Päivähoidon aloituspohdintaa - ikuinen kuuma peruna

Koska on oikea aika mennä päivähoitoon? Olisiko meille päiväkoti vai perhepäivähoito parempi vaihtoehto? Pystyisinkö viettämään kotona vielä muutaman kuukauden vai onko kaikkien jaksamisen kannalta, että äiti palaa aikasemmin töihin? Nämä ja monet muut kysymykset pyörivät päässä, kun kesän jälkeen patukan hoitoarki alkaa. Sydän itkee, mutta koen, että tämä ratkaisu palvelee koko perhettä parhaitan. Vaikka taustalla onkin taloudellinen haaste, on myös oman henkisen jaksamisen kannalta minulle ensi arvoisen tärkeää palata työelämään. Aihe kuumentaa tunteita, puolesta ja vastaan, oli mielipide mikä tahansa. Halusin jakaa omia pohdintojani päiväkodin aloituksesta.

Ensimmäinen pohdinta oli ehdottomasti minkälaisen päivähoitovaihtoehdon valitsemme. Vaihtoehtoja on nykyisin valtavasti. Lapsen voi viedä yksityiseen päiväkotiin, joissa monessa on jonkinlainen painotus. On taidepäiväkotia, tiedepäiväkotia, musiikkipäiväkotia, kielikylpypäiväkotia ja monia muita. Alueellamme on muutama yksityinen päiväkoti, mutta ne sijaitsevat ajomatkan päässä eikä tämä siksi ole meille vaihtoehto. Tarkoituksena on, että minä vien aamuisin patukan tarhaan vaunuilla. Patukan isä pääsee yleensä aina aikaisemmin töistä kuin minä, joten hän hakee patukan. Helpoin on siis tehdä niin, että patukka viedään tarhaan vaunuilla, ja ne odottavat sitten siellä, kunnes patukka haetaan. Näin ollen ei ole väliä kuka hakee, koska vaunut ovat tarhalla.


Perhepäivähoito ei ole koskaan ollut meille vaihtoehto. En ole koskaan kokenut sitä omaksi. Monet liputtavat ehdottomasti perhepäivähoidon puolesta, sen kodinomaisuuden ja pienten ryhmäkokojen takia. Minua kuitenkin ahdistaa juuri nuo asiat. Haluan selkeästi erottaa lapselle päivähoidon ja kodin eron. Koskaan ei myöskään tiedä minkälaisen perhepäivähoitajan saa tai minkälaisia lapsia perhepäivähoitajalla on entuudestaan. Pelkkä ajatus hirvittää, kun mietin, että lapseni hoitopaikan leikkitoverit olisivat kaikkia yli kolme vuotta häntä vanhempia. Hoitajan kanssa ei välttämättä synkkaisi ollenkaan, tai hän ei välttämättä pitäisi lapsestani. Tietenkin jokainen yrittää tehdä työtään mahdollisimman ammattitaitoisesti, mutta se ei aina ole niin helppoa. En myöskään sano, ettei samoja haasteita voisi olla päiväkodissakin, mutta henkilökuntaa on enemmän ja lapsiryhmät ovat jaettu iän mukaisesti. Näin ollen kavereita löytyy varmasti. En myöskään jaksa uhrata ajatusta mediassa viime aikoina pinnalla olleeseen aiheeseen. Luotan, että jokainen ammattitaitoinen ja ammattinsa itse valinnut työntekijä tekee työtään sydämellä eikä euron kuvat silmissä kiiluen. Valitettavasti monet sosiaali- ja terveysalan ammatit ovat alipalkattuja, mutta jokainen joka aloille suuntautuu, tietää sen jo siinä vaiheessa. Näillä aloilla, kun ei miljonääriksi ruveta. 

