Arjen sankarit - Blogihaaste


Vanhemmuus on ihanaa, mutta välillä myös rankkaa. Jokainen tietää ne vanhemmuuden mukanaan tuomat ajoittaiset haasteet, ne valvotut yöt, kotona valloillaan olevan kaaoksen, lapsen uhmakohtaukset, riittämättömyyden tunteet, yksinäiset kotipäivät, kortilla olevan parisuhdeajan sekä oman ajan puutteen. Näin muutaman esimerkin luetellakseni. Kaikesta tästä huolimatta vanhemmuus on kuitenkin parasta, mitä monelle meistä on tapahtunut. Me äidit ja isät olemme välillä todellisia arjen sankareita, jotka päivästä toiseen saamme arjen toimimaan ja myös nautimme siitä. Arkihan on ihmisen parasta aikaa ja sitä arkea suurin osa elämästämme on. Arjen sankaruus ei meidän mielestämme ole täydellisesti suoritettua vanhemmuutta, jossa kaikki on vimpan päälle, vaan ennemminkin ihanaa arkirealismia, elämää kaikessa sen väriskaalassa. Blogimaailma on pullollaan ihan mielettömiä äitejä ja isiä, jotka jakavat siloittelematta omaa perhearkeaan, sen iloja ja suruja. He toimivat netin välityksellä monen meistä vertaistukena ja myös inspiroijana. Siksi haluamme tämän blogihaasteen avulla nostaa esille tällaisia ihania arjen sankareita ja kuulla heidän parhaat vinkit ja ajatukset lapsiperhearkeen liittyen.

Ketä perheeseesi kuuluu?
Perheeseeni kuuluu 1v 1kk vanha poika ja rakas aviomieheni. 

Miten kuvailisit arkeasi juuri nyt? 
Pääsääntöisesti arki on todella rauhallista ja melko kotipainoitteista. Päätimme mieheni kanssa hetki sitten, että jään vielä ensi vuoden elokuuhun asti hoitamaan lastamme kotiin ja vaikka päätös tuntuukin oikealta ja hyvältä, niin välillä kriiseilen kotona olemisen paljoutta ja aikuiskontaktejen puutetta. Pienen lapsen kanssa päivät ovat kuitenkin touhua täynnä ja kyllähän se lapsen hoitaminen ja kotiaskareet tuntuvat pitkälti täyttävän päivät. Olen aina rakastanut arkea ja tällä hetkellä arki on muuten mielekästä ja ihanaa, kunhan vaan keksin jotain lisäsisältöä kotipäivien piristykseksi. Olen arponut opintojen aloittamisen ja keikkatöiden välillä, kumpihan olisi fiksumpaa ja helpompaa sovittaa arkeen pienen lapsen kanssa? Vai pitäisikö vaan keskittyä tähän hetkeen, ilman sen suurempia velvoitteita?

Parhaat vinkit kiireen taltuttamiseen?
Priorisoiminen. Itsellä tuppaa olemaan aivan ylikorkeat vaatimukset esimerkiksi kodin siisteystasolle ja se on yksi asia, josta olen välillä osannut höllätä ja yllättäen elämässä onkin ollut aikaa jollekin tärkeämmälle. Kenenkään kodin ei aina tarvitse olla tip top, vaikka kivaahan se olisi. Avun pyytäminen on myös tärkeää, jos sellaiseen vaan on mahdollisuus. Ihan liian usein me suomalaiset halutaan pärjätä itse, vaikka ei tarvitsisi. Ruokaostosten keskittäminen kerta viikkoon! Se oikeasti säästää hulluna aikaa, kun ei tarvitse käydä monta kertaa viikossa ostoksilla ja jääkaapista löytyy ainekset päivälliseen. Vielä helpompaa tietenkin olisi tilata ruuat kotiovelle toimitettuna, mutta toiseksi paras vaihtoehto on suunnitella viikon ruuat hyvin etukäteen ja käydä kaupassa vain kerran viikossa. Myös somen, tv-ajan, yms. vähentäminen antaa yllättävän paljon lisäaikaa. Välillä on tarpeen uppotua jonkun hyvän sarjan äärelle ja sen on ihan ok, mutta välillä on hyvä viettää iltoja ilman tv:tä tai puhelimia.

