Ja niin se ilo taas palasi meille

Viimeiseen kolmeen kuukauteen on mahtunut paljon tunteita. Kirjoitin kesän loppupuolella meitä kohdanneesta keskenmenosta ja siihen liittyneestä surusta. Koko kesä tuntui olevan vastoinkäymisiä täynnä ja suurinpana tietenkin oli elokuun ulrassa saatu tieto tuulimunaraskaudesta. Se todella pysäytti ja satutti. Kaikki se ilo ja ajatukset uudesta tulevasta perheenjäsenestä otettiin meiltä pienessä hetkessä pois ja jäljelle jäi vain tyhjyys. Tyhjä kohtu ja surullinen mieli.


Voi olisinpa tuolloin tiennyt, että asiat kääntyvät vielä parhain päin. Elokuun puolivälissä kävin nukutuksessa tehtävässä kaavinassa, koska lääkkeellinen tyhjennys ei toiminut. Kolme viikkoa tuosta elimistöni oli vielä raskaana, vaikka ei oikeasti ollutkaan. Raskaustesti kuitenkin näytti plussaa ja raskausoireet pysyivät. Ottaa oman aikansa, että elimistö palautuu normaalitilaan ja vaikka kolme viikkoa on loppujen lopuksi lyhyt aika, niin tuolloin se tuntui ikuisuudelta. Ei ole kiva oksentaa aamupahoinvoinnin takia, etenkin kun tietää raskausoireiden olevan vain suurta huijausta. Kaikki tuntui niin turhalta ja järjettömältä ajanhukkaukselta.

Sain sairaalasta ohjeeksi, että uutta raskautta voi alkaa yrittämään heti, kun raskaustesti näyttää negatiivista ja oma mieli on valmis. Itse ajattelin, että vasta uuden raskauden myötä saan lopullisesti käsiteltyä keskenmenon. Vasta uuden raskauden myötä saa täytettyä sen suuren aukon, minkä keskenmeno taaksensa jättää ja vasta sen jälkeen pystyn siirtämään keskenmenon käsiteltyjen asioiden arkistoon. Hormonitoimintani jatkui normaalina heti negatiivisen testin jälkeen ja näin ollen vain kaksi kuukautta tuulimunaraskauden toteamista myöhemmin tein jo positiivisen raskaustestin. Olin ja olen niin onnellinen. Tiesin kyllä, että monesti keskenmenon jälkeen raskautuminen tapahtuu nopeasti, mutta toisaalta tiesin, että kaikilla niin ei suinkaan käy. Olin niin onnellinen, että pian kaiken surun ja pettymyksen jälkeen sain uuden mahdollisuuden.


Raskaustestin tehtyäni varasin heti alkuraskauden ultran kahdeksannelle raskausviikolle, koska vaikka raskaustesti näyttikin plussaa ja kroppani kävi läpi raskausoireita, niin silti mieltäni kalvoi epäilys. Mitä jos meillä on taas yhtä huono tuuri ja kohdussa onkin alkion sijaan vain tyhjä sikiöpussi? Mitä jos siellä onkin alkio, mutta sen sydän ei lyökkään ja kasvu on pysähtynyt varhaisemmilla viikoilla? Kaikki mahdolliset kauhuskenaariot pyörivät päässäni ja mieleni alkoi kuvitella, että keskenmeno on todennäköisempi vaihtoehto, kuin se, että kaikki menisi hyvin. Se kerran koettu suru ja pettymys on niin suuri, että pelkää yli kaiken sen tapahtuvan taas uudestaan. Miten siitä taas selviäisi? Miten oman mielen saisi taas tsempattua eteen päin, kun se jo viime kerrallakin oli niin vaikeaa.

Tällä viikolla pääsimme vihdoin ultraan. Neljän viikon pitkä, piinaava odotus päättyi. Sydämeni hakkasi, kädet hikoilivat ja vatsassa velloi paha olo. Huone oli täsmälleen sama, missä kolme kuukautta sitten saimme huonot uutiset. Jännitys ja pelko kuristi kurkkuani ja mietin, uskallanko edes katsoa ultraruutua vai odotanko vain silmät kiinni tulosta. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tällä kertaa ruudulta näkyikin heti pienen pieni katkarapua muistuttava alkio, jonka sydän löi vimmatusti. Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi ja minä olin niin onnellinen. Se hetki, kun kuulee vatsassa kasvavan mini-ihmisen sydänäänet ensimmäisen kerran on aivan maaginen. Se pyyhki hetkessä kaiken sen surun ja pettymyksen pois ja tilalle tuli onnellisuuden lisäksi toivo. Toivo siitä, että tällä kertaa kaikki saattaakin mennä aivan hyvin ja ensi kesänä meidän perheeseen syntyy uusi perheenjäsen. Nyt ultran myötä aion lopettaa stressaamisen ja murehtimisen ja alan nauttia raskaudesta. Nyt kun tiedän, että se on todellista ja kaikki on hyvin, on turha odottaa huonoja uutisia. Pääsääntöisesti kaikki kuitenkin menee hyvin ja siihen haluan nyt kovasti uskoa ja luottaa. Toiveikkaisin ja odottavin mielin ensi vuotta kohden siis.

2 kommenttia

  1. Ihanaa kuulla vauvauutisestanne. Onnea ja tsemppiä odotukseen! Kävitkö varhaisultrassa yksityisen puolella, vai miten pääsit sinne jo viikolla kahdeksan? Olen raskaana samoilla viikoilla ja minä vielä jännitän ensimmäistä ultra-aikaani joka on viikolla 12.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Ja samoin paljon onnea myös omasta raskaudestasi! Kävin yksityisellä, tosiaan julkisella puolella ensimmäinen ultra menee ensimmäisen raskauskolmanneksen loppupuolelle ja itse en malttanut odottaa sinne asti. Ensimmäisessä raskaudessa kävin Mehiläisessä ultrassa, mutta nyt edellisen ja tämän kertaisen alkuraskauden ultran kävin Helsingissä sijaitsevassa Perhe-Artessa. Suosittelenkin kyseistä paikkaa, jos sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa (siellä myös toimipiste). Lääkäriasemien hinnastoon verrattuna Perhe-Arte on huomattavasti edullisempi, muistaakseni ultra oli himpun alle 80€. Ihanaa odotusta ja syksyn jatkoa! :) -Tanja

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.