Turha huoli oman lapsen kasvusta ja kehityksestä


Jokainen vauva on yksilö ja vauvat kasvavat ja kehittyvät omaan tahtiinsa. Näistä vakuutteluista huolimatta olen kuitenkin kerta toisensa jälkeen murehtinut lapseni kehitys- ja kasvutahtia. Netti on pullollaan tietoa vauvan normaalisti kasvusta ja kehityksestä, minkä ikäisenä vauvojen pitäisi osata mitäkin asioita. Netistä löytyy myös kasvukäyrät, joihin voi syöttää oman lapsen kasvutiedot ja pystyt analysoimaan neuvolassa nopeasti vilautettuja käyriä ajan kanssa kotona. Näin esikoislapsen äitinä sitä tietenkin etsii jatkuvasti tietoa vauvan kehitykseen liittyen, googlettaa faktoja ja muiden kokemuksia ja huolestuu, kun oma lapsi tuntuu kasvavan ja kehittyvän hitaanlaisesti muihin nähden.
Kaikki sanovat ja tiedän itsekin, että saman ikäisiäkään vauvoja ei pitäisi verrata toisiinsa. Mutta haluaisin nähdä äidin, joka todella pystyy täysin olemaan vertaamatta omaa vauvaansa tuttavapiirin ja kerhojen lapsiin. Omalla kohdallani vertaaminen on vielä korostunut, koska tuntuu, että kaikki paljon nuoremmatkin vauvat ovat jo aikoja sitten menneet kiloissa ja senteissä ohitse omastani, erilaisista opituista taidoista puhumattakaan.

Kolmen kuukauden iässä saimme neuvolasta lähetteen fysioterapeutille, koska lapseni oli kovin toispuoleinen. Hän oli jatkuvasti kääntyneenä oikealle, joten pikku hiljaa esimerkiksi pään muoto muovautui oikealta puolelta kalloa littanammaksi kuin toiselta puolelta. Fysioterapiasta saimme jumppaohjeita, joiden avulla toispuoleisuutta pystyttiin lieventämään ja vähitellen pään liikeradat alkoivat laajentua myös vasemmalle puolelle, eikä lapsen vartalo ollut koko ajan vähän oikealle kallistunut. Tästäkin asiasta sain kuulla niin monelta läheiseltä, että älä turhaan murehdi, kyllä ne vauvat siitä itsestään oikenee. Moni ehkä yritti puheilla saada omaa huoltani vähemmäksi, mutta toisaalta tuntui, että jotkut pitivät fysioterapiassa käymistä turhana neovolan ylireagoimisena. Välillä meidän äitien murehtiminen todellakin on turhaa ja liioiteltuakin, mutta välillä ammattilaisen apu on paikallaan, kuten esimerkiksi oman poikani kanssa on ollut. Lapseni ollessa nyt 9 kuukautta vanha, hänen pään muodosta näkee edelleen, että hän on ollut todella paljon oikealle kääntyneenä. Välillä mietin, minkälainen tilanne olisi, jos en olisi tuonut neuvolassa ilmi omaa huoltani ja emme olisikaan saaneet lähetettä fysioterapiaan.


Fyssarikäynnit lopetettiin viiden kuukauden iässä, koska poika alkoi liikkua aiempaa enemmän ja kiinteiden ruokien aloittamisen myötä hän viihtyi aiempaa paremmin myös vatsallaan. Oli kovin helpottavaa tajuta, että kaikki on nyt taas niin kuin pitääkin ja nyt vaan jatketaan kasvua ja kehitystä normaaliin tapaan. Kiinteiden aloittamisen myötä olin myös vähitellen lopettanut jatkuvan murehtimisen pojan painokehitykseen liittyen. Täysimetyksellä huolehdin jatkuvasti maidon riittävyydestä, mutta soseiden myötä tuo huoleni pikku hiljaa hälveni, kun pojan ravinnonsaanti ei ollut pelkästään omasta maidostani kiinni. 6kk neuvolassa kaikki oli niin kuin pitikin ja tajusin itsekin, että en ole hetkeen murehtinut lapseni kasvua ja kehitystä. Oli ihanaa, että pystyi vaan nauttimaan sen kummempia miettimättä onko kaikki ok, koska vaikka lapsi on aina kasvanut miinuskäyrillä, niin silti kasvu on ollut tasaista ja omilla käyrillä pysyvää.

