Ensimmäisiä kohtaamisia

Kun lapsi menee päiväkotiin, tulee arkeen muutakin uutta kuin pelkästään uusi arki. Siihen sekoittuu uusia ihmisiä, muistettavaa, ilmoitettavaa, ylimääräisiä vaatekertoja, juhlia, aamukahveja, vanhempia ja ennen kaikkea kohtaamisia. Olemme eläneet uutta arkea kohta kolmisen kuukautta ja olen kokenut niin lyhyeen aikaan paljon uusia asioita. Olen sanonut hyvää huomenta tuntemattomille ihmisille aamusta toiseen ja imuroinut eteisestämme enemmän hiekkaa kuin koskaan aikaisemmin. Olen kirjoittanut ensimmäisen kerran post-it lappuun nimeni perään "patukan äiti". On ollut hauska huomata, kuinka on nyt konkreettisesti jonkun äiti. Vielä joudun kuitenkin odottamaan sitä legendaarista lausetta: " Patukka sua tultiin hakemaan, tuolta tulee sun äiti!"


Ensimmäinen aamu jännitti hirveästi. Patukka oli jo isänsä kanssa käynyt päiväkodilla tutustumassa ja olin itsekin siellä muutamana aamuna ollut mukana. Mutta se ensimmäinen virallinen päiväkotiaamu, kun patukka jäi päiväkotiin koko päiväksi yksin, oli jännittävä. Se oli myös minun ensimmäinen kokopäiväinen työpäivä. Mietin jo aamulla pääni puhki, että mitä jos saankin päiväkodilta soiton, että lapsi pitää tulla hakemaan päiväkodista pois, koska ei osannutkaan olla siellä. Sitä puhelua ei koskaan tullut. Jännitin myös kovasti, että päiväkodilta haettaessa hoitajat sanoisivat, että päiväkotiarkea olisi pitänyt vielä harjoitella uudestaan; päivä olisi mennyt siis todella huonosti. Kaikenlaisia kauhukuvia sitä maalaileekin. Toisin kävi, kaikki oli mennyt hyvin.
Ensimmäinen viikko sujuikin erittäin hyvin. Poitsu jäi päiväkotiin mielellään ja itkuja ei nähty. Seuraavat viikot olivatkin hyvinkin ensimmäisestä viikosta poikkeavia. Ne ensimmäiset ikäväitkut tulivat. Joka aamu tuntui niin raastavalta jättää itkevä lapsi toisen aikuisen hoidettavaksi. Kuuntelin, kuinka toinen itki hysteerisenä laittaessani ulko-ovea kiinni. Purin hammasta ja lähdin töihin tai takaisin kotiin. Haastavin hetki taisi olla ensimmäisen viikon loppupuoli. Hammasta purren toimin joka aamu samalla tavalla enkä näyttänyt Patukalle kuinka äitiäkin harmitti. Ryhmän ikkuna oli jätetty auki, en tiedä oliko se tarkoituksella vai ei, mutta sen avulla sain salakuunneltua rauhoittumista ja pojan jäämistä päiväkotiin. Toisen viikon alusta eteenpäin päiväkotiin jääminen alkoi taas tasaantumaan. Itku loppui nopeammin ja kolmannen viikon alussa minulle jo vilkutettiin hoitajan sylistä heipat.


