Äiti tee se itse- pyörremyrskyn keskellä

Televisio on täynnä ihania remontointi- ja sisustusohjelmia. Haaveilen sohvalla ja puhun ääneen, kuinka jokin olisi ihana tai on harmi, kuinka ei voi oikein itse kotona mitään remontoida. Olen harmitellut, ettei meidän asumismuoto anna myöden remonteille. Oikeastaan asia ei ole kuitenkaan ihan niin. Asumisoikeusasuntomme tarjoaa oikeastaan ( tai melkein) samanlaiset mahdollisuudet tehdä remonttia. Ainakin sisätiloissa. Olen saanut aikaseksi itselleni kodinilmeenuudistamisvimman. Pikku hiljaa muokkaan kotiamme meidän näköiseksi. Sisällä remonttia rajoittaa vain mielikuvitus ja raha, ulkona julkisivuun ei saa koskea, mutta pihalla saa myllertää. Mitä kaikkea olenkaan sitten keksinyt meille?

Sisällä on siis mahdollisuus remontoida oikeastaan kaikkea muuta paitsi rakenteita. Kaikki mihin liittyy vettä ja sähköä tulee tehdä jonkun ammattilaisen toimesta. Kaikki korjaukset ja remontit pitää hyväksyttää, mutta muita rajoitteita ei ole. Olen aloittanut tuunaamisen yläkerrasta ja se onkin alkanut oikeastaan tavaroiden karsimisesta. Tarkoitus on ollut järkeistää tavara paljoutta ja luopua kaikesta turhasta. Kaapeista löytyy vaikka millä mitalla kaikkea pientä turhaa tilpehööriä. Olen ottanut selkeän kannan, että jos tavaraa ei ole kaivattu viimeisin vuoden aikana, on sen aika siirtyä jonkun muun murheeksi. Olen tehnyt raivaustyötä lapsien kaapeissa ja meidän vaatekaapeissa. Tavaraa on kertynyt hurja määrä. Seuraavaksi siirryn patukan isosisaruksen kaappeihin. Siirsimme myös lipaston vessaan. Lipasto on siis oikeasti hoitopöytä, mutta ei koskaan tullutkaan siihen käyttöön. Vaipat oli paljon käytännöllisempää vaihtaa pesukoneen päällä. Hoitopöytä toimi aluksi patukan vaatekaappina, mutta nyt siis liinavaatekaappina yläkerran vessassa. Tarkoitus on hankkia yksi pyykkikaappi lisää vanhan viereen, jotta voimme lajitella kaikki pyykit kahden korin sijasta. Olemme laittaneet vaatekaappiimme vaatetangon ja ottaneet hyllyjä pois. Loppujen hyllyjen tilalle tulee vetokorit, jotka on käytänöllisemmät ja pitävät kaapin siistimme näköisenä. Mietin vaatteita läpi käydessäni, että kuinka monta mustaa sukkaparia voi mies omistaa.
Alakerran suurimpana muutoskohteena tulee olemaan keittiö. Olen jo pitkään haaveillut siitä, että avaisin keittiötä hieman poistamalla ylempien keittiökaappejen päältä olevat vanerit. Ongelmaksi muodostuu se, ettemme tiedä mitä niiden takana odottaa. Emme ole myöskään tarkastaneet miten kaapit ovat kiinni seinissä, eikä meillä ole tietoa miten kaapistot on rakennettu. Kaapiston ovet on tarkoitus maalata ja näin uudistaa keittiön värimaailmaa. Samalla on tarkoitus vaihtaa keittiön tasot ja maalata myös keittiön seinälaatat. Olemme alustavasti katsoneet, että keittiömme mitoilla täysin uudet tasot eivät tule kalliiksi ja ovat helpompi asentaa kuin päällystää nykyiset tasot. Kaappeihin tulemme myös vaihtamaan vetimet ja haaveilen uudesta hanasta. Niinkuin aluksi mainitsin, kaikki veteen ja sähköön liittyvä on tehtävä ammattilaisen toimesta, mikä siis rajoittaa myös lavuaarin ja hanan uusimista. Siksi voikin olla, että hana jää haaveeksi. Keittiön ilmettä tulee myös muokkaamaan uusi pöytä. Meillä on viikottain erilaiset toiveet mahdollisen pöydän muodosta, koosta ja korkeudesta. Haluammeko pöydän olevan soveltuva myös illastamiseen vai olisiko se vain perheen arkeen soveltuva. Olisiko siinä samalla säilytystila mahdollisuutta vai olisiko se vain ruokapöytä. Itse olen haaveillut isosta, pyöreästä pöydästä. Toisaalta olen haaveillut pitkästä vanhoista hirsistä tehdystä lankkupöydästä ja joskus jopa lasipäällysteisestä pöydästä. Tuolit eivät tule olemaan yhtä massiiviset kuin tämän hetken tuolit. Tuolien tulisi olla kevyetä, ulkoisesti sirot ja lapsille helpot liikutella.
Viiimeisenä muutokseen pääsee jälleen kerran eteinen. Muuttaessamme uuteen kotiin laitoimme eteisen uuteen uskoon. Eteiseen vaihdettiin taloyhtiön toimesta uudet laatat, joka toi jo itsessään muutosta eteiseen. Huomasimme muuton yhteydessä, ettei eteisessä ollut ollenkaan kaappitilaa. Meille ei siis oikeasti ollut eteisessä yhtään kaappia. Yksi naulakko oli portaiden alla, johon sai takkeja roikkumaan ja mahdolllisesti päälle olisi mahtunut muutama hattu. Tiesimme jo entuudestaan ettei sellainen järjestely tulisi toimimaan lasten kanssa. Ostimme eteiseen lapsille yhden kaapin ja sijoitimme asuntoon portaiden viereen, ulko-oven läheisyyteen, yhden korkean vaatekaapin takeille ja yhden vetolipaston kengille. Nyt olemme kuitenkin käytännössä huomanneet, ettei yksi kapea kaappi riitä millään lasten kaikille ulkovaatteille. Talven tullessa on kaappi liian ahdas kummankin toppavaatteille, joten olemme miettineet päämme puhki mihin sijoittaisimme vielä yhden kaapin. En haluaisi asunnon olevan täynnä kaappeja ja lipastoja. Haluaisin myös,että eteinen olisi avara eikä liian ahdas. Siinä on hyvä olla laskutasoa käsissä oleville tavaroille, kuten aurinkolaseille. Välieteisessä on koukut käsilaukulle ja avaimille. Olemme miettineet kaappia, joka ei olisi täyskorkea vaan lyhyempi ja jossa olisi kaapin yläosassa vetolaatikot, johon voisi tavarat laskea. Emme kuitenkaan ole vielä päässeet yksimielisyyteen mahdollisen kaapin paikasta, joten tämä idea on vasta ajatuksen tasolla. Katsotaan mihin päädytään.



