Tukiverkostoton lapsiperhe


Tiedän, että kateus muita kohtaan on ihan turhaa, typerää eikä yhtään aikuiselle ihmiselle hyväksyttävää käytöstä! Mutta silti tuo pirulainen välillä hiipii ajatuksiini, etenkin kun kuulen, miten loistava tukiverkosto joillakin lapsiperheillä on. Miten kummit tulevat illalla hoitamaan lapsia, että vanhemmat pääsevät kahdestaan ravintolaan tai mummo ja ukki vievät lapset mukaan viikonlopuksi mökille. Tukiverkosto pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa, eikä sinun tarvitse raahata vauvaa mukaan omista lääkärikäynneistä alkaen joka paikkaan.

Tähän kateuteen olen kuullut joiltakin kommentin: "onko niitä lapsia pakko tehdä, jos tietää ettei ole tukiverkostoa?" Niin onko. Pitäisikö tukiverkostottomien ihmisten jättää lisääntymishommat suosiolla niille, joilla niitä hoitotätejä (ja setiä) kasvaa joka oksalla. Koska onhan se elämä lasten kanssa paljon helpompaa ja turvatumpaa, mikäli ympäriltä löytyy kunnon tukiverkosto jonka puoleen voi tarpeen tullen kääntyä.


Meidän perhe kuuluu siihen ryhmään, jolla on aivan olemattoman pieni tukiverkosto ja senkin verkoston ihmiset sijaitsevat reilu tunnin ajomatkan päässä. Lapsukaisemme on nyt seitsemän kuukautta vanha ja tähän mennessä olemme yhden kerran hyödyntäneet hänen kummitätiään lapsenhoitajana, että pääsimme miehen kanssa kahdestaan syömään. Silloinkin ajettiin se tunnin ajomatka suuntaansa, että saatiin hoitopaikka järjestymään. Extempore lastenhoitoapua ei kovin helposti ole saatavilla ja varmaan kaikista potentiaalisin ehdokas sellaisissa tilanteissa olisi blogikollegani Laura. Kieltämättä tämä tukiverkoston puute ajoittain stressaa. Olisi kultaakin kalliimpaa, jos lapsen isovanhemmat asuisivat lähempänä ja heillä olisi halua tuon pienen miehen hoidossa välillä auttaa.


Nykypäivänä ihmiset tuntuvat myös olevan niin kiireisiä jo oman arkensa kanssa, että välillä on kovinkin iso kynnys pyytää apua. Ei haluaisi olla millään vaivaksi muille, vaikka tuskinpa muut kuin itse ajattelee asian siltä kantilta. Olen itsekin lukuisia kertoja tarjoutunut ystävien ja läheisten lastenhoitajaksi tarpeen tullessa, mutta pyyntöjä ei kyllä loppujen lopuksi ihan hirveän usein ole tullut. Jotenkin haluaisin päästä eroon meitä monia suomalaisia vaivaavasta mentaliteetista, että täytyisi aina pärjätä itsekseen ja apua voi pyytää vasta sitten, kun on suurin piirtein pää kainalossa. Pikkuasioilla muiden vaivaaminen tuntuu olevan suoranainen synti, jota pitää vältellä viimeiseen asti.  Olisi ihanaa, että avun tarjoaminen ja sen pyytäminen kuuluisi ihan normaaleihin käytänteisiin oman lähipiirin kanssa. Tai, että naapurustossa olisi sellaisia ihmisiä, keneltä kehtaisi joskus pyytää apua jonkin pienen asian kanssa. Nyt pelkästään loma-ajan postilaatikon tyhjennyspyynnön tekeminen naapurille tuntuu kiusalliselta, koska ei haluaisi olla toisille vaivaksi. Sehän vaatiikin tekijältään aikamoisia ponnisteluja.

Muistakaa siis edes jonkinlaisen tukiverkoston omaavat olla onnellisia ja kiitollisia niistä ihmisistä, joiden apuun voitte luottaa. Meilläkin tilanne on kuitenkin todella hyvä verrattuna niihin perheisiin, joilla ei oikeasti ole ketään, keneltä voisi apua pyytää. Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten te täysin tukiverkostottomat perheet olette ratkaisseet vaikkapa pakolliset lapsenhoitotarpeet, onko esimerkiksi olemassa joku lastenhoitopalvelu, jota voisit suositella?

2 kommenttia

  1. Mä jäin yksin 4kk-vauvan ja 2,5-vuotiaiden poikalasten kanssa, kun heidän isänsä kuoli. Sain kerran viikossa kunnalta kotiapua, että pääsin asioita hoitamaan. Siinä kaikki. Jos tarvittiin vaikka vanupuikkoa yläkerrasta, sitä lähdettiin hakemaan kolmen hengen voimalla.
    Oltiin muutettu uudelle paikkakunnalle. Ei tullut kukaan ystävistä tai sukulaisista apuaan tarjoamaan.
    Poikani ovat nyt 21 ja 23, kumpikin töissä tällä hetkellä, koulutin ylioppilaaksi, ajoivat ajokortit ja suorittivat kumpikin armeijan sotilaspoliisaliupseereina ja odottavat nyt opiskelupaikkaa. Toisella se on jo. Kummatkin muuttivat pois luotani viime syksynä.
    Tässä hommassa tarvitaan sitkeyttä. Maaliin pääsee kyllä. Tosin alun shokin jälkeen jouduin käyttämään rauhoittavaa lääkitystä jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa pysäyttävää lukea kommenttisi! En osaa mitenkään edes kuvitella, millaista elämäsi on ollut lasten isän kuoleman myötä, ilman kunnollista apua. Ei varmasti ole ollut helppoa. Sinun täytyy ainakin olla todella vahva ihminen, kun olet kaikesta selvinnyt ja ihana kuulla, miten upeita miehiä olet pojistasi kasvattanut! Kaikkea hyvää teidän perheelle. -Tanja

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.