Jääkö lapseni yksin?


Päiväkodin portilla totean kerta toisensa jälkeen, että lapseni istuu hoitajan sylissä jälleen. Jos hän ei istu hoitajan sylissä, monesti hän istuu maassa yksin lapio kädessä. Kerran olen nähnyt hänen istuvan jonkun toisen lapsen kanssa hiekkalaatikon reunalla. Ajatus hiipii salakavalasti takaraivosta; saakohan lapseni koskaan kavereita? Osaako reilun vuoden vanha lapsi vielä leikkiä muiden kanssa? Kotona lapsi viipottaaa menemään hirveetä vauhtia eikä malttaisi mennä nukkumaan kesken leikkien. Hän viihtyy omissa oloissaan, mutta on silti seurallinen taapero. Hän hakee muista ihmisistä paljon kontaktia ja osoittelee kauppakeskuksessa muita lapsia hymyilen. Tarvitseeko vuoden vanha taapero kavereita vai onko leikki vain vierekkäin nököttämistä ja "yhdessä" omien leikkien leikkimistä.

Vauvavuoden kaveripiiristämme patukka on ainut, joka on päiväkodissa. Kaikki muut lapset ovat vielä vanhempiensa kanssa kotona. Olen monesti yrittänyt ajatella, että heillä kaverisuhteiden rakentaminen on vielä hankalampaa. Heillä ei välttämättä ole päivien aikan ollenkaan muuta seuraa kuin oma äiti tai isä. Minun lapseni näkee ainakin viisi kertaa viikossa oman ikäisiään ja väkisinkin oppii muiden kanssa toimimista.  Tapaamme vieläkin muutamia vauvavuoden kavereitamme ja olenkin yrittänyt noilla kerroilla tehdä hieman tarkkailutyötä. Millaista lasten leikkiminen on. Ottaako lapseni kontaktia kuinka paljon muihin lapsiin vai onko leikki silloinkin itsenäistä? Monesti leikki menee kuitenkin siihen, että "taistellaan" leluista. Toinen lapsi haluaa juuri sen lelun mikä toisella on kädessä. Jos lelusta luopuu ja ottaa jonkun toisen lelu, ollaan siitäkin heti riitelemässä vaikka olisi juuri äsken sillä toisella lelulla halunnut leikkiä.


Päiväkodista kotiin haettaessa vanhempi näkee vain murto-osan päivästä. Näemme vain sen tulo- ja läthöhetken. Sen pienen pienen hetken päivästä. Emme näe niitä toiminnallisia hetkiä. Niitä hetkiä, kun pitää valita leikkikaveri tai leikkiä ylipäätänsä. Kuinka niitä tilanteita ohjataan ja seurataan. Kuinka näissä tilanteissa lasta kannustetaan ja kehoitetaan leikkimään muiden lasten kanssa. Suurin osa ajasta menee kuitenkin pukiessa, syödessä ja nukkuessa.
Kysyessä kaikki on aina mennyt hyvin. Lapsi on nukkunut, syönyt ja ollut iloinen. Monesti olen miettinyt, että kysyisin, onko lapsellani ystäviä, mutta onko se hölmöä. Tarvitseeko tuon ikäisten lasten vielä leikkiä. On kuitenkin ihana huomata, kuinka moni vanhempi lapsi tunnistaa poikani ja kertoo esimerkiksi missä on hänen paikka tai kenen vieressä hän ruokailee. Yhtenä iltapäivänä vastaan tuli nainen tyttärensä kanssa ja he alkoivat jutella lapsestani nimellä. Se lämmitti mieltä. Poitsu tekee päiväkodissa sentään jotain, koska hänet muistetaan. Patukka on ryhmän nuorin. Seuraavaksi nuorin lapsi on häntä kuukauden vanhempi. Tämä lapsi ei osaa vielä kävellä ja puhuu paljon vähemmän kuin patukka. Joka aamu hän itkee viedessäni patukkaa päiväkotiin. Onneksi meillä se itku jäi ja tilalle tuli iloinen vilkutus. Olo olisi super kurja, jos edelleen joutuisin jättämään itkevän lapsen päiväkotiin. En tiedä kuinka helppoa se olisi. Päiväkotiarkea on kulunut jo pari kuukautta.


Paljon olen pohtinut niitä haastavia elämäntilanteita, joissa äitiyttä ja niitä moninaisia tunteita koetellaan. Lapsen yksinäisyys olisi minulle kova pala. En ole koskaan joutunut itse sellaista kokemaan. Olen aina ollut sosiaalinen pälättäjä, joka on selviytynyt erilaisten ihmisten parissa. Ympärilleni olen kerännyt paljon kavereita ja muutaman sydänystävän. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman läheisiä. Muistelen lämmöllä omaa lapsuuttani, kuinka parhaita hetkiä oli yökyläilyt kavereiden luona tai kirkonrotan leikkiminen pihalla. Mitä olisikaan ollut, jos niitä ensi ihastumisia olisi päässyt jakamaan jonkun kanssa. Ja pala nousee väkisinkin kurkkuun, kun mietin, että oma lapseni joutuisi jostain tuollaisesta jäämään paitsi. Tai hänelle olisi hyvin vaikea päästä leikkeihin mukaan tai saada ystäviä.


Ehkä vielä ei ole aika murehtia ystävyyssuhteita tai niiden luomista. Käännän ajatukseni myös siihen, että niin moni kotona olevakin selviää myöhemmässä vaiheessa päiväkotiin ja saa siellä kavereita. Ja koska en ole alan ammattilainen, en osaa oikeasti sanoa, koska pitää olla huolissaan. Luotan ammattitaitoiseen päiväkotihenkilökuntaan. Tiedän heistä monen tehneen varhaiskasvatustyötä jo pitkään ja olevan alansa ammattilaisia.  Ehkä minun pitäisi tutustua tarkemmin sen ikäisten sosiaaliseen maailmaan. Siihen minkälaisia taitoja heidän pitäisi oppia.  Minkälaista kontaktia lapsien olisi hyvä ottaa toisiinsa? Voiko vanhempi jollain omalla tekemisellään vaikuttaa kaverisuhteiden muodostamiseen ilman, että sotkeutuu liikaa mukaan. Vaikka hän ei leikkisikään yhdenkään lapsen kanssa päivän aikana, on hän kuitenkin vuorovaikutuksessa muiden lasten ja aikuisten kanssa. Näin hän oppii kuitenkin sosiaalisia taitoja jossain määrin eikä ole yksin vaan tekee asioita yhdessää ryhmän kanssa.

2 kommenttia

  1. Ei ole mitään hätää, yhteisten leikkien aika on vasta myöhemmin. 1-2 vuotiaiden leikit ovat yleensä vielä erillisiä: kuukausien ja vuosien edetessä sosiaaliset taidot kehityvät ja erilliset leikit sulautuvat yhteisiksi. MLL sivuilta voit seurailla lapsesi kehityskaarta ja saada tuntumaa siitä missä kohdassa juuri hän voisi olla menossa eri osa-alueilla. Tässä linkki: https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/1-2-v/

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Täytyypä käydä tutustumassa sivuihin. Tietämättömyys aiheuttaa välillä liian isoa huolta turhaan! :) Aurinkoista tiistaita sinulle! - Laura

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.