Hoitovapaalla opiskelu ja oma ajankäyttö


Viime aikoina työhön ja opiskeluun liittyvät ajatukset ovat pompsahtaneet päähäni tuon tuosta, vaikka töihin paluuseen on vielä puoli vuotta aikaa. Vuosi sitten elämässäni päättyi melko hektinen vaihe, kun äitiyslomalle jäämisen myötä sain silloiset töiden ohella käydyt YAMK- opinnot päätökseen ja samalla tietysti jäin kotiin päivätyöstäni. Ensimmäistä kertaa koko aikuisiällä olin tilanteessa, ettei takaraivossa tykyttänyt pieni opiskelu- tai työstressi ja se tuntui todella vapauttavalta. Teini-iästä asti olin paahtanut joka kesä töissä ja työharjoitteluissa, opiskellut lähes tulkoon jatkuvasti jotain ja halunnut kovasti kehittää itseäni. Viime kesänä tuohon tuli stoppi ja pienen lapsen kanssa kotona ollessa onkin ollut ihanaa, että on voinut keskittyä vain lapseen ja sen hetkiseen arkeen. Nyt olen kuitenkin huomannut, että aivot pyörittelevät hurjaa vauhtia erilaisia vaihtoehtoja ja jotenkin koen olevani tällä hetkellä jumissa omien mietintöjeni kanssa.

Seuraavat puoli vuotta tuntuu toisaalta aivan mielettömän lyhyeltä ajalta ja haluaisin välillä vain pysäyttää kellon, jotta voisin olla pojan kanssa vielä vähän pidempään kotona. Toisaalta taas puoli vuotta kotona tuntuu todella pitkältä ajalta, koska ilmeisesti aivot kaipaavat jo jotain lisähaastetta perusarjen pyörittämisen ja lapsen kasvattamisen lisäksi. Kovin ristiriitaiset fiilikset. Pitäisikö nyt vain rauhassa nauttia tästä erilaisesta elämänvaiheesta ja ajatella, että kyllä niitä töitä ja opintoja ehtii tehdä vielä tulevaisuudessa niin paljon kuin sielu sietää. Vai olisiko keikkatöiden tekeminen tai opintojen aloittaminen juuri sitä piristystä, mikä toisi jaksamista arkeen ja lisäisi hyvinvointiani?


Eniten tässä kaikessa mietityttää se, että olen "kaikki tai ei mitään"- tyyppinen ihminen ja jos jotain aloitan, niin se on tehtävä loppuun, hinnalla millä hyvänsä. Luovuttaminen ei esimerkiksi opintojen suhteen tule kuuloonkaan, vaikka olisi kuinka väsynyt tai elämäntilanne vaatisi paussia. Jos olen kerta kurssille ilmoittautunut, niin sitten se on tehtävä loppuun. Tällä hetkellä haluaisin aloittaa avoimessa yliopistossa opiskelut, mutta käytännössä se tarkoittaisi isomman kurssikokonaisuuden suorittamista. Ei siis ole mahdollista ottaa yhtä kurssia kerrallaan ja tehdä niitä oman jaksamisen mukaan, vaan heti on ilmoittauduttava isompaan kokonaisuuteen. Täytyisi siis olla varma, että tentteihin ja esseiden kirjoittamiseen löytyy se tarvittava aika ja keskittyminen, mutta miten sen voi pienen lapsen äitinä etukäteen tietää? Joinakin päivinä poika nukkuu pitkät päiväunet ja silloin olisi hyvin aikaa tehdä koulujuttuja, mutta sitten taas pääsääntöisesti päiväunet ovat noin tunnin pituisia ja se on kirjottamistyön kannalta ihan älyttömän lyhyt aika. Illat tuntuvat jo nyt todella lyhyiltä ja niistä ajan nipistäminen opintoihin  tuntuu huonolta vaihtoehdolta. Ehkä iltavirkkuna voisin hyödyntää klo 22-00 välistä aikaa, kun mies ja poika jo nukkuvat ja itse yleensä luen tai teen jotain muuta rauhallista, nukkumiseen virittävää. Sittenhän on vielä ne viikonloput, jolloin mies on pääsääntöisesti töistä vapaalla. Opinnot tietenkin veisivät siivun perheajasta, ystävien tapaamisesta ja muusta viikonlopun rentoutumiseen kuuluvalta, mutta olisiko se sen arvoista?