8 kk neuvolassa sain taas huoleni ja murheeni takaisin. Lapsen painokäyrä oli lähtenyt laskuun ja painoa oli tullut kahdessa kuukaudessa vain vähän reilu 300g. Lapselta myös puuttui suojaheijasteet sivuille ja eteen ja seisottetaessa poika roikotti peppuaan, vaikka hänen olisi pitänyt suoristaa vartalonsa. Saimme uudestaan ajan fysioterapeutille, sekä painokontrolliin 10kk iässä. Vaikka kuinka yritän ajatella, että nämä asiat ovat pieniä juttuja ja neuvolassa on rauhoiteltu, että mistään huolestuttavasta ei ole kyse, niin silti välillä on vaikea olla miettimättä liikaa. Huomaan välillä harmistuvani ihan typeristäkin asioista ja muiden sanomisista, vaikka niistä ei ole oikeasti mitään pahaa ja omankin lapseni kehitys on edelleen normaalia, vaikkakin hitaanlaista verrattuna keskiarvoihin.

Olen ollut todellinen mielensä pahoittaja lapseni kasvuun liittyen. Esimerkiksi muskarissa pieni lapsi sanoi äidilleen, että "katso vauva" osoittaen 6kk ikäistä muskariryhmäläistämme. Lapsen äiti totesi vauvaa katsoen, että "no niinpä onkin ja tuolla on vielä paljon pienempi vauva", tarkoittaen meidän melkein 9kk poikaa. Kieltämättä tuokin kommentti harmitti, vaikka se oli täysin harmiton ja mitä väliä sillä on, jos meidän lapsi on pienempi kuin muutaman kuukauden nuorempi lapsi. Täisimetyksen aikaan ärsytti ihan suunnattomasti kun joku kertoi neuvolalääkärin kommentoineen lapsen hyvään painokehitykseen, että lapsi on saanut hyvää ja laadukasta äidinmaitoa, kun kasvaa niin hyvin. Hiljaa mielessäni mietin, että oma maitoni on sitten varmaan huonoa ja ei niin laadukasta, koska poika kasvaa täysimetyksellä niin hitaasti. Tiedän, että ajatukseni ovat olleet aivan typeriä,  mutta jostain syystä oman lapsen kasvu ja kehitys on vaan jollain tavalla kovin herkkä aihe ja herättää huolta ja murhetta, kun tuntuu, että kaikki muut kehittyvät niin paljon nopeammin.


Omaan lähipiiriini ja esimerkiksi muskariryhmään on sattunut niitä jänteviä ja vähintään keskikäyrän mukaan kehittyviä lapsia, joten siksi oman lapsen hitaampi kehitys on pistänyt silmääni vieläkin pahemmin. Välillä toivoisin, että tuntisin jonkun muun lapsen, joka kehittyy ja kasvaa samaan tahtiin kuin oma poikani, koska muiden tilanteita katsoessa osaan tarkastella asiaa enemmän järjellä kuin tunteella. Normaalisti en ole kovin kova murehtimaan asioista, mutta oman lapsen myötä olen löytänyt itsestäni täysin uuden puolen. Onneksi lapseni fysioterapeutti on osannut rauhoittaa mieltäni ja hän on saanut minut ymmärtämään, että normaalin kehityksen skaala on todella laaja. Hän on myös osannut kertoa, missä asioissa oma poikani on ikäistään edellä, niitä asioita kun ei huomaa, jos vaan tuijottaa "ongelmakohtia". Fyssari osaa myös katsoa lapsestani, mitkä vaiheet ovat juuri nyt tulossa ja viime käynnillä oli nähtävissä, että poika kovasti opettelee istumiseen liittyviä taitoja. Sen myötä suojaheijasteidenkin pitäisi tulla esille, eli vaikka 8 kuukautisella ne pitäisi jo olla, niin ei ole mikään katastrofi, jos vielä 9 kuukauden iässäkään niitä ei vielä näy.

Lauran kanssa olemme välillä naureskelleet, että on ehkä vähän huono asia, että meille kahdelle on sattunut niin eri ääripäiden lapset. Lauran patukka on ollut heti syntymästä asti jäntevä ja oppinut uusia taitoja ikäistään nopeammassa tahdissa. Minun lapsi on sitten ollut aivan toista maata ja paino eroakin on useamman kilon verran, vaikka lähes saman ikäisiä ovatkin ja lähtötilanne oli melko samanlainen. Mitään en kuitenkaan olisi voinut tehdä toisin, että lapseni olisi kasvanut ja kehittynyt nopeammin. Hän nyt vain kasvaa näin ja sillä hyvä. Voisin siis lopettaa turhan murehtimisen, siitä kun ei ole yhtään mitään hyötyä. Ja loppujen lopuksi, poika on oppinut kaikki vaadittavat taidot, vaikka se onkin tapahtunut omaan, hieman hitaampaan tahtiin.

Tunnistaako kukaan muu itsestään vastaavanlaista turhaa murehtimista lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyen?

P.s. Instagram stooreissa pääset kurkkaamaan meidän perheiden arkeen, eli jos arkihöpöttelyt kiinnostaa, niin käy ottamassa @vainaitienjutut - tili seurantaan!

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.