Topit & Flopit


Kesä kiitää kovaa vauhtia eteen päin ja kohta ollaan jo heinäkuussa! Itselleni ajoittain iskee aina pieni ahdistus kesän liian nopeasta kulusta, vaikka ei todellakaan pitäisi antaa synkkien ajatusten vallata mieltä. Vielä on kesää ja sää ennustusten mukaan lämpöäkin edessä. Nautitaan siis siitä, kyllä se syksy tulee miettimättäkin.
Torstaina julkaisemme 100. postauksemme ja sen myötä onkin tulossa jotain pientä kivaa teille lukijoillemme. Käykäähän siis torstaina kurkkamassa blogista, mistä onkaan kyse!
Taas olisi kuitenkin aika topeille ja flopeille, tässä siis niitä.

TOPIT


Liikunnan ilo (Tanja)
Muutama kuukausi vierähti niin, että maksoin turhaan kuntosalijäsenyyttä. Ja sekös ärsytti, koska tyhjästä on ärsyttävää maksaa, mutta ärsyttävää on myös oma aikaansaamattomuus salilla käymisen suhteen. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja käynyt jo kolme kertaa salilla. Ja taas saan ihmetellä itseäni, miksi se salille lähteminen onkaan aina välillä niin älyttömän hankalaa. Olen kuitenkin nauttinut taas joka hetkestä treenatessani ja salilla käyminen on tuonut ihanasti hengähdystaukoa arkeen. Tänä viikonloppuna mieheni on Tahkolla maastopyöräilemässä, joten siksi en pääse treenaamaan kuin vasta maanantaina. Mutta lenkillä voidaan käydä ja maanantaina tosiaan taas treenivaatteet niskaan ja salille mars!



Arkirutiinit (Laura)
Ihana paluu arkeen. Vaikka olenkin nyt lomalla, on se näin äitiyslomalaisen näkökannalta tuntunut siltä, että on palannut normaaliin äitiarkeen. Pääsin vihdoin Tanjan kanssa lenkille, ja olen saanut aloittaa aamut normaalilla rytmillä. Kyllä sitä äkkiä alkaa kaipaa rauhallisia aamuja ja tuttuja rutiineja. Toivon, että saisin syksyllä heti muodostettua rutiinit meidän arkeen. Aamuja tulee helpottamaan hieman se, että aamupala syödään tarhassa. Ei tarvitse kuin pukea lapsi vaatteisiin ja pestä hampaat. Mahtaa olla argumentti, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Toivoisin, että saisin myös rutiinin salilla käymiseen ja lenkkeilyyn. Veisin patukan tarhaan ja lähtisin siitä suoraan urheilemaan ennen työpäivää. Tiedän jo etukäteen ettei minusta ole urheilemaan työpäivän jälkeen. Ei ole koskaan ollut, ei edes ennen lapsia. Joten työni mahdollistaa välillä aamupäivien urheilun. Tulen varmasti kaipaamaan Tanjan "terapiakävelyjä", joten voisin niilläkin käydä aamupäivästä. Mutta tämä viikko on taas ollut ihanan arkinen äitiyslomaviikko.

FLOPIT

Kitinä (Laura)
Tiedättekö sen kitinän, joka tulee silloin, kun ei oikeasti ole mitään hätää. Ei ole nälkä, jano tai väsy. Taapero istuu lattialla lelujen ympäröimänä ja silti on tylsää. Vauva roikkuu jalassa; haluaa syliin. Haluaa juotavaa, mutta pullon saadessaan, heittää sen samantien lattialle. Meillä on koko viikko sujunut näissä merkeissä. Hermot on ollut hieman koetuksella. Se alkaa heti aamusta ja loppuu yleensä isän tullessa kotiin. Mietin, että taitaa olla hieman protestointia äidin töihin paluusta. On patukan nenäkin tosin vuotanut jonkin verran eilen illasta, mutta kuka tietää. Voihan tämä olla taas yksi kuuluisista vaiheista. Huoh!



Jäätävä vakuutuslasku (Tanja)
Eilen postilaatikosta kolahti yli 1000€ vakuutuslasku, josta lähes 700€ osuus oli pojan terveysvakuutuksesta. Vaikka vakuuttaminen tuo turvaa ja olen ollut todella tyytyväinen, että olemme hankkineet pojalle terveysvakuutuksen, niin onhan se silti aika kallista lystiä. Nykyinen vakuutus kattaa kaikki mahdolliset terapiakulut yms., joten siksi hinta on korkea. En kuitenkaan halua vielä tässä vaiheessa karsia vakutuusta koskemaan vain perus sairaanhoitokuluja, joten ei auta kuin iskeä rahat tiskiin tai tässä tapauksessa vakuutusyhtiön tilille. Joskus luin artikkelin liittyen lasten terveysvakuutuksiin ja muistaakseni melko iso osa vanhemmista ottaa sellaisen omille lapsilleen. Sehän tarkoittaa julkisen terveydenhoidon kannalta ihan älyttömän suurta säästöä, kun vanhemmat hoitavat itse täysin lastensa sairauden hoitokulut.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.