Sektiokin on ainutlaatuinen synnytyskokemus

En halua kertoa synnytystarinaa enkä selittää perinpohjaisesti patukan maailmaantuloa. Mutta kovasti haluaisin kertoa sektiosynnytyksestä ja niin ettei sektio olisi aina huono synnytyskokemus. Ikävä kyllä niin monesti monelle sektiosynnytys on ollut negatiivinen kokemus. Miksi siis minulle jäi hyvät fiilikset? Ja miksi koen, että patukan synnytys oli erinomainen ja minulle niin tärkeä kokemus. Aluksi täytyy kuitenkin kertoa lyhyesti, miten kaikki eteni. Muuten en pysty avaamaan, miksi olo on positiivinen eikä draumaattinen.



Laskettuaika oli ja meni ja olo oli jo aika kypsänoloinen. Vähän sellainen kirsikkatomaatti, joka syödessä poksahtaa. Kävimme yliaikaiskontrollissa ohjeistuksen mukaisesti ja saimme käynnistysajan seuraavalle päivälle.
Laitettiin balongi; mitään ei tapahtunut. Illalla lähdimme takaisin sairaalaan, koska balongi irtosi. Seurailtiin ja kalvot puhkaistiin. Laitettiin antura vauvan päähän seuraamaan vauvan sydänääniä. Sydänäänet hävisivät äkillisesti. Huone oli hetkessä täynnä hoitohenkilökuntaa ja minä olin shokkitilassa. Lisähappea ja paniikki. Puristin kovaa mieheni kättä ja yritin kyyneleiden välistä löytää hänen kasvonsa. Tilanne rauhoittui. Seurattiin sydänääniä ja ne eivät tahtoneet pysyä millään tarpeeksi ylhäällä. Minut siirrettiin synnytysosastolle.
Siellä oltiin yön yli pienillä poltoilla ja aamulla käynnistettäisiin tipalla. En nukkunut hetkeäkään, seurailin monitorista muiden salien elämää. Jossain kuului kaameeta huutoa ja minä odotin aamua. Keskellä yötä annettiin lihakseen piikillä vahvempaa kipulääkettä,sen avulla nukahdin. Aamulla ihan jäätävä vessahätä, en saanut lähteä mihinkään ilman henkilökuntaa. Sain luvan lähteä, nousin istumaan ja sydänäänet hävisivät.

Kamalasti käskyjä, hälytysääniä, kauheasti henkilökuntaa, miehen puristava käsi, lisähappi, pyörryttää, huono olo. Kysymyksiä, sekunteja, mietintään. Tuntui kymmeniltä minuuteilta, joihin oikeasti (kuulemma) meni pari minuuttia. Leikkauspäätös ja isälle sopivat vaatteet.
30 sec, hätäsektio, kriittinen tila vauvalla, ei sydänääniä, ei isää, kolmen sekunnin päästä olet unessa ja kyyneleet. Herääminen, ihan pihalla, missä on mun vauva?
- Arvioi asteikolla 1-10 paljonko sattuu?
- No varmaan joku 8?!
- Ok, laitetaan lääkettä lisää!
- Anteeksi, onko mun vauva elossa?
- Juu, on kyllä. Olisi sanottu, jos ei olisi!
- Missä mun mies on?
- Hmm, odota. Täytyy selvittää!

Kyyneleitä, liian monta minuuttia...
-Missäköhän ihmeessä miehesi ja vauvasi on? Ei tässä pitäisi mennä näin kauan. Kamalaa sinun odotella. Kaikki on kuitenkin kunnossa.
- Arvioi asteikolla 1-10 paljonko sattuu?
- No varmaan joku 3?!
- Vuoronvaihdon yhteydessä ollut jotain epäselvyyksiä, siksi kestää. Ja on pitänyt varmistaa, ettei heräämössä ole ketään lastansa menettänyttä.
-Anteeksi, kun mä koko ajan vaan itken.
-Kuule, Ei tarvii pyydellä anteeksi, kaikki on täysin ymmärrettävää.

Kyyneleitä, ja aivan liian monta minuuttia..
Sitten vihdoin näin kaksi rakkainta. Poikani (joka oli siis vieläkin minulle tässä vaiheessa tyttö ) ja rakkaan aviomieheni. Itkukohtaus, onnellisuus ryöppy ja vauva tuhisemassa sylissä.


Synnytys oli siis kaikkea muuta kuin oppikirja-synnytys, harvoin se kai sellainen onkaan. Mutta se mistä kiitän sydämeni pohjasta henkilökuntaa, on se, miten tilanteet hoidettiin. Ja miten "jälkipuinti" tehtiin. Kätilöni oli aivan mahtava. Minulla oli koko ajan olo, että olen hyvissä käsissä eikä minun vauvalle voi ikinä käydä mitään. Ja jos tulisi hätä, on täällä ihmiset, jotka heti reagoivat. Hän oli lämmin, kuunteleva ja läsnä, vaikka ajallisesti olikin kanssani hyvin pienen hetken. Tilanteisiin  reagointiin ammattitaidolla eikä hätätilanteet tuntuneet paniikilta ( paitsi tietenkin meistä tulevista vanhemmista). Hätä ei paistanut kenenkään kasvoilta ja se varmaan olikin se rauhoittavin elementti minulle. Lääkäri ei pohtinut ja yrittänyt väkisin pitkittää synnytystä. (Olen kuullut kaameita esimerkkejä siitä, kun yritetään loppuun asti saada vauva tulemaan normaalia reittiä.) Päätös  leikkauksesta tehtiin eikä minua harmittanut. Olin helpottunut. Ei tarvinnut jännittää enää sydänääniä ja saisin vauvani syliini pian.


Parasta oli kuitekin synnytyksen jälkeinen päivä. Sekä kätilöni että synnytyksestä vastannut lääkäri tulivat osastolle moikkaamaan meitä. Vaikka sairaala oli aivan täpösen täynnä, ei minulle tullut heistä koskaan olo, että heillä ei olisi meille aikaa. Kiireenkin keskellä oli aikaa käydä synnytys läpi ja sain esittää kysymyksiä. Jakaa ajatuksia, jotka minua olivat jääneet askarruttamaan. Naureskeltiiin kätilön kanssa tyttö-lupaukselle. Hän kyseli fiiliksiä ja taisin siinä muutaman kyyneleenkin tirauttaa. Lääkäri kertoi tarkasti, miksi synnytys oli päätynyt hätäsektioon. Toistin itseäni ja kysyin moneen otteeseen hätäsektioon johtaneita syitä. Miksi sydänäänet eivät jaksaneet nousta enää? Olinko itse voinut tehdä jotain, millä olisin voinut välttää tapahtumat? Lääkäri vastaili minulle rauhallisesti eikä huokaillut vaikka toistin varmasti itseäni. Sain selville, ettei vauvani olisi missään olosuhteissa jaksanut normaalia synnytystä. Hän olisi ollut liian heikko.
Nämä muutamat kymmenet minuutit, jotka kanssani vietettiin olivat ensiarvoisen tärkeitä. Ne vaikuttivat eniten synnytyskokemukseeni. Kun ennen kotiutumista kävimme vielä osastokätilön kanssa läpi synnytystä, vahvistui oloni siitä, että minulla oli erittäin onnistunut synnytys. En vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Se on esikoiseni maailmaantulon tarina. Kaikki meni niinkuin pitikin. Synnytykseni arvosana oli 8; puhtaasti hoitohenkilökunnan takia.
Toivoisin jokaisella synnyttäjälle jäävän sama fiilis; Olin onnistunut.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.