Jo ennen lasta, töiden ohella opiskelu on vaatinut tietynlaisia uhrauksia ja itsekuria, että on saanut aikaiseksi sen mitä on tarvinnut. En kuitenkaan haluaisi, että opinnoista tulisi pakkopullaa, vaan ennemminkin niiden pitäisi toimia ihanana vastapainona arjelle ja olla henkireikä, joka antaa energiaa ja tekemistä ajoittain uinuville aivoille. Ajatustasolla opinnot tuntuisivat sellaiselle, mutta onko se sitä loppujen lopuksi käytönnössä? Tulisiko sitä vain haalittua itselle turhaan lisästressiä ja painetta tai harmittaisiko jälkikäteen, että miksi ei osannut nauttia kotona lapsen kanssa olemisesta ilman muita velvotteita. Mieheni on sitä mieltä, että mikäli haluan aloittaa opiskelun, niin aikaa pystytään kyllä järjestämään. Siitä olenkin ihan varma, että jollain keinolla se kyllä onnistuisi, mutta olisiko opintojen suorittaminen hoitovapaan aikana kaiken sen arvoista, mistä ajasta opintoihin käytettävän ajan joutuisi nipistämään? Tuntuu, että valintoja tehdessä joutuu puntaroimaan eri asioiden tärkeyttä ja laittamaan järjestykseen asioita, jotka toisaalta kaikki olisivat itselle tärkeitä ja arvokkaita, mutta toisaalta niiden mahduttaminen tämän hetkiseen elämään hyvin ja ilman turhaa ahdistusta voi olla hankalaa. Tai sitten ei. Voihan olla, että tämä olisi juuri se oikea ja hyvä hetki pienelle itsensä kehittämiselle.


Ajoittain koen hurjaa huonommuudentunnetta omasta ajankäytöstäni. Välillä vain kotona ollessa tuntuu, että ei saa mitään konkreettista aikaiseksi. Tosiasiassa joka päivä tulee tehtyä miljoona pikkuasiaa kodin ja lapsen hyväksi, mutta mitään suurempaa kokonaisuutta ei kuitenkaan saa koskaan valmiiksi. Välillä tuntuu, että oma päivä kuluu vain perusasioiden äärellä haahuiluun ja siksi kaipaisi jotain"suurempaa", mihin voisi välillä uppoutua ja mistä joskus saavuttaisi jotain, kuten opinnoista tutkinnon, jonka myötä voisi työelämässä avautua uusia ovia ja mahdollisuuksia. Kuulostaa älyttömän suorituskeskeiseltä ja toisaalta tunnistan kyllä sellainen vähän olevanikin. Pitkälti tyytyväisyys itseeni tulee sen kautta, mitä saan päivässä tai viikossa aikaiseksi. Ehkä vähän hullua, mutta siihenhän meidän tehokkuuteen kannustava yhteiskunta meitä ajaa ja toisaalta itselleni se on ihan ok, koska tekemisen kautta tunnen eläväni ja ottavani kaiken irti tästä ajastani maapallolla.

Somessa ihmisten seuraaminen myös ruokkii hyvin ajankäytön harhaa, välillä kokee itsensä kovin laiskaksi ja aikaansaamattomaksi, kun seurailee tiettyjen ihmisten touhuja. Välillä mietinkin, että onko joillakin oikeasti jotain supervoimia tai ekstratunteja vuorokaudessa, kun he tuntuvat olevan niin aikaansaavia ihmisiä. Ehkä jotkut vaan on superenergisiä ja hyviä ajankäyttäjiä, itselläni voisi siinä olla vielä pientä hiomista. Some kyllä itsessään voi olla aikamoinen aikasyöppö ja huomaamatta viedä ihan hirveästi aikaa. Itselläni se korvaa nykyään telkkariin menevän ajan ja eilen juuri pohdin, että telkkarista ei tule tällä hetkellä yhtään sarjaa, mitä seuraisin. Joitakin "turhia" aikasyöppöjä elämässä pitää kuitenkin olla, ei kaiken tarvitse olla tuottavaa ja tehokasta, vaan pitää löytyä myös niitä nollaavia ja rentouttavia juttuja.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla, jos teissä lukijoissa on sellaisia, jotka opiskelette hoitovapaa aikana. Miten opiskeluihin on jäänyt aikaa ja millaisia järjestelyjä se on vaatinut. Kaikenlaiset kokemukset kiinnostaisivat todella paljon.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.