Mikä yllätti äitiydessä?

Ennen lasta tuli mietittyä paljon, miten elämä tulisi muuttumaan lapsen myötä ja miten mihinkin asioihin tulee suhtauduttua. Etukäteen on helppo ajatella, että niin ja näin en ainakaan toimi ja se ja tuo asia tulee menemään näin. Asiat eivät kuitenkaan lasten kanssa mene niin kuin on etukäteen ajatellut, niin hyvässä kuin pahassa. Mitkä asiat sitten ovat yllättäneet äitiydessä?


Rakkaus omaan vartaloon on kasvanut raskauden ja synnytyksen myötä. Olen teinitytöstä asti vahdannut painoani ja ollut omaan vartalooni aina jossain määrin tyytymätön. Aiemmin jokapäiväiseen rutiiniini kuului vaa'alla käyminen ja erilaisilla dieeteillä oleminen. Ennen raskautta ajattelin, että raskaus ja synnytys saisi kaiken omaan vartalooni liittyvän negatiivisen kyttäämisen vain pahentumaan, mutta toisin kävi. Nykyään käyn ehkä kerran kaksi kuussa vaa'alla. Mielestäni peilistä katsoo ihan sopusuhtainen vartalo, jota ei tarvitse rääkätä hullulla liikuntamäärällä ja armottomilla ruokavalioilla. Raskaus ja imetys on jättänyt omat jälkensä, mutta silti kroppani on pystynyt mielettömään ihmeeseen ja siksi katson sitä paljon suopeimmin silmin. Painoa tärkeämpää on nykyään hyvinvointi ja ennen kaikkea hyvä olo. Ihanaa, että näin kolmekymppisenä pystyy vihdoin olemaan sinut itsensä kanssa.

Kaikki pienten lasten vanhemmat eivät kärsi univajeesta. Tämä oli todellinen yllätys, koska ainahan pienten lasten vanhemmat puhuvat väsymyksestä ja huonosti nukutuista öistä. Itse kuulun siihen onnelliseen joukkoon, joka on lapsen myötä nukkunut enemmän kuin koskaan aiemmin aikuiselämän aikana.

Lapsen myötä minusta on tullut itsevarmempi. Raskaus, synnytys ja pienestä lapsesta huolehtiminen on jostain syystä kasvattanut itsetuntoani rutkasti. Ei se surkea ole ennen lastakaan ollut, mutta selkeää muutosta ja henkistä kasvua on ollut havaittavissa ja se on ollut ihanaa. Ehkä äitiys on ihmiselle niin iso elämänmuutos, että se väkisinkin muuttaa meitä itsevarmemmaksi.


Rakkauden määrää ei pysty käsittämään ennen omaa lasta. Ennen omaa lasta tuntui kliseiseltä lause, jota kaikki vanhemmat viljelivät. "Sen rakkauden ja onnellisuuden määrän tietää vasta, kun saa oman lapsen." Ja se pitää niin paikkansa. Vaikka elämässä on paljon ihmissuhteita, joihin kuuluu eritasoista rakastamista, niin rakkaus omaan lapseen on jotain aivan mieletöntä. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun ihmissuhteeseen tai kiintymisen tasoon. Omaa lasta rakastaa niin paljon, että hänen puolestaan olisi valmis tekemään mitä tahansa.

Oman ajan tarve ei olekkaan niin suurta, mitä olen aina kuvitellut. Ennen lasta ajattelin, että tarvitsen todella paljon omaa aikaa. Yksi isoimmista peloistani lapsen saamiseen liittyen oli omasta ajasta luopuminen, koska niin siinä vain väistämättä käy. Kokonaan siitä ei onneksi tarvitse luopua, mutta paljon vähemmällä omalla ajalla on kuitenkin pärjättävä. Loppujen lopuksi olen huomannut, että se ei ollutkaan niin iso juttu, mitä olin etukäteen ajatellut. Lapsen ja perheen kanssa vietettävä aika menee tärkeysjärjestyksessä heittämällä oman ajan ohi.

