Imetyksen 210 päivää

Takana on 210 päivää imetystä, lukematon määrä imetyskertoja ja lapsen rinnalla viettämiä minuutteja. Kaukaiselta tuntuvat ne ensipäivien ja viikkojen haparoinnit, vereslihalla olevat rinnanpäät ja kaikesta uudesta epävarmuutta huutava mieli. Nyt seitsemän kuukauden kohdalla on hyvä hetki pysähtyä miettimään omaa imetystaivalta, sen haasteita ja onnistumisia.


Raskauden aikana keskustelin jonkin verran imetyksestä siskoni ja äitini kanssa ja heidän kokemustensa myötä mieleeni nousi pelko, että imettäminen ei välttämättä tule minulla onnistumaan. Neuvolassa purin ajatuksiani ja pelkojani terveydenhoitajalle, joka onneksi osasi tsempata ja oli sitä mieltä, että pääsääntöisesti imettäminen onnistuu ja melko harvoilla maitoa ei tulisi. Prosessoin imetysajatusta mielessäni lähes koko raskausajan ja olin valmistautunut tulevaan koitokseen jonkinlaisella "taistelija-asenteella", päätin tehdä kaikkeni, että pystyisin lastani imettämään. Etsin myös tietoa ja koin hyväksi naistalo.fi sivustolta löytyvät imetykseen liittyvät videot.

Vihdoin tuli se odotettu päivä, kun poikamme syntyi. Heti synnytyssalissa hänet nostettiin rinnalle ja muistan kuinka hämmentynyt olin tuosta tilanteesta. Tässä sitä pitäisi nyt osata tuota pienen pientä käärylää imettää. Kättärin perhehuoneessa imetystaipaleemme lähtikin sitten oikein todella käyntiin, vaikka tuntuikin, ettei maito sairaalassa olon aikana vielä juurikaan noussut. Pojan imuote oli äärimmäisen napakka ja rinnanpäät vereslihalla yritin häntä imettää. Se oli niin tuskaa, eikä oikein mikään helpottanut tilannetta. Poika tietenkin viihtyi rinnalla jatkuvasti ja joka kerta sain purra hammasta, kun tuo pieni suu hamusi uudestaan rinnalle. Kättärin henkilökunta kannusti ja opasti imetyksessä, mutta silti imetyksen aiheuttama kipu oli jotain aivan kamalaa. Useampi ihminen tarkasti imuotteen ja muutenkin tekniikan, mutta kaikki oli kuulemma niin kuin piti ja alun kivulle vaan ei voinut mitään. Äitiyspakkauksen Mamilan-voide oli kovassa käytössä ja myös rintakumi helpotti pahimpien vaiheiden ylitse. Olin jokseenkin järkyttynyt, en osannut lainkaan kuvitella, että imettäminen voisi olla niin kivuliasta.


Ensimmäiset pari viikkoa olivatkin imetystaipaleen hankalimmat. Sen jälkeen sain neuvolasta vinkin hankkia rintapumpun, jonka avulla voisin pitää taukoa haavautuneesta rinnasta imettämisessä. Tuo ohje olikin ihan pelastus ja jo muutamassa päivässä tilanne menikin harppauksittain eteen päin ja imettäminen alkoi sujua. Päivä päivältä imettäminen tuntui helpommalta ja luonnollisemmalta, mutta loppujen lopuksi meni reilusti yli kuukausi, ennen kuin siitä hävisi kokonaan kaikki epämiellyttävät tuntemukset. Jos en olisi jo raskausaikana saanut päähäni niin älytöntä tahtotilaa imetyksen suhteen, niin olisin varmasti luovuttanut ensimmäisten viikkojen aikana. Tiedän, että kaikilla imetys ei ole kivuliasta ja aloitus sujuu helpommin, mutta itselleni se oli pelkkää tuskaa. Halu imettää omaa lastani oli kuitenkin niin suuri, että päätin sinnitellä ja rämpiä alkuhankaluuksien yli ja onneksi tein niin. Nyt seitsemän kuukauden kohdalla imetystä ei tule enää liiemmin mietittyä, se vaan kuuluu olennaisena osana omaan äitiyteeni. Toisaalta imetys on keino taata lapsen ruuansaantia, mutta toisaalta ne ovat myös tärkeitä ja ihania hetkiä, kun rauhoitumme pojan kanssa ja olemme vain lähekkäin. Kaikki on siis ollut vaivan arvoista ja enemmänkin!


Täysimetin lapseni neljä kuukautiseksi asti, jonka jälkeen aloitimme kiinteiden maistelun. Nyt kiinteitä menee jo useampi ateria päivässä ja imetyskerrat ovat vähentyneet, mutta silti olen onnellinen, että imetystaipaleemme on jatkunut näin kauan ja aion sitä vastedeskin jatkaa. En vielä tiedä kuinka kauan, eikä sitä mielestäni tarvitse etukäteen päättääkään. Nyt lopettamisen ajatteleminen tuntuu haikealta, joten ainakaan vielä ei ole sen aika. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kuitenkin voinut olla hieman armollisempi itseäni kohtaan. Olin niin itsepintaisesti päättänyt täysimettää lastani ainakin sen neljä kuukautta, joten lapsen ruokkiminen korvikkeella ei tullut missään vaiheessa kuuloonkaan. Käytin hirveästi aikaa ja energiaa maidon pakastimeen pumppaamiseen, vaikka ihan hyvin poika olisi voinut ne muutaman kerrat syödä korvikettakin. Etenkin, kun maidon pumppaaminen todellakin oli työn ja tuskan takana. Tuskinpa silloin tällöin saatu korvikeateria olisi vienyt pois kaikkea sitä imetyksen tuomaa hyötyä. Jostain syystä en vaan voinut antaa periksi, enhän silloin olisi saanut sitä mitalia, joka kaikille täysimetyksessä onnistuneille äideille jossain vaiheessa jaetaan. ;)

2 kommenttia

  1. Vinkki seuraavaa ajatellen 😁 raskauden lopussa esim. Suihkun jälkeen hiero rintoja pyyhkeellä enemmän ja kun tulevat aroiksi pidä pari päivää taukoa ja kun vauva syntyy on rinnat vahvistunut sen verran, että en tunne koko imetystä juurikaan.. Alku kivuista ei tietoakaan ja voidetta koitin kerran huvin vuoksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olisihan tuolla keinolla saattanut saada vähän helpotettua alkua. :) Toivon, että mahdollisen seuraavan kohdalla on jo sen verran karaistunut, ettei ihan samanlaista tarvitsisi käydä uudestaan läpi. - Tanja

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.