Valitsimme siis lähipäiväkodin patukalle, jossa myös hänen sisaruksensa oli. Päiväkoti ei ole mitenkään iso, joten jonot siihen ovat pitkät. Päiväkoti on myös suosittu ja pienen koonsa vuoksi  kannattaa paikkaa hakea mahdollisimman pian. Oikeastaan heti, kun hoitokuviot ovat selvillä. Naapuristomme kaikki lapset ovat samaisessa päiväkodissa, ja onkin kiva, että leikkitovereita löytyy myös päiväkodin ulkopuolellakin läheltä. En ole vielä tarkemmin tutustunut päiväkodin sisältöihin tai varhaiskasvatussuunnitelmaan eikä nämä asiat olleet meille tärkeitä valintaa tehdessämme. Päätöksemme kuitenkin perustui pitkälti siihen, että yksi lapsi on jo samaisessa päiväkodissa ollut. Kaikki sujui tuolloin oikein mallikkaasti ja olimme tyytyväisiä. Juttelin jo päiväkodin johtajan kanssa, ja tulemme saamaan vielä uuden puhelun toukokuun aikana, jossa käydään tarkemmin läpi aloitusta.


Olemme päättäneet käytännöllisistä (ja vähän myös henkisistäkin) syistä, että patukan isä aloittaa päiväkotiharjoittelun patukan kanssa. Mieheni ottaa lomaa siihen, ja minä olen tuon ajan jo töissä. En usko, että vastaan tulisi ylläreitä aloituksen suhteen, patukka selkeästi nauttii oman ikäisten ja vanhempien lasten seurasta. Välillä tuntuukin kotona, etten pysty hänelle aina tarjoamaan tarpeeksi virikkeitä. Hän kaipaa jo enemmän, onneksi meillä onkin jonkin verran vauvakavereita ja näin ollen pystyn patukalle tarjoamaan seuraa. Tästä(kin) syystä, en ole ainakaan vielä kokenut minkäänlaisia tunnontuskia ajatellessani päiväkodin aloitusta. Onhan se varmasti vaikea hetki, ja aiheuttaa haikeutta. Siihen päättyy kovin rakas vauvavuosi. Äärimmäisen tärkeän elämänmatkan ensimmäinen vuosi. Voisi olla, jos vauvani olisi erilainen eikä yhtä sosiaalinen ja jatkuvasti vuorovaikutusta hakeva, että miettisin päiväkodin aloitusta uudestaan.

Vaikka patukka onkin reilun vuoden, kun hän aloittaa päiväkodin, en ahdistu asiasta. Monen mielestä tuon ikäinen on aivan liian pieni hoitoon. Olenkin välillä tympääntyneenä kuunnellut ja lukenut keskusteluja aiheesta. Jokainen perhe tekee omat ratkaisut. Ne palvelevat sen hetkistä perheen tilannetta parhaiten. Joissain tapauksissa on erittäin tärkeää, että päiväkodin aloitusta siirretään. Talous on varmasti tiukalla, mutta on ajateltava lasta. Joissain tilanteissa on täysin ymmärrettävää ettei talous aina yksinkertaisesti anna mahdollisuutta jäädä kotiin. Olisi kamalaa, että joku syyllistäisi perhettä kyseisessä tilanteessa. Vaikka talous olisi tiukalla, mutta patukka ei olisi päiväkoti valmis, yrittäisimme erilaisin keinoin pitkittää varmasti aloitusta. Ei ole myöskään itsekästä ajatella äidin henkistä hyvinvointia. Joskus tilanteet menevät eri tavalla kuin on suunnitellut, ja jaksaminen vaatii arkea ja rytmiä. Tämä voi tietyissä tapauksissa tarkoittaa äidin ( ja miksei toisaalta isän) töihin paluuta. Jaksava äiti on parempi äiti lapselle kuin kotona ahdistuva ja väsynyt äiti. Työ kuitenkin rytmittää vahvasti arkea ja tuo äidin päiviin aivan erilaisia ulottuvuuksia. Sitä ei helposti usko kuinka suuri voima toisen aikuisen seuralla onkaan.
Olen onnellisessa asemassa, kun  asia ei ole meille ajankohtainen, ja voin hyvillä mielin sanoa, että meillä aloitetaan päivähoito juuri sopivaan aikaan.

Koska teillä aloitetaan hoito? Päiväkoti vai perhepäivähoito? Miksi päädyitte tiettyyn hoitoopaikkaan?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.