Voi murheet. Ennen raskautta ja lasta koin olevani melko vähän stressaava ja melko murheetonkin ihminen. Lapsen myötä olen yllättynyt siitä, miten paljon jo raskauteen voi liittyä huolia, murheita ja stressiä. Vaikka raskaus olikin elämäni ihaninta aikaa, niin silti huoli on aina jossain määrin läsnä. Huoli siitä, meneekö kaikki hyvin ja onhan lapsi terve? Lapsen synnyttyä murehtii maidon riittävyyttä, lapsen kasvua, syömisen opettelua, ikuisuuden kestävää vierastamista, jne. Äitiys on tehnty minusta murehtijan ja se on ollut ajoittain piirre, jonka kanssa on raskasta elää.

Mielipiteet vanhemmuudesta. On ollut yllättävää huomata, miten hurjan paljon vanhemmuuteen, erityisesti äitiyteen liittyy mielipiteitä. Ja vielä yllättävämpää on ollut se, miten niitä mielipiteitä tuodaan esille paljon kärkkäämmin, kuin monissa muissa asioissa. Tuntuu, että joillakin äideillä ei ole minkäänlaista suodatinta ja mielipiteet pompsahtelevat suusta kuin sammakot konsanaan. Joskus olisi ehkä parempi olla vain hiljaa ja puhua ennemmin vaikka säästä, jos omaa mielipidettä ei osaa kertoa rakentavassa hengessä, toisen ajatusta lyttäämättä.


Kotona oleminen onkin aika kivaa. Olen aina pitänyt itseäni melko urakeskeisenä ja haaveissani on tulevaisuudessa kehittyä ammatillisesti ja päästä eteen päin urallani. Kuvittelin, että kotona oleminen ei olisi lainkaan minun juttuni ja kaipaisin todella paljon takaisin työelämään. Ihan niin ei kuitenkaan ole ollut. Pääsääntöisesti kotona oleminen on ollut kivaa ja nautin pojan kanssa touhuamisesta. On ihanaa, että voin seurata hänen kasvamistaan ja nauttia hetken aikaa aivan erilaisesta elämänvaiheesta.

En koe vieläkään olevani kovin lapsirakas. En ole koskaan kokenut olevani todella lapsirakas ihminen. Tottakai esimerkiksi siskoni lapset ovat minulle äärettömän rakkaita ja ystävien lapset ovat ihania, mutta silti en koe olevani todella lapsirakas. Minua ei esimerkiksi saisi ikinä päiväkotiin töihin, koska en vaan jaksaisi touhuta päivästä toiseen vieraiden ihmisten lasten kanssa. Omaani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta ei äitiys muuttanut minua juuri aiempaa enemmän "lapsi-ihmiseksi".

Pitkäpinnaisuus. Monessa muussa asiassa menetän hermoni hetkessä, mutta lapsen kanssa olen ihmetellyt äärimmäisyyksiin venyvää pinnaani. En ihan itsekään tiedä, mistä tuo pitkäpinnaisuus on löytynyt, mutta olen siitä äärimmäisen onnellinen. Vaikka lasta kiukuttaisi, niin itse pystyn olemaan aika zen.

"Ei se ole niin justiinsa". Olen monen asian kanssa melko tarkka ja olen aina vihannut lausetta, "ei se ole niin justiinsa". Lapsen myötä olen kuitenkin joutunut hieman laskemaan omaa rimaani ja vaatimustasoani ja välillä on vain todettava, että ei se ole niin justiinsa. Esimerkiksi kodin siisteystaso on yksi hyvä esimerkki, josta olen pingottanut ennen lasta ja vielä pojan ollessa aivan pieni. Rakastan edelleenkin siisteyttä, mutta pystyn menemään illalla nukkumaan, vaikka tuttipullot jäisivätkin likaisena tiskipöydälle.

Mikä teidät yllätti äitiydessä tai vanhemmuudessa?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.