3 perheenne arkiruokasuosikkia?
Arkiruokien keksiminen tuottaa välillä suurta tuskaa ja tuntuu, että samat ruuat pyörivät lautasella viikosta toiseen. Välillä, kun haluaa selvitä ruuanlaitosta helposti tai nopeasti tai helposti ja nopeasti, niin valmistamme esim. kinkkukiusasta tai graavilohipastaa. Kinkkukiusaus valmistuu kuin itsestään, kun taas graavilohipasta on hetkessä valmista. Mitään superlemppareita arkiruokia meillä ei kyllä taida olla, mutta sanotaan vaikka chili con carne, jambalaya ja uunilohi bataatin kera. Jambalayan resepti löytyy täältä. Itse käytän maustamatonta kanaa, sipulit pilkon itse ja laitan vielä lopuksi purkillisen ananasta sekaan. Suosittelen kokeilemaan!

Voiko parisuhde kukoistaa myös lapsiperheessä?
Voi ehdottomasti, vaikka hankalampaa se on ajoittain ja parisuhteen hyvinvoimiseen on kiinnitettävä huomiota ja sen eteen on tehtävä töitä. Meillä puhuttiin asiasta jo ennen lapsen syntymää ja molemmilla oli käsitys siitä, että parisuhde ei voi mitenkään säilyä samanlaisena, kuin mitä se oli ennen lasta. Se on varmasti helpottanut lapsen tuomien muutosten hyväksymistä. Tärkeää on vaalia yhteistä aikaa, silloin kun se on mahdollista. Myös puhuminen kannattaa. Ihan normaalien kuulumisten vaihtaminen, mutta myös hankaluuksien ja ongelmien esille nostaminen hyvissä ajoin, ennen kuin riidan ainekset ovat ehtineet kasaantua. Parisuhteen kannalta on mielestäni myös tärkeää, että molemmat ovat tasavertaisia vanhempia, molemmat kantavat yhtä ison siivun arjen vastuista ja kummallakin on täysi luottamus toisen toimintaan. 

Mistä saat energiaa arkeen?
Hyvistä yöunista ainakin. Väsyneenä arki takkuaa helpommin, joten riittävää unen saantia kannattaa vaalia, jos se vaan on mahdollista. Omat harrastukset ja menot ovat myös tärkeitä. Vaikka onkin äiti, niin asioita on hyvä tehdä itsenäisesti, omana itsenään. Itsellä oman ajan ottaminen on ollut välillä hankalaa ja se kyllä kostautuu jossain vaiheessa. Perheen kanssa mukavan ajan viettäminen antaa myös paljon energiaa. Tekemisen ei tarvitse olla välttämättä mitään kovin ihmeellistä, meillä esimerkiksi nautitaan ihan vaan yhdessä ulkoilusta ja erityisen kivaa ulkoilu on, jos mukaan on pakattu vaikkapa pullakahvit.

Mikä on haastavinta lapsiperhearjessa?
Meidän arjessa haastavinta on tukiverkoston puute, koska hoitoapua ei ole tuosta noin vaan aina saatavilla. Asia oli kyllä tiedossa jo ennen lasta, joten yllätyksenä se ei tullut. Haastavaa se silti ajoittain on. Muuten en oikeastaan koe lapsiperhearkea haastavaksi. Välillä on väsynyt ja kaipaa omaa aikaa, mutta ei se tee lapsiperhearjesta meillä haastavaa. Tekemistä riittää, mutta itse olen ihminen, joka nauttii puuhastelusta ja ennemminkin on hankalaa ja turhauttavaa jos ei ole riittävästi tekemistä.

Mistä omista jutuista olet pitänyt kiinni lasten saamisen myötä?
Musta tuntuu, että vähän huonosti olen pitänyt mistään kiinni lapsen saamisen myötä. Blogin kirjoittaminen alkoi vasta lapsen synnyttyä, mutta se on ollut tärkeää omaa aikaa, josta aion ja haluan pitää kiinni. Liikuntaa on tullut harrastettua myöskin, siitä en osaisi koskaan kunnolla luopua. Paljolti lapsi kulkee mukana kaikessa, joten ehkä olemme perheenä pitäneet kiinni siitä, että lapsen myötä ei olla jätetty esim. matkustelua, ulkona syömistä, ystävien näkemistä yms. meille tärkeää, vaan niitä tehdään edelleen, vaikkakin tietekin lapsen ehdoilla.

