei-linjaa. Syödään sitten keväämmällä.
    Juustojen puolelta aikalailla olen jättänyt pehmeät juustot syömättä, paitsi juurikin noita Valion viola tuorejuustoja olen saattanut juuri avattuina syödä.

    Mitä taas tulee salmiakkiin ja lakritsiin, kävin aikanaan lukemassa tutkimuksia juurikin tästä glykyrritsiinistä, ja niissä tutkimuksissa esitettiin tiettyä grammamäärää, mikä katsottaisiin turvalliseksi nauttia. Olen sitten saattanut silloin tällöin, jos jossain on tarjolla, syödä muutaman yksittäisen salmiakin, mutta kotiin en osta.

    Muiden suositusten suhteen taidan aikalailla tulla niitä noudattaneeksi ilman sen kummempaa pohtimista.

    -Innis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos komentistasi! Samaisen tutkimuksen olen varmaan myös itse lukenut ja muutama salmiakki tai lakritsi ei tosiaan vatsassa kasvavalle vauvalla haitallista ole. Itselläni salmiakki vain kuuluu niin superherkkuihin, että on helpompi olla syömättä lainkaan kuin sallia se muutaman syöminen. Nälkä kasvaa siis syödessä ja jos makuun pääsee, niin sitten tekee vain enemmän mieli ja joutuu tuskastelemaan, kun ei saa syödä enempää. Nollatoleranssi toimii omalla kohdallani siksi paremmin. :D Ihanaa odotusta ja joulua! -Tanja

      Poista
    2. Näinhän se tosiaan on, että sen mukaan kannattaa mennä, mikä itselle parhaiten toimii :) 9 kk on kuitenkin melkoisen lyhyt aika kieltäytyä tai rajoittaa syömisiään. Mulle ihme kyllä ei ole suurta himoa salmiakkiin tullut niistä muutamista syödyistä, vaikka normaalisti on myös mun ykkösherkkuni. Enemmänkin on raskausaikana aina vähentynyt kaikenlaisen makean syönti, joten silläkin ehkä helppoa.
      Imetysaika onkin sitten jo kokonaan oma juttunsa :D
      Hyvää joulun odotusta myös sinulle!

      -Innis

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.