Ensi kesän suurin projekti tulee olemaan loppukeväällä tehtävä terassilaajennus. Tarkoitus on laajentaa terassi toiselle puolelle ulkovarastoa, nyt sen ollessa vain toisella puolella. Laajennusosan idea on olla "kesäkeittiö". Teemme siitä siis ruoanlaittoterassin. Tämä helpottaa myös grillin kanssa kokkailua, koska ulkovarasto tulee suojaamaan tuulelta. Toinen puoli terassista, kun sijaitsee niin, että siihen tuulee aina. Ulkovaraston seinään haluaisin tehdä myös jonkinlaisen telineen kaikille grillaustarvikkeille. Sen pitäisi olla tosin sellainen, joka kuitenkin suojaisi tavaroita hieman sateelta, koska terassiin ei ole tulossa katosta. Katto muokkaisi liikaa talon julkisivua ja tulisi ikävästi olohuoneen ikkunoiden eteen. Mietimme edelleen tulevan terassinpohjaa ja sen kokoa. Grilli vie jonkin verran tilaa ja toisaalta olisi ihana saada lisää laskutilaa, jotta kokkailu olisi sujuvampaa kuin tällä hetkellä. Toisaalta olisi ihana sijoittaa uudelle terasille pienet kalusteet, koska aamuisin tuolle puolella paistaa aurinko. Kahvikuppi aamuauringossa kuulostaa liian hyvältä.
Nähtäväksi jää kuinka nopealla tahdilla saan kaikki ideat toteutettu. Ja mahtaako matkan varrella muuttua mieli, jäädä koko projekti vai keksiä lisää uusia ideoita. Onko jollain muulla syksyisin tarve sisustaa ja laittaa kotia " talven varalle" ? 


Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.