3 tavaraa, joita ilman et selviäisi arjesta?
Nyt kun asiaa alkaa pohtimaan, niin niitä tavaroitahan on ihan hurjan paljon, mistä ei suostuisi luopumaan millään, koska arki on niiden kanssa niin paljon helpompaa ja mukavampaa. Mutta nostetaan nyt kolme esimerkkiä. Mikro! En ymmärrä, miten jotkut ihmiset selviävät ilman mikroa. Mikro on käytössä monta kertaa päivässä ja ilman sitä ruokien lämmittäminen olisi paljon työläämpää. Rattaat ovat ihan edottomat. Juuri eilen mietin, että rattaat ovat olleet ihan joka euron arvoiset ja niiden kanssa on tullut kuljettua hurjan monta kilometria. Hyvät rattaat ovat kyllä asia, johon lapsen myötä kannattaa panostaa. Pyykinpesukone on myös kultaakin kalliimpi. Tuntuu hurjalta kuulla mummoni tarinoita omasta nuoruudesta, kun pyykkiä on pesty käsin ja käyty huuhtomassa lähteellä. Näitä tarinoita kuunnellessa oma lapsiperhearki tuntuu melkoisen kevyeltä.

Mitä teet, jos arki tuntuu kaatuvan päälle?
Puran mieltäni yleensä Lauralle tai miehelleni. Se helpottaa lähes aina. Yleensä mieheni käskeekin näissä tilanteissa ottamaan hetken omaa aikaa ja lähtemään vaikka leffaan. Muutaman tunnin irtiotto onkin aika tehokas apu, jonka jälkeen arkikin tuntuu taas rullaavan paremmin.

Paras kasvatusvinkkisi?
Maalaisjärjen käyttäminen. Välillä tuntuu, että perus maalaisjärki on ihmisillä hukassa ja sillä pääsisi monessa asiassa pitkälle. Myös rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen on lapsen kanssa kaiken a ja o. Rajojen asettaminen ei poissulje hellyyttä, lempeyttä ja rakkautta, mikä on rajojen asettamisen rinnalla aivan yhtä tärkeää.

Parasta arjessa just nyt?
Päätös olla kotona vielä hetken pidempään. Vaikka kaipaan myös työelämää, niin kyllä tällä hetkellä mikään ei ole arvokkaampaa ja tärkeämpää, kuin oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen. Onkin ihan parasta, että se on omassa elämässä mahdollista. Nyt täytyy vaan ottaa kaikki ilo irti tästä ajasta, koska ennen kuin huomaankaan, niin elokuu on jo täällä ja paluu työelämään on ajankohtaista.

Kenet haluat haastaa vastaamaan Arjen sankarit- blogihaasteeseen? 
Haastan Arkeen Kätketty Aarre- blogin Petran, Mutsi ja Murupullat- blogin Idan ja Tehtävänimikkeenä Laura- blogin Lauran.  Nämä kaikki blogit ovat ihania, elämänmakuisia ja siloittelemattomia. Kaikkien näiden ihanien äitien elämää ja arkea pääsee blogin lisäksi kurkkaamaan myös heidän istastooreista, voin vaan suositella!

Arjen sankarit- blogihaasteeseen saa toki tarttua kuka vaan ja sen voi jakaa eteen päin tai olla jakamatta. Ihan mikä hyvältä tuntuu. Myös Laura vastailee meidän blogissa omana postauksena haasteen kysymyksiin ja heittää haasteen vielä muutamalle muulle bloggaajalle. :)

6 kommenttia

  1. Hei tä on kiva haaste! Tartun siihen pikimmiten, kiitos kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun tartut haasteeseen! Jäämme innolla odottamaan vastauksiasi. :) -Tanja

      Poista
  2. Hei tä on ihana ja mä niin monk ajatus kuin suoraan mun päästä. Samaistun niin moneen kohtaan. Ehdottomasti mukana, kiitos hyvästä ideasta! Ja kiitos myös ruokavinkeistä, eivät kuulu meidän repertuaariin - vielä! 😉💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, kun innostuit lähtemään mukaan! Arkiruokavinkit ovat aina todella tervetulleita, täällä ainakin pää kumisee tyhjyyttään viikon ruokalistaa mietittäessä. Jäädään odottelemaan vastauksiasi, ihanaa viikonloppua! :) -Tanja

      Poista
  3. Oi ihanaa kiitos haasteesta! Ehdottomasti teen kun ehdin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kaikki haastetut mukana! Innolla odotetaan vastauksiasi. Ihanaa viikkoa! :) -Tanja

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.