"Hyvää Huomenta" sanotaan minulle joka aamu. Hitsi, että siitä tulee hyvä mieli. Kuka pystyy olemaan hiljaa päiväkodin eteisessä muiden vanhempien seurassa. Parhaimmillaan olen riisunut patukalta vaatteita, kun eteisessä on ollut meidän lisäksi viisi aikuista ja ainakin toinen mokoma lapsia. Yksi nyyhkyttää ikävää äidin sylissä, toinen ei halua ottaa saappaita pois jalastaan, vaan on päättänyt pitää ne koko päivän ajan jalassa. Yksi ei luovu vielä tässäkään vaiheessa unilelustaan, vaikka aamu on jo pitkällä ja yksi on niin omatoiminen, että on juossut jo päiväkodin syövereihin ennen kuin hänen vanhempansa on kerennyt ottamaan kenkänsä pois jalasta. Siinä me kaikki vanhemmat sitten vaihdamme katseita hymyillen toisillemme ja toivotamme hyvät huomenet. Löydän jokaisesta katseesta ja huomenesta rivien välistä luettavan lauseen: " odotappa vaan". Se annetaan kuitenkin ymmärtää lämmöllä ja kaiholla. Katseet kohdistuvat poitsuun ja katseet kertovat kuinka tämä taaperoaika on nopeasti ohi. Vaikka itsellä on ollut huono aamu tai poitsu on taistellut tehokkaasti vartin vastaan ennen kuin olen saanut hänelle vaatteet päälle, ei päiväkodinportilla voi olla kettuuntuneena ja katsoa maahan muiden vanhempien tullessa vastaan. Eihän se heidän vikansa ole, että aamu on ollut huono. Olen päättänyt olla jakamatta huonoa aamuani muille ja joka kerta vastaan : " hyvää huomenta!".
Ensimmäinen vanhempainiltakutsu oli jätetty pyykkipojasta roikkumaan poitsun paikan kohdalle ( jokaisella on siis oman paikan kohdalla pyykkipoika kiinnitetty varavaatelokeron eteen, loistava idea!). Kutsu vanhempainiltakahville. Ei siis välttämättä tulisi olemaan vaivaantunut tapahtuma, missä kaikki istuisivat hiljaa ja hoitajien pitäisi kannustaa keskusteluun. Tarkoitus olisi, että jokainen tulisi silloin kuin itselleen sopisi parhaiten eli aikataulu oli joustava. Ilmoitimme edellisenä päivänä, että tulisime neljän aikoihin. Tulimme paikalle ja tila oli ihan täynnä eri ikäisiä ja kulttuuritaustaisia ihmisiä. Ahdistus ja paniikki, eikö tämän pitänyt olla liukuvan aikataulun tapahtuma. Meidät viitottiin sisälle ja nolotti hiukan käydä istumaan ja kysyä lisää kahvimaitoa. Teki mieli juoda se mustana. Keskustelu sujui mutkitta. Kerrottiin vanhempainyhdistyksestä, tulevasta joulujuhlasta ja käytiin läpi päiväkodin käytänteitä. Sai esittää kysymyksiä ja meille esiteltiin poitsumme koontikansiota. Sinne otetaan kuukausittain kuva hänestä, jotta nähdään hänen kehitystään. Taisi olla, että sinne kerättäisiin myös hänen piirrustuksia ja muita töitä. Varasimme myös lastentarhaopettajan kanssa käytävän VASU-keskusteluajan.


Samaiseen pyykkipoikaan oli eräs päivä jätetty Vasu(varhaiskasvatussuunnitelma)-keskustelua varten täytettävä lomake. Taittelin lapun takintaskuuni ja sinne se sitten unohtui. Muistin sen muutama päivä myöhemmin. Kiinnitimme lapun jääkaapinoveen magneetilla. Siinä se aamuisin aina muistutteli minua; tänään täytämme tuon pois.Viikon jälkeen oli pakko ottaa härkää sarvista ja istua ihan ajan kanssa alas ja täyttää lappu. Oletteko kokeilleet, kuinka hankalaa on täyttää taaperoikäisestä tuollaista lappua, joka on tehty palvelemaan koko päiväkotia, lapsia ikähaarukalla 1-6 vuotta. Se on sairaan hankalaa. Kysymyksiin on pikkaisen hankala vastata, kun kysytään mitä mieltä lapsi on ikätovereistaan, päiväkodin aikuisista tai ylipäätänsä päiväkodista. Tällä hetkellä, kun se vastaus on kaikkeen " kato, auto tai ätä". Täytimme lappulippusen mahdollisimman kattavasti. Naurahdin, kun mietimme, että voisiko lappuun kirjoittaa, että toivoisimme, että poitsu voisi luopua tämän vuoden aikana päikkäritutista ja aloittaa kuivaksi opettelun. Mielestäni nämäkin taidot ovat kodin vastuulla enkä todellakaan vierittäisi niitä päiväkodin harteille. Vaikka tosin meille neuvolassa oli hieman erilainen näkökanta tähän asiaan annettu. Siellä kun meitä jo kehoitettiin pottailemaan ja tokaistiin " vai aijotteko jättää tämän päiväkodin huoleksi?". Nähtäväksi siis jää mitä keskustelu tuo tullessaan ja minkälaisia tavoitteita saamme sovittua.
Ensimmäisiä kohtaamisia on elämä pullollaan. Erilaisia tilanteita ja tapahtumasarjoja. Ensimmäiset kohtaamiset lisääntyvät pojan kasvaessa. Sieltä tulee kaverisuhteiden luomiset, leikkitreffit, synttärikutsut, vanhempien puhelinnumeroiden vaihdot ja joskus sitten yökyläilyt. Murehdin tässä taannoin, että jääkö lapseni yksin. Nyt olen huomannut, kuinka hän on jo osana leikkejä omalla tavallaan. Olemme saaneet kuulla, että poikamme leikkii mielellään kotileikkiä. Tiedä häntä, josko hän joskus meille vielä kokkailee ruuan koulupäivän päätteeksi.
Voit käydä lukemassa meidän päiväkodin aloituksesta täältä. Ja kuinka murehdin kaverisuhteiden luontia täällä. Onko siellä joku muu, joka on aloittanut päiväkotitaipaleensa tänä syksynä. Olisi mukava kuulla teidän ajatuksia aloitukseen liittyen ja miten teillä on sujunut? Tai miten teillä aikoinaan lähti kaikki sujumaan?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.