Vauvojen kasvu; yksi suuri kilpailu?



Joka kerta, kun kerron patukan oppineen jotain, tulee minulle olo, että ylpeilen lapseni taidoilla. En tiedä miksi, mutta viimeksi, kun totesin hänen painavan jo yli kymmenen kiloa, kaduin sanojani samantien. Tai, kun minulta kysyttiin onko hänelle tullut hampaita, meinasin valehdella määrän. Jostain syystä hänellä on niitä kertynyt jo kahdeksan, ja muut odottelevat sitä ensimmäistä. En halunnut, että muut kokevat minun kilpailevan. Vaikka minähän vain vastasin heidän  esittämiin kysymyksiin.

Asian käsittelyä ei ole myöskään auttanut se, että meidän vauva on tupannut tekemään asioita vähän nopeammassa tahdissa kuin moni muu ikäisensä. Hän ei ole koskaan viihtynyt "vauva-asennossa" ja vaunukopankin vaihdomme ratasosaan patukan ollessa 4,5 kk vanha. Uskalsimme tämänkin tehdä vain siksi, että hän pystyi olemaan huojumatta istuma-asennossa. Enkä kyllä olisi yhtäkään kauppareissua enää jaksanut tehdä huutokonsertin sävyttämänä. Hän omaa myös hyvin voimakkaan tahdon, ja olenkin tätä kirjoitusta ideoidessani irrottanut hänet irti eteisen matosta, verhoista, kolmesta eri johdosta, pelastanut yhden Iittalan lasimaljakon sekä siirtänyt hänet pois portaista keskellä lattiaa leikkimään kymmeniä kertoja.

Mistä siis johtuu, että lapsen kehitys on yhtä kilpailua. Olen ihan super iloinen, kun hän lähti liikkeelle, mutta tuntuu etten siitä uskalla iloita. Osa äideistä on oikeasti iloisia, mutta muutama katsoo aina kieroon. Kuitenkin koko raskaus, tai oikeastaan koko lapsen elinkaari, mietitään erilaisia kehitysvaiheita. Kuinka jonkin asian kehitys laahaa tai miksi vauva ei vieläkään osaa jotain asiaa. Näitä asioita on pakko päästä puimaan ja kenen muun kanssa niitä puitaisiin kuin samassa tilanteessa olevien perheenäitien kanssa.


Onko kilpailu vain harhaluuloa? Onko se pohjimmiltaan vaan alitajunnan tuotosta? Olisiko se seuraus äitien epävarmuudesta, jota kompensoidaan lapsen kehityksellä. Ei tarvitse ainakaan murehtia motoriikan kehityksestä hetkeen, kun on löydetty varpaat. Tai vauva jokeltelee ja nauraa, voi siis pyyhkiä hikeä, hän ottaa kontaktia ja on sosiaalinen. On hassua, että ajattelen näin. Haluan olla ylpeä lapseni oppimisesta ja oivaltamisesta. On ihanaa huomata päivittäin pieniä asioita, joita hän on oppinut. Ja kertoa niistä. Eikä minulle tule harmitusta jos joku kertoo oman vauvansa kehityksestä tai oivalluksista. Ensimmäinen ajatukseni on enemminkin miete; koskakohan meillä opitaan?
Ennen patukan syntymää sain kuunnella puoli salaa yhden äitiporukan keskustelua. Keskustelun pääaihe oli vanhempien lasten vertaileminen uuteen vauvaan. Keskustelu kuulosti kamalalta. En lähde keskustelua tarkemmin avaamaan, mutta jokaiseen toisen äidin kommenttiin vastattiin niin, että vastaus oli aina liittyen siihen miten oma lapsi teki asioita tai mitä oli oppinut. Ei siis kehuttu tai keskusteltu toisen lapsen oppimasta asiasta vaan keskustelu bongasi edes takaisin jokaisen äidin omien juttujen välillä. Ketään ei siis oikeasti kiinnostanut toisen lapsen asiat vaan keskustelu toisti koko ajan samaa kaavaa. Vähän ku olisi kuunnellut rikkinäistä levyä.


Kyllä, haluan jakaa omia mietteitäni, iloja ja murheita, äitiystävieni kanssa, mutta olenko jutteluhetken jälkeen yhtään rikkaampi jos kaikki keskustelevat vain omasta kuplastaan? Olen saanut paljon irti ihan vain kuuntelemalla ja kommentoimalla ilman, että jauhaisin vain patukan asioita. Oppinut paljon uutta vaikka tietyt aiheet eivät juuri sopisikaan meidän arkeemme. Olen kuunnellut, enkä tosissaan tylsistynyt, kun olen kuunnellut muiden arjen haasteita ja ilon hetkiä.
Uusien asioiden oppiminen ja oivaltaminen, ja ensimmäisen vuoden huima kehitys on vauvalle hurja matka. Sitä on upeaa seurata vierestä ja toisaalta haikeaa. Kohta minun pieni vauvani on hoiperteleva taapero, jonka selkään laitetaan tarhareppu ja suukotetaan ennen päiväkotipäivää hyvän päivän toivotukset. Nautin siis jokaisesta oivalluksesta ja hetkestä, jotka koen patukan kanssa ; ja olen niistä jokaisesta ÄÄNEEN super ylpeä!

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.