Vain Äitien Jutut

Me toivotaan, että saataisiin kevät-vauva. Ensi kerralla en kyllä halua olla raskaana talvella, kun mikään ei mahdu päälle ja koko ajan on hiki. Meille tulee kolme lasta. Meille tulee ehdottomasti lapset pienellä ikäerolla; niistä on toisilleen seuraa ja saadaan pikkulapsiaika samaan putkeen. Kolmen vuoden ikäero on paras; saa nauttia jokaisen lapsen vauva-ajasta, mutta pääsee välissä töihin ja aikuisten seuraan. Kuulostaako tutulta? Oletko sinäkin suunnitellut uuden lapsen syntymää tai perhe-elämää ylipäätänsä joskus. Jokaisella meillä on visio siitä täydellisestä ikä-erosta tai perhe koosta. Entä, jos ensimmäisen jälkeen ei kuulukkaan toista lasta tai et ole saanut vielä sitä ensimmäistäkään. Suunnitelmat menevät uusiksi.


Meillä on täydellinen perhe-arki tällä hetkellä eikä toinen lapsi ole ajankohtainen. Nautimme suunnattomasti neljä henkisen perheen elämästä. Olen palaamassa kesän jälkeen töihin ja uudenlainen arki lähtee rullaamaan. Tämä on tällä hetkellä hyvä. Olen kuitenkin seurannut valitettavan monen ystävän, läheisen tai muun tutun taistelua lapsettomuutta vastaan. Tai voiko sitä edes kutsua lapsettomuudeksi, jos yksi lapsi jo on olemassa. Suunnitellaan ja pohditaan mihin elämän tilanteeseen uusi vauva sopisi. Ja sitten toista vauvaa ei kuulu. Lasketaan sen varaan, että onhan meillä jo tuo yksi, kyllä sen toisenkin pitäisi tulla. Kuukaudesta toiseen joudut pettymään. Ostetaan ovulaatiotikkuja, jotta saataisiin optimaalinen ajankohta selville. Siitä huolimatta kahta viivaa ei ilmesty. Tuska lisääntyy kuukausi kuukaudelta ja epätoivo alkaa iskemään. Ajatuksissa leijailee avun hakeminen; koska olisi oikea aika varata aika hedelmöitysklinikalle. Ja yön pimeinä tunteina mietit, ettei tämän pitänyt olla niin vaikeaa.

Olen monesti miettinyt millaisia ajatuksia itselläni olisi, jos vauva numero kakkosta ei kuuluisi tai ensimmäistäkään ei olisi. Jos rehellisiä ollaan, olisin aivan hajalla. Ensimmäinen vauva oli niin toivottu ja raskautuminen oli helppoa. En osannut edes ajatella, mitä jos lasta ei kuuluisikaan. Saati sitten, jos minulle olisi todettu, ettemme voisi saada lapsia.  Lapsettomuus olisi repinyt minut riekalaiseksi. Kun mieheni kanssa päätimme, että nyt on lapsien aika, päätin käydä lääkärilläni, jolla olen käynyt melkein kymmenen vuotta jo. Kävin perustarkastuksessa, jolloin minulta poistettiin ehkäisykapseli ( jota voin todella suositella kaikille, ehdottomasti paras ehkäisykeino, mitä minulla on koskaan ollut) ja annettiin onnenpotku yritykseen. Minulla ei siis ollut minkäänlaisia esteitä raskautumiselle eikä raskautumisen suhteen ollut haasteita nähtävissä. Suvussani on esiintynyt ongelmia raskautumisen ja lapsen saannin kanssa, joten olin henkisesti valmistautunut kuulemaan kaikenlaisia uutisia. Raskauduin kuitenkin hyvin nopeasti.


Niinkuin jo totesin, olisi aiheen käsitteleminen rankkaa. Monet sanovat, että lapsen ensimmäinen vuosi näkyy vuodesta toiseen eropiikkinä. Toinen eropiikki on lapsettomuus. Ikävä kyllä. Jos lapsi on niin kovin toivottu (ja suunniteltu) on pettymys entistä suurempi. Se koettelee parisuhdetta. Ihminen hakee kaikkeen aina syyllistä. Johtuuko se sinusta vai minusta? Monelle tämä on varmasti kova pala. Lähdetäänkö erilleen vai riittääkö toinen ja rakkaus kaikesta huolimatta? Onhan meidän parisuhde ja/tai avioliitto paljon muutakin. Mutta onko se siltäkään täydellinen ja riittävä ilman sitä yhteistä toteuttamatonta haavetta. Ajattelen, että yhden lapsen jälkeen pettymys olisi suuri, mutta erilainen. On kuitenkin se yksi lapsi, ei ole lapseton. Se ei ehkä koettelisi parisuhdetta suurena hurrikaanina vaan myrskynä, jonka läpi mentäisiin käsi kädessä. Haettaisiin apua ja kokeltaisiin ehkä hieman rauhallisimmin mielin, ilman paineita epäonnistumisesta.

Entä, jos se olisikin tässä. Sinulle todettaisiin, että ei ole mahdollista saada suurempaa perhettä. Olisin hajalla ja varmasti onneton. Ennen asian myöntämistä, olisin vihainen ja epäuskoinen. Mutta asian kanssa oppisi varmasti elämään. Toivoisin, etten katkeroituisi. Kävisin ehkä jossain juttelemassa. Rakentaisin perhe-elämän jo olemassa olevan perheen kanssa. Kumarran syvään ja nostan hattua kaikille niille, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa. En edes voi kuvitella sitä tuskaa ja painetta, jonka kanssa joutuu elämään. Niiden aikoinaan rakennettujen vaaleanpunaisten pilvilinnojen romahtaminen olisi synkkätie. Pilvilinnat pitäisi aikuisena rakentaa uudestaan eri perustalle täysin eri lähtökohdin. Nytkin katson päikkäreitä nukkuvaa patukkaa, ja haluaisin rutistaa lastani kovaa; en tiedä mitä tekisin, jos häntä ei tuossa olisi.