Perheemme näkymätön sankari

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, tein selkeän ratkaisun etten kirjoittaisi miehestäni enkä meidän parisuhteesta tai avioliitostakaan. Olemme tätä Tanjan kanssa paljon myös pohtineet. Minkälaisen roolin isät ja aviomiehemme saavat blogissamme. Emme tule ruotimaan parisuhdeasioita tai avioliiton haasteita blogissamme, mutta silloin tällöin saatamme julkaista jotain isän näkökulmasta. Isät ovat molempien perheissä erittäin suuressa roolissa. Kummassakin perheessä on kaksi tasavertaista vanhempaa omine mielipiteineen ja kasvatustapoineen. Blogimme on perheblogi, joka keskittyy lapsiin ja äitiyteen.  Monesti kuitenkin tuntuu, että kerromme kaikesta omin sanoin ja argumentein, vaikka kaikki päätökset tehdäänkin yhdessä. Siksi haluisin raottaa ovea minkälainen meillä on arkijako, ja meidän roolit perheessämme. Meillä halutaan pysyä pois "parrasvaloista" ja tuen mieheni päätöstä.


Perheemme konfliktitilanteet arjen pyöritykseen liittyen johtuvat yleensä kommunikointiongelmista. Toinen meistä ei ole tarpeeksi selvästi ilmaissut jotain ja toinen odottaa asian hoituvan automaattisesti. Konfliktiriski on siis automaattisesti ilmassa. Yksi jos toinenkin tilanne on kärjistynyt, kun toinen olettaa ja toinen ei. Tiskikone odottaa tyhjentäjäänsä tai tuttipullot ovat toista päivää tiskaamatta. Miksi ne eivät häviä siitä sillä aikaa, kun toinen on  nukuttamassa patukkaa. Patukan lelut ovat levällään lattialla, toinen ei niitä korjaa, koska ne ovat kuitenkin seuraavana päivänä taas samalla tavalla levällään. Pyykkivuoret kasvavat, koska niitä ei ole ehditty kaappeihin laittaa. Olettamus on se, että ne siitä katoaa niin kuin aina ennenkin. Roskat odottavat edelleen oven edessä, koska ainahan ne on viety aamulla töihin lähtiessä. Pesuaineet ja saippuat ovat loppu eikä täyttöpusseja ole missään; " Etkö sä tehnyt sitä tilausta?".
Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, ja jakaneet perhearjen heti alusta alkaen. Minulla on sellaisia kotitöitä, jotka ovat minulle hyvin vastentahtoisia tehdä. Onneksi ne monesti ovat sellaisia, joita mieheni taas mielellään tekee. Meille on rakentunut kirjoittamattomia sääntöjä kotitöiden suhteen. Minua ei haittaa imurointi, mutta inhoan pyykkien ripustamista. Minä mielelläni tyhjennän tiskikoneen, mutta en välitä lakanoiden vaihtamisesta. Nyt vauvan syntymän jälkeen arkeen on tullut paljon uusia asioita, joita arjen pyörittäminen vaatii. Ja näistä asioista ei ole vielä niitä "sääntöjä" ja siksi tilanteet ovat kotona välillä kärjistyneet. Kuka nukuttaa ja syöttää iltapuuron? Kuka tekee iltapesut ja kuka leikkaa kynnet?


 Olemme tottuneet vuorottelemaan asioissa. Jos toinen hoitaa iltapesut, toinen hoitaa nukuttamisen. Vauvan hoidollisissa asioissa tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku toinen asia olisi sen mieluisempi tai epämiellyttävä. Tämä järjestely on ollut patukan syntymästä asti ja toiminut meidän arjessa oikein hyvin. Järjestely pohjautuu mielestäni siihen, että meillä kotona on kaksi tasavertaista vanhempaa. Varsinkin nyt, kun imetystaival on päättynyt, ei vauvanhoidossa ole mitään sellaista mitä toinen ei voisi hoitaa. Ja on patukalle hyvä, että hän tottuu iltarutiineihin sekä isän että äidin kanssa. Varsinkin nyt unikoulun aikana on ensi arvoisen tärkeää kummankin vanhemman läsnäolo. Tarpeen on myös muistaa samanalaiset rutiinit riippumatta siitä kumpi meistä vanhemmista niitä tekee. Huomasimme kuitenkin vasta, että kaikki ei ollutkaan ihan itsestään selvyyksiä. Vaikka asiat ovat hoituneet tietyllä tavalla jo pitkään, ei se kuitenkaan tarkoita, että asiat olisivat selviä.  Pienien tunneryöppyjen avulla saimme selkeytetty työnjakoja. Mitä tapahtuu tai on tapahtumatta sillä aikaa, kun toinen on esimerkiksi nukuttumassa vauvaa. Harmitti niin vietävästi, kun odotti asioiden tapahtuvan automaattisesti, ilman sanomista. Toinen ei taas ymmärtäny asian häiritsevän, koska sen joutuisi kuitenkin tekemään hetken päästä uudestaan.


