Leikki on lapsen työ, mutta tarvitseeko se työnohjausta?

Monesti kuulee lausahduksen: " Kaikilla lapsilla on oikeus leikkiin". Lapsen empatia- ja sosiaalisettaidot kehittyvät ja mielikuvitus pääsee valloilleen.  Leikit muovautuvat lapsen iän mukaisesti ja jossain vaiheessa mukaan kaivataan jo tovereita, leikkikaveria. Leikki on lapsen työtä, mutta voiko aikuinen puuttua siihen? Onko hyvä, että ainut leikkitoveri on se oma äiti tai isä?

Ensiksi pitäisi miettiä, mikä kaikki lasketaan leikiksi. Kun lapselta kysytään mikä on heidän mielestään mieluisin leikki, on helposti vastaus jotain roolileikkeihin liittyvää. Parhaimmat muistot itselläni on juuri ne leikit, mitä leikittiin tovereiden kanssa. Koululeikki, tarhaleikki, lääkärileikki, kauppaleikki ja niin edelleen. 
Kun taas kysytään lapselta mikä on paras leikki isän tai äidin kanssa, on vastaus monesti yllättävä. Jopa sellainen mitä ei aikuinen laske edes leikiksi. Jalkapallon potkiminen, lautapelillä peluut, pulkkamäki, hippa, uiminen ja niin edelleen.


Mielestäni lasten kanssa ei tarvitse leikkiä, tehdä asioita kyllä, mutta ei leikkiä. Minä siis lasken leikiksi kaikki sellaiset mielikuvitusta tarvitsevat leikit. Aikuinen ei osaa leikkiä sellaisia leikkejä eikä tarvitsekkaan. Vanhemman pitää tarjota kuitenkin mahdollisuus ja tarvittavat välineet leikkien mahdollistamiseen. Sopia leikkitreffejä tai viedä lasta kylään. Mahdollisesti käydä joskus kotiin perustetussa kaupassa asiakkaana tai juoda kupillinen teetä kotikahvilassa. Varsinkin jos vakioasiakkaat ovat sillä hetkellä jo omissa kodeissaan.  
Lasten kanssa on hyvä, ja tarpeellistakin tehdä asioita. Parhaimmat hetket voivat löytyä ihan yllättäin. Me löysimme patukan sisaruksen kanssa yhteisen jutun aikoinaan Lego-pakettien rakentamisesta. Minä liimasin tarroja ja etsin pusseista oikeita paloja, ja hän rakensi. Yhdessä tuumin huusimme kilpaa miestäni katsomaan aikaansaannosta, kun olimme valmiit. Olimme ylpeitä yhdessä rakennetusta.

Vauva ja taaperoikä on sitten asia erikseen. Voiko sanoa, että vauva leikkii? Kyllä voi! Hän ihmettelee lattialla omia lelujaan. Taputtaa käsiä yhteen, kun kuulee lelusta lähtevän äänen, kirkuu kun heiluttaa pehmoleluaan, yrittää saada leikkivasarallaan mahdollisimman kovan äänen aikaseksi hakkaamalla sitä lattiaan ( äidin huokaillessa laminaatin kestävyyttä!) sekä vaihtamalla kädestä toiseen helistintä, koska silloin se helisee.
Joskus hän tarvitsee leikkiapua, välillä riittää että siirryn hänen seuraksi lattialle, kuitenkaan tekemättä mitään ihmeellistä hänen kanssaan välttämättä. Vauvat tarvitsevat kuitenkin hieman enemmän leikkien johdattelua. Lelut eivät pysy vielä täysin hallussa, ja joskus mikään muu ei ole tarpeeksi mielenkiintoista, kun leikkitornin rakentaminen. Tai oikeastaan sen kaataminen. Vauvakin tarvitsee totuttelua itsenäiseen leikkimiseen. Meillä ainakin tuntui aluksi ettei patukka viihtynyt lattialla ollenkaan. Liikkuminen ei onnistunut ja lelut olivat vielä täysin saavuttamattomissa. Pikku hiljaa sitä viihtyy koko ajan pidempia aikoja lattialla. Tähän vaikuttaa myös lelut, ja niiden ominaisuuksien ymmärtäminen ; mistä nappulasta tulee ääni,mistä valo ja mikä tässä lelussa rapisee? Yleensä matolla leikkiminen keskeytyy väsyyn, nälkään tai märkään vaippaan. 


Vanhemman rooli mielestäni vaikeutuu lapsen kasvaessa. Milloin tarvitsee olla erotuomarin roolissa tai milloin on hyvä jättäytyä taustalle seurailemaan tilannetta. On hyvä opettaa lapsia myös selvittämään ongelmatilanteita itse. Pienten lasten kohdalla tilanne vaan on vähän monimutkaisempi. Koska sosiaalisiataitoa ei ole karttunut vielä, saattaa lelu lähteä kädestä tai lapsi saattaa saada lelusta päähän kaverilta. Tällöin vanhempien rooli on myös tärkeä. Täytyy osata puuttua leikkeihin oikeassa kohtaa, ja leikkejä täytyy valvoa enemmän kuin vanhempien lasten kanssa. Mielikuva lasten kanssa hiekkalaatikon reunalla istuvista äideistä ei ole turha. Toivon kuitenkin, että suurin osa heistä tekee myös jotain muutakin kun juo kahvia termarista. Oikeasti siis valvoo lastensa tekemisiä.

Lasten kanssa ulkoilu on myös tietynlaista leikkiä lapsen kanssa. Lasten pitäisi ulkoilla päivittäin, ja tämähän on kiinni täysin vanhemmista. Kukapa meistä osaisi tehdä hiekkakakkuja ilman lorua? Sen opettelu vaatii aikuista. Sitä vanhempaa joka on säässä kuin säässä raahautunut ulos. Keinuttelu ei suju ilman vauhdin antajaa pieneltä ja se liukumäestä laskeminen on aivan liian jännittävää ilman aikuista. Ja yksinkertaisesti pientä lasta ei edes voi päästää yksin ulos. Ja onhan ne taaperoikäiset  jotenkin liikuttavia, pikku pingviinejä kaikissa kura- ja toppavaatteissaan.
Leikkipuistosta yleensä löytyy lapselle kuin lapselle seuraa ja mielikuvitus pääsee heti valloilleen. Ja monesti sitä kuuleekin lapsen olevan harmissaan; "Pitääkö jo nyt lähteä kotiin?" ja ulkona ollaan saatettu olla jo toista tuntia.

Olen paljon pohtinut aihetta, monelta kannalta. En vieläkään ole varma mitä mieltä aiheesta olen. Tarviiko lasten kanssa leikkiä, ja mitä jos pelaan tai rakennan legoilla, leikinkö? Ja mitä jos leikin, teenkö jotain niin pahasti väärin lapsen kehityksen kannalta? Ehkä en osallistu rakentamisen jälkeen valmiilla lelulla leikkimiseen vaan jätän sen lasten ja heidän kavereidensa väliseksi leikiksi. Osallistun silti leikkiin vaikka en leiki.
Leikitäänkö teillä?


Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.