Alkuhaasteiden jälkeen, olemme tosissaan opetelleet kotona puhumaan. Ennen kuin palaa totaalisesti pinna. Silloin, jos joku harmittaa ja siihen haluaa muutosta. Puhumme päivittäin arjesta, tulevista ja menneistä tapahtumista, lasten kasvatuksesta ja sen murheista, haasteista ja onnistumisen hetkistä. Perhearjen ollessa hektisimmillään, järjestämme aikaa. Illalla olemme aivan liian väsyneitä jakamaan ajatuksia, joten hetket on vaunulenkeillä, saunassa tai ruokapöydässä. Lasten kuullen (tai tässä vaiheessa vielä vanhemman lapsen kuullen) emme tiettyjä keskusteluja käy. Olemme ottaneet tarkan linjan siinä, mistä asioista on soveliasta puhua lasten kuullen ja mistä ei. Kaikki lapsiin liittyvät asiat eivät kuitenkaan kuulu lapsille, ne ovat aikuisten välisiä asioita ja niille järjestetään siihen sopiva aika. Joskus tilanteet kärjistyvät, kun on yksinkertaisesti liian väsynyt jatkuvasti muistuttamaan tietyistä asioista tai niin kuin jo mainitsin, kokee asioiden olevan sellaisia, joista ei tosissaan omasta mielestään tarvitsisi sanoa. Puhumisen tärkeyttä ei voi siis korostaa eikä se aina ole niin helppoa. Arjen haasteiden läpi käyminen ei ole aina sitä mieluisinta puuhaa, mutta kaikesta on päästy aina yhteisymmärrykseen. Itse voisin jauhaa asioista loputtomiin. Jaksan pohtia asioita monelta eri näkökannalta, eri suunnista, eri kulmista. Siinä taitaakin olla vielä opeteltavaa. Joskus täytyy osata lopettaa ja joskus huomaan heittäväni vettä myllyyn ihan turhaan, asian jo selvittyä. Mutta elämä taitaa olla loputun kasvutarina, ja omien heikkouksien myöntäminen ja niiden kanssa eläminen sen suola.

Puhuimme paljon raskausaikana omasta ja yhteisestä ajasta vauva- ja perhearjen keskellä. Miten sen järjestämme, milloin on sopiva hetki ja pidämmekö " kirjaa" menoista? Totesimme yhteen ääneen, ettemme rupea laskemaan menoja, se aiheuttaa kitkaa ihan varmasti. Menemme jos menoja tulee eikä niitä lasketa. Joka toinen kerta- tyyppinen laskeminen on vaan ensimmäinen jalka suossa, josta on vajoaa koko ajan syvemmälle. Kumpikaan ei meistä ole koskaa rajoittanut toisen menimisiä, mutta eipä niitä yksin tehtäviä menoja ole kauheasti ollukaan. Teemme paljon asioita yhdessä, siksi muutamat menot, jotka tehdään tyttöjen tai miesten kesken eivät aiheuta kitkaa. Se oikeastaan vaan piristää. Kuinka ihana onkaan tulla takaisin kotiin tyttöjenillan tai poikien reissun jälkeen. Olemme molemmat olleet aina hyvin perhekeskeisiä ja siksi olemmekin viihtyneet ennemmin kotona kuin kaupungilla. Edelleen kutsumme mieluummin vieraita meille kylään kuin lähdemme kaupungille syömään.
Meidän perheen toinen vanhempi käy töissä, vaihtaa renkaat ja kokkaa. Toinen on kotona, siivoaa, kirjottaa ja käy kaupassa. Teemme myös paljon muutakin, mutta nämä esimerkkinä tämän hetkisestä arjesta. Monesti jaamme kotitöitä sen mukaan mistä toinen ei niin välitä tai mikä on vähemmän ärsyttävä homma. Mieheni tykkää kokata, joten hän tekee paljon meillä ruokaa. Minä taas pidän vuorostani huolen, että kokkailun jäljet tulee siivottua. Minä pesen pyykkiä ja mies laittaa ne kuivumaan. Minä imuroin ja isä pesee lattiat. Meillä isä ja mieheni on meidän arjen sankari. Hän jaksaa olla läsnä ja kuunnella. Leikkiä ja pelata lasten kanssa, käydä töissä ja tehdä ruuan. Joskus hän saa nukkua päikkärit tai jäädä sänkyyn nukkumaan. Sen hän on todella ansainnut.

Mitä teillä tekee arjen sankari? Minkälaisten haasteiden kanssa teidän arjessa painiskellaan?

2 kommenttia

  1. Tämä on aihe, mistä olenkin odottanut postausta. Olisi mielenkiintoista kuulla myös Tanjan mietteet aiheesta. Miten arjen askareet heidän perheessä jakautuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mukava kuulla, että arkiset postaukset ovat kaivattuja. Blogista voi etsiä aikaisempia kirjoituksia tunnisteilla. Sitä kautta voi tutustua myös muihin arkisempiin kirjoituksiin! :) Oletko tutustunu meidän Instagramiin? Sieltä storien puolelta löytyy paljon höpötyksiä meidän arkiaskareista, kummankin perheen osalta. :) Ja kuka tietää, ehkä Tanjakin tekee arjestaan postauksen jossain muodossa tulevaisuudessa. :) -Laura

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.